Kiinteistösijoittamisen VISIO 2010 päivityksessä
RAKLIn sijoittaminen toimikunta käsitteli kokouksensa
(14.12.2005) pääaiheena Kiinteistösijoittamisen VISIO 2010
päivitystä. Päivitystyö käynnistettiin toimikunnan kokouksessa
18.10.2005. Sijoittamisen VISIO 2010 laadittiin vuonna 2003 ja
siinä havaittiin päivitystarvetta.
Esiin nousevia megatrendejä ovat eläkerahastoinnin kasvun
jatkuminen, pääomien kiihtyvä vapauttaminen yksityisellä ja
julkisella sektorilla sekä työympäristön kehitykseen (work place
industry) liittyvät muutokset. Näillä tekijöillä nähdään olevan
merkittävä vaikutus kiinteistösijoittamisen toimintakenttään
tulevina vuosina.
Kilpailukykyisten ja monipuolisten
kiinteistösijoitusinstrumenttien kehittäminen on keskeisin tavoite.
Kiinteistösijoitusinstrumenttien kehittämisessä, erityisesti
lainsäädännöllisen toimintaympäristön uskotaan kehittyvän muiden
Euroopan maiden näyttäessä esimerkkiä. Toimikunnassa uskotaan, että
myös Suomessa otetaan ensi keväänä konkreettisia askeleita
kiinteistörahastolainsäädännön suhteen.
RAKLIssa perustettu välillisen kiinteistösijoittamisen
yhteistyöryhmä keskittyy tarkastelemaan toimialan rakennemuutoksia
ja pureutuu syvemmälle välillisen kiinteistösijoittamisen
kysymyksiin sekä koordinoi välillisen kiinteistösijoittamisen
osaamisfoorumia. Osaamisfoorumin käynnistymisestä tiedotetaan
tarkemmin alkuvuodesta.
Kiinteistösijoittamisen VISIOn päivitystyö jatkuu ja
työskentelyn painopisteet tulevat olemaan sijoitustuotteiden
kehittämisessä, aktiivisen salkunhoidon edellytyksien
parantamisessa, tutkimus- & kehitystoiminnan terävöittämisessä
( CREF:n (The Center for Real Estate Finance and Investment) ja
KIITO:n (Kiinteistöalan tutkijakoulun) johdolla) sekä viestinnässä
ja suomalaisten toimijoiden kansainvälistymisessä.
Lisätietoja antavat toimikunnan sihteerit: Juhani Reen 050-1696
ja Jaakko Leinonen 044-305 3883
Toimikunnan kokousmateriaali on luettavissa osoitteessa http://www.rakli.fi/kiinteistosijoittaminen/kokoukset/
|