Etusivu
Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry
Annankatu 24, 2. krs.
00100 Helsinki FINLAND
Puh. +358 9 4767 5711
Faksi +358 9 4767 5700

Palaute | Laskutusosoite
|
Etusivu
>
Uutiset
>
Uutisia RAKLIsta
>
20100414suvela_päätös
Suvelan kehittäminen yhdistää
|
RAKLIn Suvelan syke -klinikan päätösseminaari pidettiin 13.4.2010. Espooseen hotelli Kuninkaantiehen kokoontui 50 lähiökehittämisestä kiinnostunutta.Tilaisuudessa kuultiin klinikan osallistujien ja asukkaan puheenvuorot.
Espoon keskuksen kehittäminen on ratkaisevassa asemassa koko alueen kohentumisen kannalta, ja myös Suvelan alueen uudistaminen kytkeytyy siihen. Suvelan kehittämiselle onkin olemassa suotuisat lähtökohdat, koska alueen asukkaat viihtyvät siellä hyvin ja alue sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella. Suvelaan tarvitaan julkisia ja yksityisiä palveluja, jotka muodostavat alueelle asukkaita kokoavan ytimen. Yhteistyötä eri osapuolten välillä pitää tiivistää palveluiden kehittämiseksi ja sosiaalisten kysymysten ratkaisemiseksi. Myös asukkaat on saatava entistä vahvemmin mukaan kehitystyöhön. Vaikka korjaustekniikkaa onkin jo paljon tarjolla talojen kunnostamiseksi, riittää tälläkin puolella vielä kehitettävää ja uusia toimintatapoja etsitään.
|
|
|
Espoon kaupungin edustajista puheenvuoron käyttivät Seppo Kallio, Torsti Hokkanen, Liisa Ikonen ja Kaj Fogelholm. He totesivat, että kaupungin kannalta on hienoa, että Suvelan kehittämisestä on päästy keskustelemaan laajalla foorumilla ja esiin on tullut paljon uusia ideoita. Espoon keskuksen ja Suvelan alueella on paljon kehtiyspotentiaalia ja aluetta verrattiin esimerkiksi Leppävaaraan, joka on viime vuosina uudistunut voimakkaasti. Espoon keskuksen kehittyminen tulee toimimaan veturina myös Suvelan uudistumiselle. Keskeistä on se, että sekä lähi- että alueellisia palveluja kehitetään rinnakkain. Tavoitteena on luoda yhtenäistä kaupunkimaista miljöötä.
Sosiaalisten ongelmien ratkaiseminen vaatii yhteistoimintaa
Merja Korvala Espoonkruunusta toi esiin sen, ettei alueella asuvien perheiden huonoa vointia paranneta lyhytkestoisten projektien avulla. Parin vuoden mittaisia hankkeita on Suvelassa ja muissakin lähiöissä toteutettu useita. Myös Vesa Peltonen Vahanen Oy:stä totesi, että rakennustekniikka kyllä osataan, mutta sosiaalisten ongelmien ratkaisemista ei. Keskustelussa nousi esiin tarve tiivistää kaupungin ja valtion eri hallinnonalojen yhteistyötä lähiökehityshankkeissa. Vesa Peltonen toi esiin, etteivät määräyksillä normitetut "normaali asunnot" enää riitä täyttämään nykyasukkaiden tarpeita. Toinen haaste korjausrakentamisen lisääntyessä on se, että Suomessa asunto-osakeyhtiöissä omistajien aikaperspektiivi on liian lyhyt, eikä korjaamiseen olla valmiita sijoittamaan. Antti Pirhonen NCC:ltä laskeskeli omassa puheenvuorossaan, että esimerkiksi linjasaneeraus korottaa asukkaiden maksaman vastikkeen kolminkertaiseksi kymmenen vuoden ajaksi. Tämä on monen maksukyvylle liikaa. Yksi keino laskea korjauskuluja on ryhmäkorjaus, jossa suunnitellaan yhtä taloyhtiötä laajemman kokonaisuuden korjaus.
Yhteinen tahtotila Suvelan kehittämiseen
Antti Tuomainen Skanskasta esitteli Suvelan kehittämisideoita: aluetta halkovan Kirstintien kehittäminen puistomaisemmaksi ja palvelujen lisääminen sen varteen, autopaikkojen rakentaminen kallion sisään ja nykyisten parkkialueiden vapauttaminen esimerkiksi viheralueiksi. Alueen asumisrakennetta voitaisiin monipuolistaa esimerkiksi ryhmärakennushankkeilla tai lisäämällä asumisoikeusasumista. Marianne Matinlassi ARAsta kertoi, miten ARA voi tukea asuntokannan kehittämisessä. Yksi klinikkatyön johtopäätöksistä on se, että Suvelan kehittämisessä on saatava aikaan vahva yhteinen tahtotila. Klinikkatyö on tuottanut tälle hyvän pohjan. Pelkkä kiinteistöjen korjaaminen ei riitä, vaan Suvelaa ja koko Espoon keskusta on kehitettävä kokonaisuutena, johon kuuluvat muun muassa palvelut, liikenneyhteydet sekä sosiaaliset ja kaupunkikuvalliset näkökulmat.
|
| Suvelan syke -klinikan toteuttivat yhteistyössä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry, Espoon kaupunki, Espoonkruunu, Asokodit, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA), Espoon seurakuntayhtymä, Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö HOAS, Optiplan Oy, Pöyry CM Oy, Ramboll Finland Oy, Skanska Oy, Suomen Talokeskus Oy, Vahanen Oy, VVO-yhtymä Oyj ja YIT Oyj. Suvelan syke -klinikalla on kehitetty ratkaisuja monikulttuurisen lähiöasuinympäristön imagon parantamiseen täydennysrakentamisen ja peruskorjauksen yhteydessä. Kehittämisen ytimessä on ollut Espoon Suvelassa sijaitseva asuntokortteli. Klinikkatyöskentely käynnistyi avoimella avaustilaisuudella lokakuussa 2009. Talven aikana järjestettiin viisi työpajaa, joissa pohdittiin Suvelan kehittämisen vaihtoehtoja ja etsittiin uusia ideoita. Klinikan loppuraportti julkaistaan toukokuussa 2010. |
|
|