Rakennuttajatoimistojen Liitto - RTL ry ja sen jäsenyritykset palveluksessanne
Rakennuttajatoimistojen Liitto - RTL ry ja sen jäsenyritykset pyrkivät rakennuttajakonsulttipalveluiden tarkoituksenmukaisuuden, taloudellisuuden ja laatutason kohottamiseen. Liitto jäsenyrityksineen toimivat terveiden ja eettisesti hyväksyttävien yhteistyösuhteiden kehittämiseksi tilaajien ja rakennuttajakonsulttien kesken.
Pääosa RTL:n kehitystyöstä tehdään nykyisin yhteistyössä Asunto-, toimitila ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:n kanssa, jonka jäsen RTL on vuodesta 1996 alkaen. Yhteistyön tavoitteena on kehittää osapuolten yhteistyötä ja alan prosesseja tilaajia ja rakennuttajakonsultteja parhaiten palvelevalla tavalla. Liitolla on myös toimiva kontaktiverkosto muihin rakennusalan järjestöihin ja päätöksentekijätahoihin.
Rakennuttajakonsultti on tehtäväänsä suorittaessaan tilaajan luottamushenkilö. Tästä syystä liiton jäsenkriteerit ovat tiukat. Uskomme, että liiton sääntöjen määräämät pätevyys- ja laatukriteerit täyttävillä RTL:n jäsenyrityksillä on asiantuntijoina parhaat edellytykset toimia täysipainoisesti rakennuttajien neuvonantajina. Jäseneksi otetaan vain kokeneita ja asiansa osaavia yrityksiä. Luonnollisesti jäsenistöltä edellytetään toimintaa terveen kilpailun puitteissa. Jäsenkriteereiden pitäminen tiukkoina perustuu arvostuksen kehittämistavoitteeseen sekä tilaajien että oman jäsenkunnan piirissä.