• fi
  • en
  • Hyvä vuokratapa

    Hyvä vuokratapa -ohjeistus

    Hyvän vuokratavan tarkoituksena on edesauttaa ongelmattoman ja toimivan huoneenvuokrasuhteen luomisessa, sen jatkuvassa hoitamisessa sekä asianmukaisessa päättämisessä. Ohjeistus kattaa huoneenvuokrauksen koko elinkaaren lisäksi myös hyvän naapuruuden sekä asuinympäristön viihtyvyyden edistämisen.

    Huoneenvuokrasopimuksissa luottamus toisia kohtaan korostuu sopimuskumppaneiden välillä, ja ohjeistuksen avulla vuokranantajat ja vuokralaiset voivat ennaltaehkäistä ongelmia sopimalla etukäteen toimintatavoista. Ohjeistus huomioi myös vuokramarkkinoiden toimintaympäristössä viime vuosien aikana tapahtuneita muutoksia, kuten jakamistalouden ja uusien majoituspalveluiden vaikutukset vuokrasuhteeseen. Lisäksi yhä useampi vuokrasopimus tehdään netissä, jolloin verkossa olevan materiaalin merkitys korostuu.

    Ohjeistuksen laatineet kymmenen järjestöä suosittelevat ohjeistuksen noudattamista erityisesti silloin, kun vuokrasuhteen aikana tulee ratkottavaksi tilanteita, joiden osalta osapuolet eivät ole sopineet erikseen toimintatapoja.

    Huoneenvuokrauksen koko elinkaari:

    Hyvä vuokratapa -ohjeistus


    Hyvän vuokratavan laatimisessa ovat olleet mukana Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry, Suomen Vuokranantajat ry, Vuokralaiset VKL ry, Suomen Kiinteistönvälittäjät ry, Kuluttajaliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Asukasliitto ry, Isännöintiliitto ry, Kiinteistövälitysalan Keskusliitto ry ja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry.