• fi
  • en
  • Kirjaudu

    RAKLI ry:n säännöt

    Säännöt hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 17.10.2013

    1 § Nimi ja kotipaikka

    Yhdistyksen nimi on RAKLI ry. Nimeä voidaan käyttää myös epävirallisessa muodossa RAKLI. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto.

    2 § Tarkoitus

    Liiton tarkoituksena on:

    3 § Toimintamuodot

    Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto:

    Toimintansa tukemiseksi liitto voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa kiinteätä ja irtainta omaisuutta.

    4 § Jäsenet

    Hallitus voi hyväksyä liiton jäseneksi sen sääntöjen 2 ja 3 pykälissä mainittuja toimintaperiaatteita edistävän oikeuskelpoisen yhteisön. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

    Jäsenten erottamisesta päättää liiton hallitus jäljempänä mainituilla perusteilla.

    5 § Maksut

    Jäsenet suorittavat liitolle liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun.

    Jäsen suorittaa vuosittain yhdistykselle jäsenmaksun, joka perustuu jäsenen omistamaan ja /tai hallinnoimaan rakennus- ja kiinteistövarallisuuteen tai jäsenen suorittamiin rakennusinvestointeihin.

    Mikäli jäsenmaksua ei voida määrätä edellä esitetyllä perusteella, määräytyy jäsenmaksu jäsenyhteisön liikevaihdon mukaan.

    Liittymismaksun ja jäsenmaksujen suuruus ja jäsenmaksun maksuaika vahvistetaan kutakin vuotta varten liiton vuosikokouksessa. Liittymismaksu on suoritettava kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenelle on ilmoitettu jäsenhakemuksen hyväksymisestä.

    Jäsenen on ilmoitettava jäsenmaksujen määräämistä varten tarvittavat tiedot yhdistykseen tammikuun loppuun mennessä.

    6 § Toimielimet

    Liiton toimielimiä ovat liiton kokous, neuvottelukunta, liiton hallitus, liiton työvaliokunta sekä vaalitoimikunta. Ylintä päätäntävaltaa käyttää liiton kokous.

    7 § Vuosikokous

    Liiton vuosikokous pidetään vuosittain ennen toukokuun loppua.

    Vuosikokouksessa on:

    1. esitettävä hallituksen kertomus liiton toiminnasta edelliseltä kalenterivuodelta sekä tilinpäätös edelliseltä tilivuodelta ja tilintarkastuskertomus
    2. päätettävä tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle, toimitusjohtajalle ja muille vastuuvelvollisille
    3. määrättävä hallituksen, työvaliokunnan, jaostojen ja toimikuntien puheenjohtajien ja jäsenten sekä tilintarkastajien palkkiot
    4. vahvistettava talousarvio ja toimintasuunnitelma
    5. päätettävä jäsenmaksujen määräämisessä käytettävät luokitteluperusteet ja määrättävä liittymismaksun ja jäsenmaksujen suuruus
    6. vaalitoimikunnan esityksen kuultuaan valittava hallituksen puheenjohtaja, muut jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet erovuorossa olevien tilalle
    7. vaalitoimikunnan esityksen kuultuaan valittava neuvottelukunnan jäsenet erovuorossa olevien tilalle
    8. valittava tilintarkastajaksi KHT-yhteisö
    9. valittava vaalitoimikunnan puheenjohtaja ja muut jäsenet sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet
    10. käsiteltävä muut kokouskutsussa mainitut asiat.

    Asia, jonka jäsen haluaa liiton vuosikokouksen käsiteltäväksi, on esitettävä kirjallisena liiton hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

    8 § Ylimääräinen kokous

    Ylimääräinen kokous pidetään, jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 liiton äänioikeutetuista jäsenistä pyytää sitä erityisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tämä pyyntö on esitettävä kirjallisesti hallitukselle ja siinä on mainittava, minkä asioiden käsittelemiseksi kokousta halutaan. Hallituksen tulee tällöin viipymättä kutsua liiton kokous koolle.

    9 § Kokouskutsut

    Kutsu liiton kokouksiin on toimitettava kullekin jäsenelle aikaisintaan kolmekymmentä vuorokautta ja viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kokousta postitetulla kirjeellä, sähköpostilla jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen tai lehti-ilmoituksella, joka on julkaistava liiton toimialueella yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä edellä mainittuja aikamääriä noudattaen.

    10 § Äänioikeus

    Liiton kokouksissa on kullakin jäsenellä yksi ääni jokaista alkavaa tuhatta jäsenmaksu euroa kohti, laskettuna kulloinkin voimassa olevasta jäsenmaksutaulukosta.

    Jäsen, jolla on maksamattomia erääntyneitä jäsenmaksuja, ei ole äänioikeutettu liiton kokouksissa.

    Jäsen voi käyttää äänioikeutta asiamiehen välityksellä. Kukaan ei saa edustaa kokouksessa enempää kuin kahta jäsentä eikä äänestää enemmällä kuin 1/10
    kokouksessa edustettuina olevista äänistä.

    11 § Neuvottelukunta

    Liiton vuosikokous valitsee neuvottelukuntaan enintään 50 jäsentä. Jäsenistä puolet on vuosittain erovuorossa.

    Neuvottelukunnan tehtävänä on hallituksen neuvoa-antavana elimenä käsitellä liiton toimintaperiaatteita ja tavoitteita sekä muita liiton toiminnan kannalta tärkeitä ja periaatteellisia kysymyksiä.

    Neuvottelukunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

    Neuvottelukunnan kutsuu koolle neuvottelukunnan tai hallituksen puheenjohtaja ja se kokoontuu vähintään kerran vuodessa.

    12 § Hallitus

    Liiton lakimääräisenä hallintoelimenä, edustajana ja asioiden hoitajana toimii liiton hallitus. Se valitaan liiton vuosikokouksessa.

    Hallitukseen kuuluu liiton kokouksen päättämä määrä jäseniä, kuitenkin puheenjohtajan lisäksi vähintään 8 ja enintään 15 jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtainen varajäsen.

    Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.

    Jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan siten, että toimikausi päättyy vaalia seuraavan toisen vuosikokouksen päättyessä. Erovuorossa on kumpanakin vuonna puolet jäsenistä. Erovuoroisuus määrätään ensimmäisenä vuonna arpomalla ja sen jälkeen vuoron mukaan.

    Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä kokouksessa.

    13 § Hallituksen tehtävät

    Hallituksen tehtävänä on mm.:

    1. johtaa ja valvoa liiton toimintaa sääntöjen ja liiton kokousten päätösten mukaisesti
    2. valmistella liiton kokousten käsiteltäväksi tulevat asiat ja kutsua kokoukset koolle
    3. ottaa ja erottaa liiton toimitusjohtaja ja määritellä toimitusjohtajan tehtävät
    4. asettaa toiminnan edellyttämät erilaiset tilapäiset ja pysyvät valmisteluelimet, toimikunnat ja jaostot
    5. hyväksyä ja erottaa liiton jäsenet
    6. huolehtia muista näiden sääntöjen tai lain mukaan hallitukselle kuuluvista tehtävistä.

    14 § Työvaliokunta

    Hallitus nimeää työvaliokunnan, jonka tehtävänä on valmistella hallitukselle esitettäviä asioita, koordinoida liiton hallintoelinten toimintaa sekä suorittaa hallituksen määräämät tehtävät. Työvaliokuntaan kuuluu hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja liiton toimitusjohtajan lisäksi vähintään 4 ja enintään 6 muuta jäsentä.

    Työvaliokunta kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä. Työvaliokunta voi nimetä sille määrättyjen tehtävien valmistelua varten tarpeellisia työryhmiä.

    15 § Vaalitoimikunta

    Vaalitoimikunnan valitsee liiton kokous ja sen tehtävänä on valmistella liiton kokouksen henkilövalinnat siten, että ehdotus toimielinten kokoonpanoksi kattaa mahdollisimman tasapuolisesti liiton jäsenistön.

    Vaalitoimikuntaan valitaan puheenjohtaja sekä enintään viisi muuta jäsentä sekä heille varajäsenet. Vaalitoimikunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Vaalitoimikunta kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä.

    16 § Toimitusjohtaja

    Liiton toimitusjohtajan tehtävänä on mm.:

    1. hoitaa liiton juoksevaa hallintoa, liiton toimistoa ja toimihenkilöiden valintaa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti
    2. vastata toiminnan tarkoituksenmukaisuudesta ja tehokkuudesta sekä liiton kehitystoiminnasta
    3. valmistella ja esitellä liiton kokousten, hallituksen ja työvaliokunnan kokouksissa käsiteltävät asiat ja panna täytäntöön niiden päätökset
    4. järjestää liiton taloudenhoito ja kirjanpito luotettavalla tavalla
    5. huolehtia toiminnan edellyttämästä tiedonvälityksestä yhteiskunnan, alan keskusjärjestöjen. sidosryhmien ja jäsenkunnan välillä
    6. suorittaa hallituksen tai työvaliokunnan määräämät muut tehtävät.

    17 § Nimenkirjoitus

    Liiton nimen kirjoittavat liiton puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai toimitusjohtaja kukin yksin tai hallituksen siihen määräämät toimihenkilöt aina vähintään kaksi yhdessä.

    18 § Tilikausi, kirjanpito ja tilintarkastus

    Liiton tilikausi on kalenterivuosi.

    Tilinpäätöksen on oltava valmiina maaliskuun 15. päivään mennessä, jolloin liiton tilikirjat tositteineen ja muine tarpeellisine asiakirjoineen on viimeistään annettava tilintarkastajille.

    Yhdistyksellä on yksi tilintarkastaja, joka on KHT-yhteisö.

    Tilintarkastajan tulee tilintarkastuksen suoritettuaan antaa kertomuksensa tarkastuksesta maaliskuun loppuun mennessä.

    19 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen

    Sellainen jäsen, joka jättää kehoituksesta huolimatta jäsenmaksuvelvoitteensa suorittamatta, voidaan hallituksen toimesta katsoa eronneeksi sen kalenterivuoden päättyessä, jonka jäsenmaksu on suorittamatta.

    Hallitus voi erottaa jäsenen, joka toiminnallaan huomattavasti vahingoittaa yhdistystä tai ei enää täytä säännöissä mainittuja jäsenyyden edellytyksiä.

    Erotetulla jäsenellä on oikeus alistaa erottaminen liiton lähinnä seuraavan kokouksen ratkaistavaksi tekemällä siitä hallitukselle kirjallisen vaatimuksen kahden viikon kuluessa siitä, kun se sai tiedon erottamispäätöksestä.

    Jos jäsen haluaa erota yhdistyksestä, tulee sen ilmoittaa siitä kirjallisesti liiton hallitukselle tai puheenjohtajalle vähintään kaksi kuukautta ennen kalenterivuoden loppua tai ilmoittaa eroamisestaan liiton kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi. Eroaminen tulee voimaan seuraavan kalenterivuoden alusta.

    Erotettu, eronneeksi katsottu tai eronnut jäsen on velvollinen maksamaan erottamis- tai eroamisvuonna ja sitä ennen erääntyneet jäsenmaksunsa. Jäsen ei ole oikeutettu saamaan palautusta liitolle suorittamistaan maksuista.

    20 § Sääntöjen muuttaminen ja liiton purkaminen

    Näitä sääntöjä voidaan muuttaa liiton kokouksen päätöksellä, jos vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) kokouksessa annetuista äänistä kannattaa muutosta.

    Liitto voidaan purkaa kahden vähintään kolmenkymmenen (30) päivän väliajoin pidettävän liiton kokouksen päätöksellä, jos vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) annetuista äänistä kannattaa purkamista kummassakin kokouksessa.

    21 § Varainkäyttö, jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan

    Jos liitto purkautuu tai lakkautetaan, luovutetaan liiton varat liiton tarkoitusta edistävään toimintaan siten kuin purkamisesta päättävä jälkimmäinen liiton kokous määrää