• fi
  • en
  • Lehdistötiedote: Kaavamääräysten kustannusvaikutuksia ymmärretään yhä paremmin

    24.11.2016

    Lehdistötiedote 24.11.2016: RAKLI selvitti julkisten ja yksityisten kiinteistö- ja rakentamisalan toimijoiden näkemyksiä siitä, miten kustannustietoisuus on kaavoituksessa kehittynyt viimeisen vuoden aikana. Lähes puolet vastaajista on sitä mieltä, että muutosta on tapahtunut melko paljon tai merkittävästi. Kaava- ja vastaavien määräysten tarkasteleminen panos-tuotos- ja laatunäkökulmista on yksi niistä keinoista, joilla rakentamisen hintaa voidaan alentaa, arvioi RAKLI ja sen kiinteistöjä rakennuttavat ja omistavat jäsenet. Kustannuskeskustelun kehitystä käsitelleeseen kyselyyn vastasi laaja joukko rakennuttajia, kiinteistönomistajia ja sijoittajia, kaavoittajia sekä urakoitsijoita.

    Innoittajana lisääntyvälle kustannuskeskustelulle on toiminut asumisen korkea hinta etenkin suurimmissa kasvukeskuksissa. Tarkkaa harkintaa ja eri vaihtoehtojen vertailua ovat peräänkuuluttaneet RAKLIn ohella myös muut maankäytönsuunnittelun parissa toimivat liitot sekä ympäristöministeriö. Kiinnostus ja ymmärrys aihepiiristä ovatkin lisääntyneet runsaasti sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

    Kokonaisuus on osiensa summa

    Vuosipäiväänsä juuri viettäneen kustannusselvityksen vaikuttavuutta arvioineen kyselyn vastaajat nostivat esiin muun muassa kumppanuuskaavoituksen hyödyllisyyden. ”Kun asioista keskustellaan alusta alkaen avoimesti osapuolten kesken, saadaan kaikkien osaaminen ja näkemykset tehokkaasti hyödyksi”, alleviivaa RAKLIn toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen. Suuret kustannukset eivät synny vain yhden yksittäisen tekijän seurauksena, selvityksessä todettiin. Tämän vuoksi on tarkasteltava kokonaisuutta ja arvioitava palasten tuottaman summan suuruutta.

    Vuonna 2015 julkaistun Kaavamääräysten kustannusvaikutukset -selvityksen mukaan yksi eniten kustannuksiin vaikuttava tekijä on pysäköintiratkaisu. Onkin ilahduttavaa kuulla, että asiantuntijoiden kokemusten mukaan pysäköintivaatimukset joustavat yhä enemmän.

    Hyvä suunnittelu avainroolissa

    ”Keskustelu kustannuksista on vielä melko yleisellä tasolla, mutta suunta on oikea. Jokaisella kaavassa tehtävällä päätöksellä on kustannusseuraus ja onkin tärkeä miettiä huolella myös sitä, ovatko vaadittavat ratkaisut rakentamisen ja ylläpidon kustannusten kannalta järkeviä”, huomauttaa Jyrki Laurikainen. Esimerkiksi talon sijoittuminen tontilla tai massoittelu vaikuttavat suuresti siihen, mitä rakentaminen maksaa. Kiinteistön ylläpidossa vaikkapa erilaiset julkisivutoteutukset voivat joko helpottaa tai hankaloittaa kiinteistöhoidon päivittäistä työtä merkittävästi.

    Kokonais- ja kaavataloudellisessa tarkastelussa koetaan päästyn eteenpäin. Suoraan rakentamiseen ja kiinteistöjen ylläpidettävyyteen liittyviin kustannuksiin rakennuttajat haluaisivat paneutua huomattavasti nykyistä syvällisemmin. ”Syksyllä toteutettu kysely osoittaa, että aihe on tärkeä, ja RAKLIn tekemä selvitys on toiminut keskustelunavaajana. Parannettavaa kuitenkin riittää edelleen ja jatkamme töitä kustannusten alentamiseksi rakennusten turvallisuudesta ja laadusta tinkimättä”, lupaa projektipäällikkö Anssi Salonen.

    RAKLIn julkaisut:
    Selvitys kaavamääräysten kustannusvaikutuksista
    Keskustelupaperi asemakaavoituksen ja kiinteistökehityksen vuorovaikutuksen kehittämisestä