Suomen Kauppakeskusyhdistys ryHakuHaku| SivukarttaSivukartta| PalautePalauteIn English
Suomen Kauppakeskusyhdistys ry
KKY ry > kauppakeskuskilpailu > 20100217kauppakeskuskilpailu_lehdistötiedote

Lehdistötiedote 17.2.2010

Vuoden kauppakeskus 2010: Kauppakeskus Akseli elävöitti Mikkelin keskustaa

Mikkelissä kolme kuukautta toiminut kauppakeskus Akseli on valittu Vuoden kauppakeskukseksi 2010. Keskuksen toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja sen merkitys Mikkelin keskustan elävöittäjänä on suuri. Kolme paikallista perheyritystä on investoinut hankkeeseen 33 miljoonaa euroa. Akselissa Jamankulman historiallisesti arvokas kiinteistö on yhdistetty onnistuneesti moderniin liikerakennukseen.

Näin on pystytty tarjoamaan aivan kaupungin ydinkeskustassa houkuttelevaa liiketilaa, josta Mikkelissä on ollut puutetta. Vuoden kauppakeskus valittiin nyt ensimmäistä kertaa ja valinnan suoritti Suomen Kauppakeskusyhdistys ry.

Ympäristö- ja energiatehokkuusarvot ovat ohjanneet kauppakeskus Akselin suunnittelua siitä lähtien, että keskus sijaitsee kaupungin keskustassa ja sinne on helppo tulla kävellen, polkupyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä. Kauppakeskus Akselin perustajat olivat huolissaan siitä, että Mikkelin keskusta oli näivettymässä, eikä kaupungissa ollut kauppakeskusta, joka houkuttelisi sinne asiakkaita laajemmaltakin alueelta. Kauppakeskuksen tulo alueelle vaikutti myös kävelykeskustan ja toriparkin kehittymiseen. Monipuolisessa keskuksessa toimii myös hotelli ja sen yläkerroksissa on asuntoja sekä toimistotiloja. "Raatia ilahdutti innovatiivinen tapa, jolla Akselissa on otettu uudenlaiseen käyttöön vanha, arvokas kiinteistö sekä paikallisten yrittäjien tekemä tiivis yhteistyö kaupunkinsa elävöittämiseksi", perustelee tuomariston puheenjohtajana toiminut Helsingin Musiikkitalon johtaja Helena Hiilivirta valintaa.

Kunniamaininta Rajalla På Gränsen -keskukselle oppilaitosyhteistyöstä

Vuoden kauppakeskus 2010 -kilpailussa annettiin myös kunniamaininta. Sen sai Rajalla På Gränsen -keskus kiitoksena tiivistä yhteistyöstä paikallisen ammattikorkeakoulun kanssa. Kauppakeskus ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ovat yhdessä kehittäneet Liikeikkuna-konseptin, joka mahdollistaa tiiviin, molempia osapuolia hyödyttävän yhteistyön. Opiskelijoilla on kauppakeskuksessa käytettävissään tila, jossa he voivat esitellä omaa toimintaansa. Kauppakeskuksen yrittäjillä on puolestaan mahdollista saada apua ja esimerkiksi pienimuotoista tutkimuspalvelua ammattikorkeakoulun opiskelijoilta pientä korvausta vastaan. Opiskelijat saavat yhteistyön kautta käytännön kokemusta muun muassa markkinoinnista, somistuksesta ja tapahtumajärjestelyistä. Yhteistyö on lisännyt keskuksen nuorekkuutta ja kansainvälisyyttä. Opiskelijat esiintyvät muun muassa kauppakeskuksen radiossa ja suunnittelevat mainontaa.
Vuoden kauppakeskuskilpailun järjestää Suomen Kauppakeskusyhdistys ry. Voittajan valitsi tuomaristo, johon kuuluivat Helena Hiilivirta Helsingin Musiikkitalosta, Arto Asikainen Wereldhave Finland Oy:stä ja Jussi Jalkanen Kauppalehti Optiosta. Valintakriteerinä oli kauppakeskusteko, joka on merkittävä, innovatiivinen ja ympäristöystävällinen. Lisäksi arvioitiin keskuksen johtamista ja tuloksellisuutta.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Juha Tiuraniemi, Suomen Kauppakeskusyhdistys ry, puh. 040 506 9151

Palkinto luovutetaan Helsingin Wanhassa Satamassa pidettävässä Coresma-tapahtumassa 17.2. klo 17.40. Kuvia tilaisuudesta on tämän jälkeen saatavissa STT:n tiedotepalvelun kautta.