Tilaa elämälle

Johanna Aho: Kauppakeskusyhdistys Soulissa – skandinaavisuus trendin harjalla

13.05.15 / Aho Johanna

Etelä-Korea on trendisetteri, jota muu Aasia seuraa. Maailmanpankin vertaileva tutkimus liiketoiminnan esteistä ja kimmokkeista kertookin, että maa rankataan viidennelle sijalle, kun tarkastellaan liiketoiminnan helppoutta maassa. Suomen Kauppakeskusyhdistys suuntasi tämänvuotisen opintomatkansa 4.-9.5. Souliin, jossa skandinaavinen design oli vahvasti esillä. Sisustuksessa nähtiin niin koivunrunkoja, Muumi-mattoja, Taalainmaan hevosia kuin suomalaista lasiakin.

Kaupungista löytyy muun muassa ruotsalainen Hemlaget-ravintola, kuten myös odotetusti H&M-ketju. KappAhl ja Lindex eivät sitä vastoin olleet Souliin rantautuneet. Iittala Shoppeja ja Marimekon myymälöitä löytyi taas useampia ja myös Marja Kurki ja Lumene olivat markkinassa läsnä. Myös suomalaisen Aalto-yliopiston inspiroima uusi innovaatiokeskus, Design Factory Korea avattiin vierailumme aikana.

Musiikkivideoita ja pop-kulttuuria

Ksylitoli, henkilökohtainen puhtaus ja ympäristön siisteys olivat kovia sanoja kaupungin yllä leijuvasta savusumusta huolimatta. Kaupungissa on pyritty tekemään toimenpiteitä saastumisen vähentämiseksi, josta esimerkkinä voidaan mainita Songdon Smart City –kaupunginosa. Vaikkakaan se ei mahtunut matkaohjelmaan, saimme kuulla, että poptähti Psyn Gangnam Style -musiikkivideo oli kuvattu siellä.

Korealaiset vaikuttivat muutenkin olevan ilmiömäisiä pop-kulttuurin ihailijoita. Pop-ikoneja esiteltiin esimerkiksi kauppakeskuksen Andy Warhol –teemapäivillä, joissa taiteilija oli esillä niin tomaattitölkkijulisteessa kuin jättikokoisessa patsaassakin.

550 metriä korkea torni nousee kauppakeskusalueelle

Pörssissä noteerattu kaupan jätti, Lotte Shopping Company, rakentaa parhaillaan 550 metriä korkeaa tornia kauppakeskusalueen yhteyteen Soulissa. Torniin tulee muun muassa taidegalleria-, ravintola- ja kahvilakerroksia, hotelli sekä toimitiloja. Vertailun vuoksi mainittakoon, että hotellirakennus Tampereen torni on 88 metriä korkea.

Rakennusprojekti yhdistyneenä olemassa olevaan valtavaan kauppakeskukseen, huvipuistoon, vesipuistoon ja kylpylään tekivät vaikutuksen matkan osallistujiin. Pelkästään kauppakeskuksessa on 11 kerrosta ja noin 1000 liikettä. Lotte World Mallin vaikuttavuutta oli vaikea sivuuttaa, vaikka kaikki vierailukohteet olivat monikäyttökeskuksia. Joitakin oppeja voitaneen myös käyttää ideointityön pohjana, kun tehdään tulevaisuuden kauppa- ja monikäyttökeskuksia.

Lisätietoja: Lotte World 

Johanna Aho
toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys ry