RAKLIn uusimmassa klinikassa kehitetään tulevaisuuden sairaalaa

09.02.18

RAKLI on yhdessä Oulun yliopistollisen sairaalan -projektitoimiston ja OYS-TTR (Turvallinen ja Terveellinen Rakentaminen) -projektin kanssa käynnistänyt klinikkakokonaisuuden, jonka tavoitteena on parantaa sekä rakentamisen aikaisen sairaalatoiminnan laatua että terveellisen ja turvallisen rakentamisen edellytyksiä.

Klinikka on osa OYS:in Tulevaisuuden sairaala 2030 -uudistamisohjelmaa, jossa tavoitteena on uudistaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sairaaloiden toimintaa sekä rakentaa ja perusparantaa kiinteistöjä vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja tulevaisuuden haasteita.

”Klinikan avulla pyritään luomaan yrityskumppanuuksia ja tarjoamaan tätä kautta uutta teknologiaa hyödyntäviä palveluja ja tuotteita tulevaisuuden sairaalan kehittämiseksi”, kertoo Soile Juusola Tulevaisuuden sairaala 2030 -projektitoimistosta.

Ennen klinikkavaihetta RAKLI ja Tulevaisuuden sairaala -projekti toteuttivat tarveselvitysvaiheen vuoden 2017 loppupuolella. Nyt käynnistettyyn klinikkavaiheeseen kuuluu helmikuun alussa pidetyn aloitustyöpajan lisäksi viisi teematyöpajaa sekä klinikan tulokset esittelevä tulostyöpaja.

”Pyrimme klinikassa löytämään ratkaisuja sille, kuinka saada tieto liikkumaan, jotta se palvelisi parhaiten eri osapuolia. Aloitustyöpajassa yli 20 yritystä esittelikin pitchaus-hengessä muun muassa paikannukseen, sensoreihin ja tiedonhallintaan liittyviä palveluita, kertoo Juho Kess RAKLIsta.

Klinikka on suunnattu erityisesti sairaalan rakennuttajille, käyttäjille (kliinikot ja asiakkaat), suunnittelijoille sekä urakoitsijoille. Klinikan työpajoihin kutsutaan mukaan lisäksi pohjoismaisia sairaalarakennuttajia ja muita vaativien hankkeiden rakennuttajia.

Lisätietoa klinikasta ja tulevista teematyöpajoista löydät täältä.