Tilaa elämälle

Johanna Aho: Kauppakeskukset eivät ole kuolemassa

14.05.18 / Aho Johanna

Suomessa on 102 kauppakeskusta ja uusia avataan vuosittain. Keskustelu kauppakeskusten kuolemasta onkin enemmän paniikin lietsontaa kuin faktaan perustuvaa tietoa.

Uskon, että kauppakeskukset pitävät pintansa ja ihmiset käyvät vastaisuudessakin ostamassa tuotteita ja palveluja myös muualta kuin verkosta. Keskuksista on tullut viime vuosien aikana yhä enemmän viihteen ja elämyksien eikä niitä turhaan sanota olevan aikamme tärkeimpiä julkisia tiloja. Myös ravintolatarjontaan on panostettu valtavasti monessa keskuksessa.

Kauppakeskukset haluavat vastata asiakkaiden tarpeisiin ja niiden on muututtava, jos ostoskulttuuri muuttuu. Näin on myös tapahtunut. Tästä kertoo muun muassa kauppakeskuksiin sijoitetut noutopisteet, joista on helppo hakea verkosta tilaamansa tuotteet. Jokainen kauppakeskus miettii oman vuokralaiskokoonpanonsa ja asemoituu sitä kautta kilpailussa.

Ylipäätään isot hyvin johdetut keskukset pitävät pintansa kilpailussa, sillä ne haluavat kehittää vuokralais- ja palvelutarjontaa ja pysyä ajan hermolla asiakkaiden tarpeista. Sijainnin merkitystä ei voi liioin korostaa, sillä liikenteen solmukohdissa olevat suuret kauppakeskukset menestyvät.

Uskosta kauppakeskusten tulevaisuuteen kertoo myös sijoittajien suuret investoinnit. Pääkaupunkiseudun väkimääräkin on kasvamassa, joten potentiaalista asiakaskuntaa on koko ajan enemmän. Kauppakeskusten kävijämäärä on lisäksi kasvanut vuosittain kasvun ollen viime vuonna 3,3 prosenttia. Myös kokonaismyynti kasvoi viimeisen vuoden aikana yli 6 prosenttia. Faktat puhuvat puolestaan.

Johanna Aho
toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys

Blogi on julkaistu Kauppalehdessä 14.5.2018