Tilaa elämälle

Aija Tasa ja Kimmo Kurunmäki: Onnittelut uusille kuntapäättäjille! Mitä teiltä odotamme?

11.04.17 / Tasa Aija, Kurunmäki Kimmo

Meillä on juuri käyty kiinnostavat vaalit. Parin vuoden päästä tapahtuva kuntien tehtävien muutos tarjosi paljon keskustelunaiheita, ja myös rakennetun ympäristön teemat olivat ilahduttavasti esillä. Kunnanvaltuustojen kokoonpanoihin tuli paljon vaihtuvuutta: valtakunnallisesti 44 prosenttia kesäkuussa työnsä aloittavista päättäjistä ei ollut mukana viime valtuuskaudella. Mitä tältä joukolta odotamme nyt vaalipäivän jälkeen?

Alkava vaalikausi on leimallisesti voimakkaan kaupungistumisen aikaa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulle odotetaan vuoteen 2025 mennessä sataatuhatta uutta asukasta – siis suunnilleen Kuopion verran väkeä. Tämä vaatii kaupunkien kehityksestä vastaavilta henkilöiltä paitsi kykyä ennakoida muutoksia pitkälle tulevaisuuteen, myös taitoa tehdä ja panna täytäntöön päätöksiä, joilla kasvu mahdollistetaan.

Ilman kokonaisvaltaista ajattelua, joka ottaa huomioon maankäytön, asumisen ja liikenteen näkökulmat, ei kasvua voida hallita, ja turvata esimerkiksi kohtuuhintaisemman asumisen edellytyksiä. Tarvitaan näkemystä myös siitä, miten laajemmat kaupunkiseudut muotoutuvat toimiviksi kokonaisuuksiksi. Nyt ei ole osaoptimoinnin ja oman kunnan rajojen sisälle tuijottamisen aika.

Kaiken kaikkiaan onnistunut maankäytön suunnittelu edellyttää entistä enemmän yhteistyötä kaupunkien ja yksityisen sektorin välillä, joustavaa kaavoitusta ja kasvavia asukasmääriä palvelevia liikenneratkaisuja. Onneksi monet näistä kehityskuluista ovatkin jo suurimmilla kaupunkiseuduilla hyvässä vauhdissa, ja nyt kaasua pitäisi painaa vieläkin kovempaa.

Kaupungistumisen ohella isoksi vaaliteemaksi nousi kiinteistöjen terveellisyys ja turvallisuus. RAKLI onkin nostanut esiin omistamisen ammattimaistumisen tärkeyttä: kiinteistöjen pitkä elinkaari edellyttää osaavaa ylläpitoa ja yhä tiukentuvat määräykset sekä lisääntyvät tekniset vaatimukset haastavat myös ammattilaisia jatkuvasti enemmän.

Päättäjien tehtävä on varmistaa, että he antavat kuntaorganisaatiolle on heidän riittävästi tukea, ja että päätöksenteossa otetaan huomioon asiantuntijoiden näkemykset. Rakennuttamisen ja ylläpidon osaamista pitää kunnissa olla riittävästi, ja investointeihin täytyy tarjota mahdollisuus silloin, kun niitä tarvitaan.

Odotamme, että päättäjillä on alkavalla valtuustokaudella innostusta ja kiinnostusta kehittää rakennettua ympäristöä, jonka painoarvo kunnan tehtävien joukossa on nyt entistä suurempi. Toimimaton elinympäristö vähentää kaupungin vetovoimaa. Kaupunkien sekä muiden kiinteistönomistajien ja rakennuttajien yhteisenä ”kotipesänä” RAKLI tarjoaa mielellään kuntapäättäjien käyttöön taustatietoa sekä keskustelufoorumin yhteistyön tiivistämiseksi entisestään eri sektoreiden välillä.

Aija Tasa
johtaja, asuminen

Kimmo Kurunmäki
johtaja, yhdyskunta ja infra

P.S. Lue myös Juho Kessin blogi: Kosteudenhallintaa kuntapäättäjille

Ota kantaa. Lähetä oma kommenttisi.

Nimi/nimimerkki:
Otsikko:
Kommentti:
 Lähetä