KTI Markkinakatsaus ja RAKLI-KTI Toimitilabarometri

Suuret salkkukaupat nostavat kiinteistökaupankäynnin volyymiä

Kiinteistömarkkinoilla kaupankäynti jatkuu vilkkaana kaikkialla maailmassa. Ennätysmatalien korkojen ympäristössä kiinteistöjen vakaat nettotuotot houkuttelevat sijoittajia. Runsas sijoituskysyntä painaa tuottovaatimuksia. Toimitilavuokramarkkinoilla syntyy nyt uusia sopimuksia melko vilkkaasti, mutta tyhjän toimistotilan suuri määrä painaa vuokratasoja. Pääkaupunkiseudun liiketilamarkkinoita leimaavat suuret kauppakeskusrakennushankkeet. Asuntomarkkinoilla vuokrien nousu jatkuu, joskin nousu on viimeisen puolen vuoden aikana hieman hidastunut.

Locus 2/2016: Kaupankäynti yhä vilkasta, vuokramarkkinoilla optimismia

Vuoden 2015 kiinteistökauppojen volyymi nousi kautta aikojen toiseksi korkeimmaksi Suomessa, 5,5 miljardiin euroon. Myös kuluva vuosi on lähtenyt liikkeelle ripeästi, ja huhtikuun loppuun mennessä kauppoja on tehty reilusti yli 2,5 miljardilla eurolla. Kaupankäynnin volyymiä lisäävät suuret salkkukaupat, joita on viimeisen vuoden aikana nähty runsaasti esimerkiksi eläkeyhtiöiden, käyttäjäyritysten sekä kiinteistörahastojen tekeminä.

Prime-kiinteistöjen nettotuottovaatimukset ennätysmatalia

Matalat korot ja sijoituskohteita etsivien pääomien suuri määrä painavat kiinteistösijoitusten tuottovaatimuksia. Helsingin keskustan prime-tuottovaatimus oli huhtikuussa toteutetussa RAKLI-KTI Toimitilabarometrissa kaikkien aikojen matalimmalla tasollaan, 4,9 prosentissa. Sijoittajien kiinnostus leviää nyt entistä laajemmalle, ja viimeisen puolen vuoden aikana myös muiden kaupunkien nettotuottovaatimukset ovat laskeneet selkeästi.

Toimistovuokrissa laskupaineita

Nihkeä taloustilanne ja tyhjän toimistotilan suuri määrä painavat vuokratasoja. KTI:n Helsingin keskustan uusia vuokrasopimuksia kuvaava toimistovuokraindeksi laski 1,1 prosenttia viimeisen vuoden aikana. Ydinkeskustan vetovoima on kuitenkin vahva, ja kalleimmista tiloista tehtiin edelleen sopimuksia selkeästi yli 30 euron neliövuokralla. Useimmilla pääkaupunkiseudun toimistoalueilla uusia vuokrasopimuksia on solmittu koko vallitsevaa vuokrasopimuskantaa matalammalla tasolla, mikä kuvastaa vuokriin kohdistuvaa painetta. RAKLI-KTI Toimitilabarometrissa asiantuntijoiden odotukset ovat valtaosin laskusuuntaisia myös lähitulevaisuudessa. Vain Helsingin keskustassa reilu viidennes vastaajista näkee mahdollisuuksia vuokrien lievälle nousulle. Kaikilla muilla alueilla suurempi osuus vastaajista odottaa vuokrien ennemmin laskevan kuin nousevan.

Tyhjien toimistotilojen määrän pohja jo nähty?

KTI:n suurten kiinteistösijoittajien kiinteistökantaa seuraavassa vuokratietokannassa pääkaupunkiseudun toimistotilojen käyttöaste parani hieman viime syksystä, mutta oli edelleen varsin matala, 82 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla on parhaillaan rakenteilla noin 90 000 uutta toimistoneliötä. Vanhaa toimistotilaa on kuitenkin samanaikaisesti poistumassa purkamisten tai käyttötarkoituksen muutosten kautta kutakuinkin sama määrä, eikä tilatarjonta siis ole kasvamassa. Toimistotilatarvetta vähentää heikon taloustilanteen ohella myös se, että yritykset uudistavat toimitilojaan entistä tehokkaammiksi monitilaympäristöiksi, minkä seurauksena neliöitä ei enää tarvita yhtä paljon.

Vuokramarkkinoilla näkyy lievää piristymistä, ja uusia vuokrasopimuksia on viimeisen vuoden aikana alkanut enemmän kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Myös RAKLI-KTI Toimitilabarometrissa nähdään varovainen käänne pääkaupunkiseudun vajaakäyttöluvuissa: noin puolet vastaajista ennakoi tyhjien tilojen määrän kasvun pysähtyneen, ja yli 20 prosenttia vastaajista ennakoi niiden jopa vähenevän tulevan puolen vuoden aikana.

Uutta liiketilaa nousee pääkaupunkiseudulle

Kuluvan vuoden ensimmäisen kvartaalin lopussa pääkaupunkiseudulle oli rakenteilla noin 180 000 uutta vähittäiskaupan neliötä. Tämän ja ensi vuoden aikana on kohtuullisella varmuudella alkamassa vielä tätäkin suurempi määrä uusia rakennushankkeita. Rakentamista siivittää pääkaupunkiseudun väestönkasvu sekä uudet ratahankkeet. Suuria vähittäiskaupan keskuksia nousee etenkin metron ja Kehäradan asema-alueille esimerkiksi Kalasatamaan, Matinkylään, Itäkeskukseen, Pasilaan ja Kivistöön. Tyhjän liiketilan määrä on toistaiseksi säilynyt matalana, eivätkä uudet hankkeet ainakaan toistaiseksi saa alan asiantuntijoita näkemään uhkia vajaakäytön noususta.

Asuntovuokrien nousu jatkuu kasvukeskuksissa

Vuokra-asuntojen vahva kysyntä on pitänyt kasvukeskusten asuntovuokrat nousujohteisina. KTI:n asuntovuokraindeksit osoittavat 4,1 prosentin nousua pääkaupunkiseudun ja 3,5 prosentin nousua muiden suurten kaupunkien uusissa vuokrasopimuksissa. Vuokrien nousu on kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana ollut selkeästi hitaampaa kuin edellisellä puolivuotisjaksolla. Espoossa ja Vantaalla uusien sopimusten vuokratasot ovat jopa laskeneet hieman viimeisen puolen vuoden aikana.

Graafit
KTI Markkinakatsaus kevät 2016

Lisätietoja:
Hanna Kaleva, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 040 555 5269
Mikko Östring, johtaja, RAKLI ry, puh. 050 301 8933

Tiedote perustuu KTI Kiinteistötieto Oy:n 11.5.2016 julkaisemaan Markkinakatsaukseen sekä KTI:n RAKLI ry:n toimeksiannosta huhtikuussa toteuttamaan RAKLI-KTI Toimitilabarometrikyselyyn. Barometriin vastasi 53 kiinteistömarkkinoiden ammattilaista.