|
Palvelualueet
Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry
|
Etusivu > Uutiset > Uutisia RAKLIsta > 20091102 ARA ARA-rakennuttamisen osaamiselle on nyt kysyntää
Jatkossa tavoitteena olisi se, että yleishyödyllisyyslainsäädäntöä saataisiin kehitettyä niin, ettei rajuja vaihteluita tuotannossa tulisi suhdanteiden mukaan. Näin osaaminen pysyisi korkealla tasolla koko ajan ja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja olisi tarjolla. Lähes puolet ARA-tuotannosta rakennetaan nyt pääkaupunkiseudulle ja lopputuotantokin keskittyy kasvukeskuksiin. Erityisryhmille käynnistyy kohteita ympäri Suomen. ARA-projekti edellyttää huolellista suunnitteluaRakennuttamisjohtaja Martti Polvinen ARAsta kertoi tarkemmin ARA-prosessista. Hän esitteli sen eri vaiheet ja kertoi rakennuttajan tehtävistä. Polvinen korosti, että noin viisi porrasta ARA-prosessiin tulee väkisinkin kuulumaan. Rakennusprojekti on aina sen verran pitkäkestoinen, että muutoksia ehtii sen aikana tapahtua ja tarkistuksia tarvitaan niin tuen antajan kuin tuen saajankin puolelta. Jotta hanke etenisi sujuvasti, on tarveselvitys tehtävä huolellisesti heti hankkeen alussa. Tämä koskee etenkin erityiskohteita, joissa rakennuttajan on pyrittävä varmistamaan myös tulevien käyttäjien halu ja kyky maksaa tarjotuista palveluista. Polvinen myös muistutti siitä, että rakennuttajien ja rakentajien pitää olla erityisen huolellisia yhteiskunnallisten velvoitteidensa täyttämisessä, kun kyseessä on valtion tukema hanke. Asuntotarjontaa pieni- ja keskituloisilleTilaisuudessa kuultiin myös rahoituspäällikkö Markku Ahon esitys ARA-hankkeiden rahoituksesta ja maksuliikenteestä. ARAn yliarkkitehti Pertti Vesanto puhui asuntosuunnittelusta. Lähtökohtana valtion tukemassa tuotannossa on se, että saataisiin asuntotarjontaa pieni- ja keskituloisille - kohteiden pitää olla toimivia ja kohtuuhintaisia. Suunnittelunohjauksella on ARA-tuotannossa suuri merkitys. Rakennuttamisjohtaja Martti Polvinen kertoi myös ARA-hankkeen kilpailuttamisesta ja kustannuksista. Tilaisuuden aineistot löytyvät tästä |
|||