Etusivu

Linkit


Palvelualueet

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry
Annankatu 24, 2. krs.
00100 Helsinki FINLAND
Puh. +358 9 4767 5711
Faksi +358 9 4767 5700


Palaute | Laskutusosoite

Etusivu >

21 uutta kiinteistöjohtajaa sertifioitiin 6.11.2008

Kiinteistöalaa toimintaympäristönä leimaavat kansainvälistyminen, verkottuminen ja liiketoiminnallistuminen. Menestyvän kiinteistöjohtajan on tunnettava myös asiakastoimialat ja osattava ennakoida niissä tapahtuvia muutoksia. Tämä edellyttää moniosaajaa, joka tuntee kiinteistöalan kysymysten lisäksi myös asiakastoimialojen trendit ja erityispiirteet ja on sitoutunut jatkuvaan itsensä kehittämiseen.

Suomessa kiinteistöjohdon sertifiointi käynnistyi vuonna 1999, ja tähän mennessä sertifikaatin on saanut 136 johtajaa. 6.11.2008 arvonimen sai 21 uutta kiinteistöjohtajaa, jotka ovat osoittaneet monipuolisen osaamisensa ja kokemuksensa kiinteistöjohtamisen alueella. Hakemuksia tuli yhteensä 29.

Sertifikaatin myöntämisen edellytykset

Sertifikaatin edellytyksinä on vähintään opistotason peruskoulutus, vähintään 3 vuoden työkokemus kiinteistöjohtamisen tehtävistä sekä tietty määrä kiinteistöjohtamiseen erikoistuvaa koulutusta ja johtamiskoulutusta. Sertifioitu kiinteistöjohtaja sitoutuu sertifikaatin saatuaan jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja osaamisensa ylläpitoon. Sertifioitu kiinteistöjohtaja on oikeutettu käyttämään itsestään nimikettä KJs, sertifioitu kiinteistöjohtaja.

Kiinteistöjohdon sertifiointi on väline kiinteistö- ja rakennusalalla tarvittavan monipuolisen osaamisen ja asiantuntemuksen osoittamiseen ja korostamiseen. Työnantajalle sertifikaatti tarjoaa tuen henkilöstövalinnoissa: sertifioitu johtaja on kehittänyt itseään laajasti ja monipuolisesti johtamisen ja kiinteistöklusterin eri osa-alueilla. Kiinteistöjohtajille sertifikaatti näyttää kehittymisen suunnan kohti monipuolisia valmiuksia sekä kannustaa jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja kouluttautumiseen.

Sertifikaatin saivat 6.11.2008 aakkosjärjestyksessä:

Jouko Björkman, johtaja, Rautakesko Oy
Päivi Hakala, yksikön johtaja, YIT Kiinteistötekniikka Oy
Petteri Heikkinen, markkinointijohtaja, SRV Toimitilat Oy
Martti Kuitunen, johtaja, Turun kaupungin Tilalaitos
Ari-Pekka Lehtonen, aluepäällikkö, Sponda Oyj
Aarne Markkula, kiinteistökehityspäällikkö, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
Petri Myllyniemi, liiketoimintajohtaja, ISS Palvelut
Antti Mäntynen, yksikön johtaja, SATO Oyj
Antti Niitynpää, palvelujohtaja, ISS Palvelut Oy
Niina Nurminen, kiinteistöpäällikkö, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Kari Pekkanen, kiinteistöpalveluyksikön johtaja, OKA Oy
Pekka Peltomäki, toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy, Turku
Leena Pirttilä, rakennuttajapäällikkö, Lahden kaupungin tilakeskus
Pekka Rannikko, projektipäällikkö, YIT Rakennus Oy, Turku
Timo Rantala, kiinteistösijoitusjohtaja, Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennia
Antti Siipola, projektijohtaja, ISS Palvelut Oy
Kari Sundqvist, johtaja, ARE Oy
Harri Sutinen, kiinteistöpäällikkö, KJ-Kiinteistöjohto Oy
Jan Takkinen, projektijohtaja, Lassila & Tikanoja Oyj
Kaarina Tanskanen, johtava asiantuntija, Puolustushallinnon rakennuslaitos
Tarja Vesala, myyntipäällikkö, SATO Oyj

Lisätietoja:
sertifioinnin asiamies Kaisa Leiwo, puh. 040 5566 697
sertifiointiryhmän puheenjohtaja Pertti Vanhanen, puh. 0500 669 979