RAKLIn Mikael Långström Rakennuslehdessä: PropTech rohkaisee toimimaan älykkäämmin

13.09.19

Kiinteistö- ja rakentamisalalle on syntynyt uusia teknologisia ratkaisuja ennätysmäärä viiden vuoden aikana. Innovatiivisten ratkaisujen kasvu on ollut hurjaa ensimmäisen PropTech 1.0 aallon jälkeen, kuten CAD ja BIM. Suomessa onkin väkilukuun suhteutettuna eniten innovatiivisia PropTech 2.0-kasvuyrityksiä eli startuppeja koko Euroopassa Unissun selvityksen mukaan. Samaan aikaan kansainväliset pääomasijoittajat sijoittavat CBInsightin mukaan enemmän kuin koskaan aiemmin PropTech-yrityksiin. Pääomasijoitusten osalta Suomi kuitenkin laahaa Keski-Euroopan perässä.

Mitä ihmettä PropTech sitten oikeastaan on? Yhden määritelmän mukaan se on ratkaisuja, jotka jalostavat tai hyödyntävät kiinteistö- ja rakentamisalan arvoketjuun liittyvää dataa. Esimerkiksi kiinteistöön asennettava manuaalinen ilmanpuhdistin ei ole tämän määritelmän mukaan PropTechia, mutta ilmanpuhdistimen kytkeytyessä automaattisesti päälle vallitsevien olosuhdetietojen tai analytiikan perustella, määritellään se PropTechiksi. Tyypillisesti nämä ratkaisut pohjautuvat johonkin tiettyyn ongelmaan, kuten aliurakoitsijoiden valmiisiin sopimuspohjiin tai suunnistamiseen kauppakeskuksessa.

Monen suomalaisen PropTech-kasvuyrityksen tuote on syntynyt selvään tarpeeseen, mutta myös moni yritys pyrkii selvittämään ongelmaa, jota ei välttämättä ole edes olemassa. Kasvuyritykset pyrkivätkin usein ratkaisemaan erityistä markkinarakoa. On mahdollista, että tämä näyttäytyy vakiintuneen toimijan silmissä pistemäiseltä ratkaisulta. Lisäksi toimialamme ei ole aiemmin ollut ketterin ottamaan uusia teknologioita käyttöön tai tekemään yhteistyötä startuppien kanssa. Tilanne on kuitenkin muuttumassa parempaan suuntaan.

Keväällä 2019 perustettu PropTech Finland ry ei ole globaalissa markkinassa edelläkävijä, sillä samankaltaisia yhteisöjä on muodostunut maailman jokaiseen kolkkaan. PropTech Finland kerää Suomen kiinteistö- ja rakentamisalan teknologiaan keskittyneet kasvuyritykset yhteen, auttaa oikean ongelman löytämisessä sekä tarjoaa niille tukea verkostojen rakentamiseen ja näkyvyyteen.

Eri maiden PropTech-yhteisöt tekevätkin tiivistä yhteistyötä edistämällä uusien teknologioiden käyttöönottoa omissa markkinoissaan sekä jakamalla tietoa. Hype on kasvanut yhä useampien konkreettisten hyötyjen myötä. Hyödyntämällä teknologioita PropTech-ratkaisut kannustavat siten työskentelemään älykkäämmin – ei raskaammin.

Kansainvälistä PropTech-yhteisöä voisi verrata virtuaaliseen startup-kampukseen, jossa yhteisenä tavoitteena on luoda uusi tuote, joka mullistaa koko toimialan. Erityisen suosittuja tilaisuuksia verkostoitumiseen ovat kansainväliset PropTech-tapahtumat. Suomen oma PropTech-tapahtuma on RAKLIn perustama ja marraskuussa järjestettävä RecoTech, joka on kasvanut neljässä vuodessa yhdeksi kansainvälisesti seuratuimmista tapahtumista tällä saralla.

PropTech-yritysten kokoaminen yhteen paikkaan auttaa useita eri toimijoita. Kasvuyritykset oppivat toisiltaan aktiivisessa kanssakäymisessä ja vakiintuneempien yritysten henkilöstö saa käyttöönsä uusia työkaluja kiinnostavien startuppien löytämiseen. Suomalaiset kasvuyritykset löytyvät esimerkiksi KPMG Finlandin kanssa yhteistyössä tehdystä tietokannasta. Tiettyyn tarpeeseen luotuja täsmähakuja tehdään kansainvälisen verkoston avulla. Yhteistyö näkyy erityisesti Pohjoismaiden välillä, jossa yhteisöt auttavat skaalautumisvaiheessa olevia yrityksiä Pohjois-Amerikan markkinoille.

Mikael Långström
Hallituksen puheenjohtaja, PropTech Finland
Digipäällikkö, RAKLI