Etusivu

Palvelualueet

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry
Annankatu 24, 2. krs.
00100 Helsinki FINLAND
Puh. +358 9 4767 5711
Faksi +358 9 4767 5700


Palaute | Laskutusosoite

Etusivu > Uutiset > 2009 Tekstit > Hallituksen budjettiehdotus 2010

Hallituksen budjettiriihi kiinteistö- ja rakennusalalle myönteinen

Hallituksen budjettiesityksessä vuodelle 2010 pyritään huolehtimaan työllisyyttä edistävistä ja työttömyyttä ehkäisevistä toimista, lomautetuiksi ja työttömiksi jääneiden ihmisten koulutuksesta sekä kuntien rahoituspohjan vahvistamisesta peruspalveluiden turvaamiseksi. Lisätalousarviossa lisätään muun muassa tukea valtion tukeman asuntotuotannon rahoitukseen, korjausavustusten myöntämistä jatketaan ja useita väylähankkeita käynnistetään. Lisäksi panostetaan työttömien ja lomautettujen muuntokoulutukseen

Valtio tukee rakennusalan työllisyyttä

Rakennusalan vaikeuksia on lievitetty asuntorakentamista ylläpitämällä. Valtion tukeman asuntotuotannon rahoitusvaltuudet on jo aiemmin kuluvana vuonna korotettu 1 170 miljoonaksi euroksi. Lisätalousarviossa tätä valtuutta korotetaan vielä 500 miljoonalla eurolla. Samalla myös käynnistysavustusvaltuutta nostetaan 32 miljoonalla eurolla vastaamaan kasvavaa tuotantoa.

Valtion tukema asuntotuotanto voi nousta jopa 12 000 asuntoon kuluvana vuonna. Korotetuilla valtuuksilla aloitettavan asuntotuotannon työllisyysvaikutukset kohdistuvat pääosin ensi vuoteen. Asuntotuotannon korkotukivaltuus säilytetään työllisyyden ylläpitämiseksi korkealla tasolla myös vuonna 2010.

Asunto-osakeyhtiöiden ja vuokrataloyhtiöiden suhdanneluonteisia korjausavustuksia jatketaan ruuhkien välttämiseksi ja laadun varmistamiseksi entisin ehdoin 1.1. - 31.3.2010. Valtuutta varataan 50 miljoonaa euroa. Näiden avustusten myöntämistä jatketaan 1.4. - 31.12.2010 kohdentamalla ne hankkeisiin, joilla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta tai siirrytään käyttämään uusiutuvia energialähteitä. Tähän varataan valtuutta 37 miljoonaa euroa. Tämä vastaa myös RAKLIn esitystä suhdanneluonteisten korjausavustusten jatkosta.

Budjetissa turvataan myös valtakunnallisten kosteus- ja hometalkoiden rahoitus. Talonrakennusalan työttömiä ja lomautettuja muuntokoulutetaan korjausrakentamisen osaajiksi.

Seinäjoki-Oulu -radan rakentaminen etenee

Budjettiriihessä päätettiin varmistaa Seinäjoki-Oulu -ratahankkeen jatkuminen kohdentamalla sen rakentamiseen 40 miljoonaa euroa sekä käynnistämällä elinkaarimallilla kaksoisraiteen rakentaminen Kokkola-Ylivieska -välille. Myös E 18 Koskenkylä-Kotka -tien rakentaminen käynnistetään ensi vuonna elinkaarihankkeena.

Uusien väylähankkeiden rakentamisen volyymi on ensi vuonna kaikkien aikojen ennätystasolla, 530 miljoonaa euroa. Sepänkylän ohitustien VT8 ja E18 Haminan ohikulkutien suunnittelua jatketaan vuonna 2010 ja rakennustyöt aloitetaan liikennepoliittisen selonteon mukaisesti vuonna 2011.

Kuntataloutta vahvistetaan

Kiinteistöverojen alarajojen korotuksella on tarkoitus vahvistaa kuntataloutta ensi vuonna vähintään 50 miljoonaa euroa. Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry yhtyy tässä Kiinteistöliiton aikaisempaan kannanottoon, jonka mukaan kuntia ei pitäisi pakottaa nostamaan kiinteistöveroa. Kiinteistöveron ylärajan nosto mahdollistaa RAKLIn mukaan kunnille riittävän verotulojen lisäämisen. Hetemäen verotyöryhmä selvittää mahdollisuudet vahvistaa kuntien verotulopohjaa pidemmällä aikavälillä.

Budjettiriihi päätti homekoulujen, terveyskeskuksien, vanhainkotien ja päiväkotien korjausavustusten lisäämisestä kunnille 58,5 miljoonalla eurolla.

Lähde: Valtioneuvoston tiedote 238/2009

Tiedote kokonaisuudessaan: http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=268754