In English HakuHaku|SivukarttaSivukartta|PalautePalaute|JäsensivutJäsensivut

Henkilövaihdoksia Kauppakeskusyhdistyksessä

Suomen Kauppakeskusyhdistyksen hallitus valitsi kokouksessaan 14.6.2005 uudeksi puheenjohtajaksi kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaron Citycon Oyj:stä. Varapuheenjohtajaksi valittiin johtaja Lasse Yrjänä Aberdeen Property Investors Finland Oy:stä.

Yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin DI Juha Tiuraniemi 1.8.2005 alkaen, jolloin yhdistyksen nykyinen toiminnanjohtaja Seppo Kuitunen siirtyy SOK:n palvelukseen. Juha Tiuraniemi hoitaa tehtävää oman toimensa RAKLIn projektipäällikön tehtävän ohella Kauppakeskusyhdistyksen ja RAKLIn välisen yhteistoimintasopimuksen puitteissa.

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry on kauppa- ja ostoskeskusten järjestö, jossa omistajat, kauppa ja kauppakeskusjohtajat sekä alan konsulttiyritykset kohtaavat. Yhdistykseen kuuluvat Suomen merkittävimmät kauppakeskukset ja sillä on yli 90 jäsentä. Yhdistys toimii mm. järjestämällä seminaareja ja opintomatkoja sekä kehityshankkeita, kuten keväällä päätökseen saatu Kauppakeskusten turvallisuusjohtaminen projekti.

Yhdistys työskentelee parhaillaan mm. kauppakeskusten vertailutiedon kehittämiseksi yhdessä KTI Kiinteistötieto Oy:n kanssa. KTI käynnistää yhteistyössä yhdistyksen kanssa Nordic Shopping Centre Benchmarking -projektiin liittyvän pilottivaiheen tutkimuksen. Tavoitteena on tuottaa kotimaista ja kansainvälistä vertailutietoa sisältävä benchmarking -järjestelmä, jota voidaan hyödyntää kauppakeskusten toiminnan mittaamisessa ja kehittämisessä. Lisätietoja saa KTI:stä, sähköposti Lähetä sähköpostia .


HUOM! Uutispalvelun tuottaja ei anna lisätietoja asiasta, vaan lisätietoja saa tiedotteessa mainituilta henkilöiltä. STT:n uutisista voi saada lisätietoja jutussa mainituilta organisaatioilta tai henkilöiltä.