Klinikkatyöskentely tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia ja uusia ideoita

RAKLIn kehitystoiminta pohjautuu klinikkamalliin. Klinikoilla kehitetään kiinteistö- ja rakentamisalan toimintaa käytännön tapausten kautta. Työpajatyöskentelyyn kutsutaan mukaan hankkeen kannalta keskeiset tahot, jotka yhdessä etsivät parhaita ratkaisumalleja ja toteutusta. Klinikoilla voidaan käsitellä esimerkiksi konkreettista hankintatapausta tai laajempaa konseptisuunnittelua.

RAKLI järjestää klinikalle intressivapaat puitteet ja työskentelyprosessin vetäjän. Jos kyseessä on hankintatilanne, toteutetaan klinikka hankintalain hengessä niin, ettei kukaan osallistujista saa klinikkatyöskentelyn seurauksena ansiotonta etua. RAKLIlla on vuosikymmenien kokemus hankintamenettelyjen, pelisääntöjen ja toimintatapojen kehittämisestä.

Tältä sivulta löytyvät RAKLIn käynnissä olevat sekä päättyneet klinikat. Tarkempaa tietoa klinikan sisällöstä ja aineistot löytyvät jokaisen klinikan omalta sivulta.

Lisätietoja:

RAKLIn klinikkatoiminta -esite

Klinikkatuloksia videoina

Kehitysjohtaja Erkki Aalto, 040 564 8647, erkki.aalto(at)rakli.fi sekä klinikoiden sivuilta löytyvät vastuuhenkilöt.

Klinikka Aihe Tilaaja

Toteutusaika

Teema

Matkakeskus Turkuun

Asemanseudun uudistaminen, matkakeskuskonsepti

Turun kaupunki, Liikennevirasto, Senaatti-kiinteistöt, VR-Yhtymä 3/2016-6/2016 Yhdyskunnat, kaupunkikehitys
Ratapiha-alueiden ja asemakeskusten kehittäminen Yleiset periaatteet ratapiha-alueiden ja asemanseutujen kehittämisessä Liikennevirasto, Senaatti-kiinteistöt 1/2016-2/2016 Yhdyskunnat, kaupunkikehitys
Elinvoimaa lähiöihin - Turku Asuinalueiden kehittäminen Turun kaupunki 3/2016-6/2016 Asuminen, kaupunkikehitys
Tietotyön suorituskyky ja strateginen työympäristöjohtaminen Strateginen työympäristöjohtaminen liiketoiminnan tukena, suorituskyvyn mittaaminen Senaatti-kiinteistöt 9/2015- Toimitilat
Kustannuserot Suomen ja Itävallan asuinkerrostalokohteissa - FIAT Asuntorakentamisen kustannuserot ja niiden syyt ympäristöministeriö ja ARA 9/2015 Asuminen, Rakennuttaminen
Täydennysrakentamis-käytäntöjen kehittäminen Täydennysrakentamisen hyvien käytäntöjen ja prosessien kehittämistä. Ympäristöministeriö 11/2014-03/2015 Asuminen, Rakennuttaminen
Kerrostalojen korjaaminen Ikääntyvien asuinalueiden ja kerrostalojen uudistamis- ja korjaustarpeet Turun kaupunki 5/2014-9/2014 Asuminen, Rakennuttaminen
Kosteudenhallinta rakennushankkeessa Systemaattinen prosessi kosteudenhallintaan rakennushankkeessa Helsingin kaupunki, Senaatti-kiinteistöt 9/2013-
3/2014
Rakennuttaminen
Plusenergia Energiaratkaisujen kehittäminen Helsingin kaupunki 10/2013-2/2014 Energia & tehokkuus
Lahden keskustan radanvarren kehittäminen Juna-aseman seudun kehittäminen Lahden kaupunki ja Renor Oy

9/2013-
1/2014

Yhdyskunta

Lahden monitoimitalot Monikäyttökoulujen rakennuttaminen Lahden kaupunki 4/2012-
4/2013
Rakennuttaminen, Toimitilat
Östersundom Uusiutuva energiamuodot, aurinkoenergia Helsingin kaupunki 9/2012-
1/2013
Energia & tehokkuus
Alueelliset energiaratkaisut Paikallinen energiantuotanto Espoon kaupunki 10/2011-8/2012 Energia & tehokkuus
Pisara-rata Infrahankkeen organisointi ja toteutusmalli Liikennevirasto, Helsingin kaupunki 1/2012-
3/2012
Rakennusstaminen
Onnelanpolku Energiatehokas palveluasumiskiinteistö Lahden vanhusten asuntosäätiö 8/2010-
1/2012
Asuminen, Rakennuttaminen
Piimäen syke Pitäjänmäen yritysalueen kehittäminen Helsingin kaupunki 3/2011-12/2011 Toimitilat
Soininen Energiatehokas passiivipientaloalue Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy, ARA 3/2010-11/2011 Asuminen, Energia & tehokkuus, Rakennuttaminen
Vantaan kaupungin korjausrakentaminen Korjausrakentamistoiminnan ulkoistaminen Vantaan kaupunki 8/2010-8/2011 Rakennuttaminen
Ylijäämämassat Ylijäämämassojen sijoittaminen, uusiokäyttö ja jalostaminen Helsingin kaupunki 2/2011-5/2011 Yhdyskunta
Suvelan syke Lähiön uudistaminen Espoon kaupunki 10/2009-4/2010 Asuminen, Yhdyskunta
Keskuskatu Vaativa kadunrakentamiskohde kaupunkikeskustassa Helsingin kaupunki 9/2008-2/2009 Rakennuttaminen
Teiden hoidon ja kunnossapidon alueurakat Hoitourakoiden hankinnan ja sopimussisältöjen kehittäminen Tiehallinto 5/2008-11/2008 Rakennuttaminen
Varkaus Kunnan teknisen palvelutuotannon ulkoistus Varkauden kaupunki 2/2008-11/2008 Rakennuttaminen
Jätkäsaaren aluerakentaminen Kumppanuudet aluerakentamisessa Helsingin kaupunki 3/2008-10/2008 Rakennuttaminen
Valsai Keskussairaalakiinteistöjen korjausohjelmien toteutus kumppanuusmallilla Pohjois-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit 4/2008-9/2008 Rakennuttaminen
Jätkäsaaren palvelut Uudet palvelu- ja kiinteistökonseptit kaupunkiympäristössä Helsingin kaupunki 4/2008-8/2008 Toimitilat
Kehärata Ratahankkeen toteutus valtion ja kunnan yhteisenä projektina Ratahallintokeskus, Vantaan kaupunki 6/2007-10/2007

Rakennuttaminen