Etusivu

Palvelualueet

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry
Annankatu 24, 2. krs.
00100 Helsinki FINLAND
Puh. +358 9 4767 5711
Faksi +358 9 4767 5700


Palaute | Laskutusosoite

Etusivu > Uutiset > Uutisia RAKLIsta > 20091112sertifiointi

16 kiinteistöjohtajaa sertifioitiin

Kiinteistöjohdon sertifiointi käynnistyi Suomessa vuonna 1999. Torstaina 12.11.2009 arvonimen sai 16 uutta kiinteistöjohtajaa, jotka ovat osoittaneet monipuolisen osaamisensa ja kokemuksensa kiinteistöjohtamisen alueella. Sertifikaatin on saanut yhteensä 157 johtajaa.

Kiinteistöjohtajan on oltava moniosaaja, joka tuntee kiinteistöalan kysymysten lisäksi myös asiakastoimialojen trendit ja erityispiirteet ja on sitoutunut jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Kiinteistöalaa toimintaympäristönä leimaavat kansainvälistyminen, verkottuminen ja liiketoiminnallistuminen.

Kiinteistöjohdon sertifikaatin edellytyksinä on vähintään opistotason peruskoulutus, vähintään kolmen vuoden työkokemus kiinteistöjohtamisen tehtävistä sekä tietty määrä kiinteistöjohtamiseen erikoistuvaa koulutusta ja johtamiskoulutusta.

Sertifioitu kiinteistöjohtaja sitoutuu sertifikaatin saatuaan jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja osaamisensa ylläpitoon. Sertifioitu kiinteistöjohtaja on oikeutettu käyttämään itsestään nimikettä KJs, sertifioitu kiinteistöjohtaja.

Kiinteistöjohdon sertifiointi on väline kiinteistö- ja rakennusalalla tarvittavan monipuolisen osaamisen ja asiantuntemuksen osoittamiseen. Työnantajalle sertifikaatti tarjoaa tukea henkilöstövalintoihin: sertifioitu johtaja on kehittänyt itseään laajasti ja hallitsee niin johtamisen kuin kiinteistöliiketoiminnan eri osa-alueetkin.

Sertifikaatin saivat 12.11.2009:

Aalto Pirjo, Citycon Oyj
Kuosma Marja, Sponda Oyj
Kuusela Jouko, Sato Oyj
Kärkkäinen Anu, Suomen Kiinteistöliitto ry
Lapveteläinen Ari, TeliaSonera Finland Oyj
Luoma Jari, ISS Palvelut Oy
Martiskainen Timo, Palmia
Paavola-Häggblom Pirkko, Senaatti-kiinteistöt
Palén Markku, Laatumaa
Paukku Sanna, KJ-Kiinteistöjohto Oy
Peltomäki Pasi, Kotkan Seudun Talokeskus Oy
Rinne Juha, Ruokakesko Oy
Rintala Kimmo, VVO-Yhtymä Oyj
Salonen Marko, VVO-Yhtymä Oyj
Snellman Mikael, Oy Konte Ab
Tervo Jukka, VVO-Yhtymä Oyj

Lisätietoja:
Sertifioinnin asiamies Kaisa Leiwo, puh. 040 5566 697
Sertifiointiryhmän puheenjohtaja Pertti Vanhanen, puh. 0500 669 979