Globaalit trendit
USA:n asuntomarkkinoiden korjaus jatkuu
Pankkikriisi ja transatlanttiset erimielisyydet lisäävät epävarmuutta
By Dan Steinbock
Yhdysvaltain pankkikriisi on globaalin laman sydämessä. Kokonaan toinen asia on, ratkaistaanko se nykyisin eväin. Kun USA:n valtiovarainministeri Timothy Geithner esitteli pankkisuunnitelmansa ensi kertaa viime helmikuussa, osakemarkkinat laskivat dramaattisesti.
Kun Geithner taannoin esitteli tarkistetun pankkipaketin, markkinat lähtivät dramaattiseen nousuun. Nyt presidentti Obama näkee elvytyksen ensimerkkejä. Myös Lawrence Summers, Obaman johtava talouspoliittinen neuvonantaja, arvioi että syöksykierteestä voidaan annetuin ehdoin edetä nousukierteeseen.
Markkinapohja on siis nähty? Ei välttämättä. Pankkikriisin vaikeat päätökset vain on siirretty tulevaisuuteen ja kiinteistömarkkinoiden korjaus jatkuu.
Kiinteistömarkkinoiden "valomerkit"
Viime maanantain uutisraportit kertoivat omistusasuntojen myynnin noususta, eritoten ensiostajien aktiivisuudesta. Tiistaina seurasi toinen raportti, jonka mukaan asuntojen hintojen arvioidaan nousseen ensi kertaa yli vuoteen. Ja keskiviikkona Yhdysvaltain kauppaministeriö raportoi, että viime helmikuussa uusien asuntojen myynti nousi ensi kertaa seitsemään kuukauteen. Liki 4,7 prosentin kasvu enteilee 337 000 uuden asunnon vuotuista myyntiä, joka tosin jää vielä vuoden 2008 tason taakse.
Kansallista kasvutrendiä nosti eritoten asuntomyynti USA:n etelä- ja länsivaltioissa. Trendin vaikutus oli merkittävin Kaliforniassa, jossa ulosmittaukset ja velkaantuneet omistajat myötävaikuttivat myynnin kasvuun. Ostajia motivoivat laskevat hinnat, alhaiset asuntolainat sekä elvytyspakettiin sisältyvä 8000 dollarin verohyvitys niille jotka ostavat uuden asunnon ennen joulukuuta.
Uusien myyntiasuntojen määrä on nyt 330 000, eli alhaisin seitsemään vuoteen. Silti uudet asunnot ovat yhä yli 17 prosenttia kalliimpia kuin nykyiset omistusasunnot, minkä uskotaan hillitsevän myyntiä lähikuukausina.
Yhdysvalloissa asuntomarkkinoiden hinnat nousivat lakipisteeseen vuoden 2006 alussa. Vuosina 2007-2008 reaalihinnat romahtivat yli 40 prosenttia keskeisissä suurkaupungeissa. Koko maassa kaupunkien asuntomarkkinoiden hintataso laski yli 25 prosenttia.
Asuntomarkkinoiden elpyminen edellyttää hintojen tasaantumista vähintään kahtena peräkkäisenä kuukautena. Valtakunnallisesti korjaus näyttää vielä jatkuvan. Optimististit odottavat käännettä kuluvan vuoden jälkipuolella, pessimistit kevät-kesällä 2010. Ja kummatkin ovat yhtä mieltä siitä, että asuntomarkkinat pysyvät hauraina vuosia. Negatiiviseen kysyntäshokkiin mukautuminen vaatii aikansa. Ja pankkikriisin ratkaisumalli lisää epävarmuutta.
USA:n pankkipaketti
Viime tammi-helmikuussa USA:n valtiovarainministeriössä luotiin "suuri pankkipaketti". Mutta viime hetkellä ministeri Geithner päätti, että kunnianhimoinen pelastussuunnitelma oli liian kallis, mutkikas ja riskialtis veronmaksajien kannalta. Niin Geithnerin johdolla kehiteltiin kiireessä uusi, viimeistelemätön ja riittämätön paketti. Samalla päätettiin analysoida liki 20 suurimman pankin talous."Stressitestit" kuitenkin määriteltiin siinä määrin epäselvästi, ettei ole aivan selvä mitä oikeastaan mitataan ja minkälaisin tavoittein.
Amerikkalaisen finanssisektorin kokonaistappiot on arvioitu 3,6 biljoonaa dollariin, josta pankkisektorin osuus on puolet. Toistaiseksi elvytys- ja pelastuspaketit eivät peitä sektorin tappioita. Ja mitä enemmän aikaa kuluu odotuksessa, sitä syvempi on arvonlasku, mikäli lama pahenee ja yrityksiä sekä kotitalouksia ajautuu konkursseihin.
Geithnerin tuorein pankkipaketti ei muuta perustavia realiteetteja. Se tarjoaa sijoittajille mahdollista tuottoa minimiriskillä ja siirtää vaikeita ratkaisuja tulevaisuuteen. Pankkipaketin menestyksen arviointia määrittää se, miten nähdään USA:n pankkien nykytila.
Jos otaksutaan USA:n valtiovarainministeriön lailla, että pankkisektori on perustavasti kunnossa, että pankit tietävät mitä tekevät ja että kriisissä on kyse kuluttajaluottamuksen puutteesta, Geithnerin paketti saattaa tukea kriisin ratkaisua. Jos taasen hienosäätelyä pidetään riittämättömänä, näkökulma on toinen. Tässä tapauksessa USA:n johtavat suurpankit nähdään "haamupankkeina", jotka pysyvät pystyssä lähinnä Washingtonin lainakeuhkoilla. Ilman julkista tukea ne olisivat maksukyvyttömiä. Ja teknisin mitoin järjestelmä on konkurssitilassa.
Uusi pankkipaketti merkitsee käytännössä yksityisen ja julkisen sektorin partneriutta, joka motivoi yksityisen sektorin sijoittajia tukiaisin pankkisektorille. Jos tuottoa tulee, se menee pääosin Washingtonin tukemille sijoittajille. Kummassakin tapauksessa vaikeat päätökset siirtyvät tulevaisuuteen.
USA:n pankkikriisi voitaisiin ratkoa väliaikaisella kansallistamisella, kuten Ruotsissa tapahtui 90-luvulla. Totta, mittakaavat ovat tyystin erilaiset, USA:ssa on tuhansia pankkeja muutaman sijaan ja järjestelmä on erittäin hajautettu. Silti Ruotsin malli olisi sovellettavissa myös USA:n oloihin.
Nyt pelataan - ja menetetään - aikaa.
G20 huippukokous tahdittaa jatkon
Lokakuussa 2008 syvenevä globaali finanssikriisi pysäytettiin päättäväisellä, nopealla ja kansainvälisesti koordinoidulla yhteistyöllä. Kun G20-johtajat kokoontuivat Washingtonissa, kunnianhimoisena tavoitteena oli "uusi Bretton Woods" - jo keväällä 2009. Nyt välikuukaudet ovat takana, kriisi on syventynyt ja kansainvälinen yksimielisyys ratkaisumalleista on vähäinen.
Seuraava virstanpylväs seuraa huhtikuun 2. päivänä. Kun G20-johtajat tapaavat Lontoossa, tulokseksi ei enää riitä sopimus uudesta kokouspäivästä.
Silti Washington tukee proaktiivista talouspolitiikkaa ja rahapolitiikan ei-perinteisiä instrumentteja, mitä Euroopan keskuspankin johtaja pitää hätävarjelun liioitteluna (ja EU:n puheenjohtajamaan pääministeri "tienä helvettiin"). Nyt tarvittaisiin päättäväistä, nopeata ja kansainvälisesti koordinoitua yhteistyötä. USA:n ja EU:n orastava eripura johtaisi markkinoiden syöksylaskuun. Täten Lontoossa on edessä joko diplomatian oppitunti tai umpikuja.
Dan Steinbock on India, China and America -instituutin kansainvälisen liiketoiminnan tutkimusjohtaja.
(30.3.2009)