Tilaa elämälle

Vastaako yhteistilojen sääntely niiden kysyntää?

19.06.18 / Lehtoruusu Lauri

Yhteiset tilat, jaetut tilat, varastokopit ja korttelikahviot – asuminen ei rajaudu vain asunnon seinien sisälle, vaan asunnon toimintoja täydennetään erilaisilla asunnon ulkopuolisilla lisätiloilla. Nämä tilat on katsottu siinä määrin oleellisiksi, että niiden rakentamista jopa edellytetään. Pääkaupunkiseudulla kaavamääräykset usein velvoittavat rakentamaan yhteistiloja ja jopa määrittelevät niiden kokoa ja sijaintia.

Asetus asuin-, majoitus- ja työtiloista edellyttää, että asuinhuoneistossa tai sen käytössä on asianmukaiset tilat vaatehuoltoa sekä erilaisten tavaroiden säilyttämistä varten. Suurimpien kaupunkien rakennusvalvonnat ovat tarkentaneet ja yhdenmukaistaneet asetuksen tulkintaa yhteisellä ohjeella asuinrakennusten aputilojen mitoituksesta. Mikä on erilaisen sääntelyn yhteisvaikutus, pitäisikö yhteistilojen määrää ylipäänsä säädellä ja – kaikkein tärkeimpänä – mitä asukkaat itse toivovat jaetuilta tiloilta?

RAKLI järjesti perjantaina 15.6. jaettuja tiloja ja niiden sääntelyä käsittelevän keskustelutilaisuuden, jossa muun muassa esiteltiin tutkimusta, jossa selvitettiin yksinasuvien näkemyksiä yhteistiloista. Anne Tervon ja Sanna Meriläisen pitämässä puheenvuorossa nousi esiin monia tärkeitä näkökulmia: Yhteistilojen kysyntä on polarisoitunutta, joten niiden suunnittelu edellyttää asukassegmentointia – osalla ei vain ole kiinnostusta yhteisiin tiloihin. Yhteistilojen määrä ei välttämättä ole yhtä keskeistä kuin laatu ja käytettävyys. Tilojen ei ole pakko sijaita omassa talossa, vaan osan toiminnoista voi jakaa vaikkapa korttelin kesken.

Siitä huolimatta kaavoissa saatetaan vaatia tonttikohtaisia saunoja ylimpiin kerroksiin, yhteistiloja tietty osuus kerrosalasta sekä talopesula tonttia kohden ja 10m2 kuivaustilaa per 20 asuntoa. Rakennusvalvontojen ohjekortti määrittää irtaimisto- ja ulkoiluvälinevarastojen vähimmäismäärät.   Määräyksillä on sinällään hyvä tarkoitus, saada laadukasta asumista asukkaille, mutta onnistutaanko kaavamaisella sääntelyllä vastaamaan asukkaiden tarpeisiin? Jos suunnitellaan vaihto-opiskelijoilla ja fukseilla suunnattua opiskelija-asuntokohdetta, onko mielekästä vaatia irtaimistovarastoja? Jos jokaisella asukkaalla on oma pesukonevaraus, haluavatko asukkaat kustantaa myös pesutuvan? Kaavoilla vaaditaan tonttikohtaisia saunoja, mutta yksinasuville tehdyssä selvityksessä itse asiassa useampi valitsi naapuruston kesken jaetun saunan kuin saunan omassa talossa.

Asuminen kehittyy seinistä sisällöiksi ja asumisen kulttuurit eriytyvät. Tilan asemesta saatetaan kaivata asumisen oheispalveluita. Joillekin asunto on vetäytymispaikka kiireisestä sosiaalisesta arjesta, eikä naapureita halua edes nähdä, saati jakaa heidän kanssaan tiloja. Toiselle asumisen yhteisöllisyys on keskeinen voimavara. Jotkut saattavat arvostaa talopesulaa omista pesukonevarauksista huolimatta, kun taas toiselle se on hukkakustannus.

Onko kaavamainen tilaohjelman sääntely ylipäänsä mielekäs tapa ohjata asumisen laatua, kun asumisen kulttuurit eriytyvät?

Lähteet:

Tervo, A., Meriläinen, S., Pirinen, A. (2018) Jaetut tilat. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja 1 | 2018. Lahti 2018. Saatavissa: http://www.ara.fi/fi-FI/Tietopankki/Julkaisut/ARAn_raportteja_julkaisusarja/Jaetut_tilat(46150)