Tilaa elämälle

Aija Tasa: Asumisen kohtuuhintaisuus ei toteudu vain tukemalla

27.02.15 / Tasa Aija

Valtiontalouden haasteet ovat niin suuria, että meidän on turha odottaa rahavirtojen millekään sektorille kasvavan. Nykyistä kohtuuhintaisemmasta asumisesta puhutaan paljon, mutta ratkaisuksi tähän monet näkevät vain valtion tukemat asunnot. Näillä on toki tärkeä merkitys ja tukijärjestelmää pitää ehdottomasti kehittää, mutta myös muita keinoja tarvitaan. Kohtuuhintaisuuden synonyymi ei etenkään nykyisessä taloustilanteessa voi olla pelkästään valtion tuki.

Kustannusnousun jatkuessa asumisen hinta karkaa entistä kauemmaksi maksukyvyn ulottumattomiin ja meidän on välttämätöntä löytää keinot tehdä asioita tehokkaammin. Lisäksi tulee miettiä tarkasti sitä, mihin niukkoja resursseja kannattaa käyttää ja mihin ei. Asunnon hallinta- ja rahoitusmuoto ei yksistään voi ratkaista sen kalleutta tai edullisuutta. Tekemällä oikeita ratkaisuja voidaan kustannuksia alentaa niin vuokra-asunnoissa kuin omistus- ja asumisoikeusasunnoissakin.

Yksi talouskasvun keskeisistä edellytyksistä on työvoiman sujuva liikkuminen elinkeinoelämän tarpeiden mukaan. Tätä varten tarvitsemme kasvaviin kaupunkeihin, erityisesti metropolialueelle, lisää asukkaiden tarpeita ja maksukykyä vastaavaa asuntotarjontaa. Tämä ei ole mahdollista, ellei tarjolla ole riittävästi rakentamiseen soveltuvaa tonttimaata. Asumisviihtyvyyden ja arjen sujumisen takaamiseksi on mietittävä myös liikenneyhteyksien ja palvelujen toimivuutta. Näiden asioiden edistämiseksi on pääkaupunkiseudun osalta jo nähtykin tervetulleita päänavauksia.

Keskeinen kysymys on, kuinka rakennamme riittävän laadukkaita ja asukkaiden toiveita vastaavia koteja järkevillä kustannuksilla. Tämä edellyttää kiinteistö- ja rakennusalalla peiliin katsomista ja prosessien hiomista. Näkökulma on huomioitava myös kaupunkisuunnittelussa. Jokainen kaavaratkaisu niin julkisivu-, pysäköinti- kuin muidenkin vaatimusten osalta tulee punnita siitä näkökulmasta, mitä sen toteuttaminen maksaa ja onko panos-tuotto-suhde kohdallaan. Oma lukunsa on myös valtava säädösviidakko, jonka järkevyyttä on tarkasteltava kriittisesti.

Erityisesti sääntelyn tarkoituksenmukaisuuteen pitää kiinnittää huomiota korjausrakentamisen osalta. Meillä on käsissämme valtava määrä elinkaarensa päätä lähestyviä kerrostaloja, joille on tehtävä jotakin. Niitä ei kuitenkaan ole mahdollista uudistaa, jos korjauskustannukset ovat kohtuuttomat tai jopa ylittävät asunnon arvon. Tarvitaan sekä joustavuutta rakentamisen ohjaukseen että uusia toimintatapoja, jotka mahdollistavat näiden rakennusten modernisoinnin asukkaiden maksukyvyn puitteissa. Jos korjaamisen hinta on liian korkea, jää huonokuntoisten talojen purkaminen ainoaksi vaihtoehdoksi. Tätä tulee tapahtumaan erityisesti väestöltään vähenevillä alueilla.

Yksi ratkaisu pääkaupunkiseudun asuntopulaan voisi löytyä nyt tyhjillään olevien yli miljoonan toimistokerrosneliön muuttamisesta soveltuvin osin asunto- tai muuhun käyttöön. Vilkkaimmin kasvavalla kaupunkialueellamme ei ole mitään järkeä pitää tällaista määrää rakennuksia tyhjillään vain kuluja tuottamassa. Mikäli kohteelle on löydettävissä uusi, sille soveltuva käyttötarkoitus, eivät määräykset saisi tarpeettomasti estää sen toteuttamista.

Valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon ehtoja pitää kehittää ja niiden toimivuus varmistaa unohtamatta vastuullista kiinteistöjen korjaus- ja ylläpitotoimintaa. Kiinteistöjen korjausvelkaa on jo nyt niin paljon, että sen kasvattamisen riskien pitäisi olla kaikilla tiedossa. Nykyjärjestelmässä ongelmia aiheuttavat muun muassa korkotuen rajoittuminen vain osalle laina-ajasta sekä lyhennysohjelman takapainotteisuus. Merkittävä tuotannon lisääminen ja uusien rakennuttajien saaminen mukaan talkoisiin on mahdollista vain, jos valtion tukeman tuotannon ehdot ovat kannustavat ja kilpailukykyiset.

Meillä pitää olla aitoa tahtoa ja yhteistyötä, jotta asunto-ongelma saadaan ratkaistua. Yhtäaikaisesti on kehitettävä sekä toimintaympäristöä että kiinteistö- ja rakennusalan toimintatapoja niin, että turhat kulusyöpöt saadaan matkan varrelta karsittua. Kohtuuhintaisuuden eteen tarvitaan rohkeita ratkaisuja ja toimintamallien reipasta ravistelua.

Aija Tasa
johtaja, Asunnot-toimiala

Ota kantaa. Lähetä oma kommenttisi.

Nimi/nimimerkki:
Otsikko:
Kommentti:
 Lähetä