|
"Kaikki keinot, joilla talousrikollisuutta pystytään ehkäisemään, ovat tervetulleita. Oppaassa nostetaan esiin useita hyviä ja käytännöllisiä toimintatapoja, joita vastuulliset tilaajat ovat omassa toiminnassaan jo noudattaneet", sanoo Sato Oyj:n toimitusjohtaja Erkka Valkila, joka toimii Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:n sekä Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin neuvottelukunnan puheenjohtajana.
"Oppaan avulla voimme herätellä laajalti alan toimijoita ja pitää myös yllä julkista keskustelua harmaan talouden merkityksestä valtion verokertymään, yrittämisen edellytyksiin ja terveen kilpailuympäristön aikaansaamiseen. On välttämätöntä, että kiinteistö- ja rakentamisala oma-aloitteisesti kitkee harmaata taloutta. Olemme aiemmin kehittäneet yhteistyössä muun muassa työntekijöiden henkilötunnisteet ja Tilaajavastuu.fi-palvelun", Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin puheenjohtaja, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti toteaa.
Rakenna reilusti! -opas on saatavissa veloituksetta muun muassa Tilaajavastuu.fi-sivustolta sekä KIRA-foorumin ja sen taustayhteisöjen nettisivuilta. Julkaisua on tarkoitus jatkossa päivittää ja täydentää käyttäjiltä tulevan palautteen ja lainsäädännön muutosten mukaan. Oppaasta ei ole toistaiseksi painettua versiota, vaan se on ainoastaan sähköisessä muodossa.
Oppaan tiedot ovat koonneet KRP:ssä rikosylikonstaapelina toiminut Ossi Kähönen ja Talonrakennusteollisuus ry:ssä asiamiehenä työskentelevä varatuomari Ville Wartiovaara. Oppaaseen on haastateltu muun muassa useita harmaan talouden torjuntaan erikoistuneita viranomaisia ja asiantuntijoita. Julkaisun on kustantanut Suomen Rakennusmedia Oy.
Kolmetoista kiinteistö- ja rakentamisalan yhteisöä muodostavat Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin, KIRA-foorumin. Se kokoaa yhteen alan keskeiset toimijat ja tiivistää niiden välistä yhteistyötä.
Tilaajavastuu.fi on verkkopalvelu tilaajavastuulain edellyttämään raportointiin. Tilaaja saa palvelusta maksuttomat raportit Luotettava Kumppani -ohjelmaan liittyneistä yrityksistä. Raportti sisältää kaikki tilaajavastuulain edellyttämät selvitykset ja lain perusteella tehtävän tulkinnan. Palvelu soveltuu kiinteistö- ja rakennusalan sekä julkisen sektorin urakoitsijoille.
Lisätietoja:
Lars Albäck, toimitusjohtaja, Suomen Tilaajavastuu Oy, puh. 040 503 3672
Erkka Valkila, toimitusjohtaja, Sato Oyj, puh. 050 62 050
Tarmo Pipatti, toimitusjohtaja, Rakennusteollisuus RT ry, puh. 040 506 5021
Oppaaseen voi tutustua verkossa osoitteessa: https://www.tilaajavastuu.fi/Rakenna_Reilusti
www.tilaajavastuu.fi www.kirafoorumi.fi
|