Tilaa elämälle

Johanna Kaalikoski: Kauneinta kaupunginosaa katsomassa

20.08.14 /

Raklilaiset virittäytyivät syksyn työrupeamaan Vuosaaren tänä kesänä mediassakin kunniaa niittäneissä maisemissa. Joukkomme tutustui Aurinkolahden ja Uutelan alueisiin. Ammatillisessa mielessä totesimme, että harvassa paikassa moderni kaupunkimiljöö ja luonto yhdistyvät näin hienosti kokonaisuudeksi.

Osalle meistä jo metrokyyti itäiseen Helsinkiin oli kokemus sinänsä. Matka jatkui paikallispalveluita ihmetellen kauppakeskus Columbuksen ja Aurinkolahden läpi kohti merenrantaa. Reittimme varrella ihailimme Helsingin kaupungin ansiokasta viherrakentamista Pomeranssipuistossa ja Uutelan Kanavan varrella.

Voimia tulevaan koitokseen haettiin paikallisen kahvilan maukkaista eväistä, joista herkullisimmaksi totesimme muhkean pannukakun. Lounaan jälkeen suuntasimme kohti Uutelan luontopolkuja ja uimarantaa. Rohkeimmat meistä todella pulahtivat meren aaltoihin varsin syksyisestä säästä ja näyttävistä vaahtopäistä huolimatta - tai ehkä juuri niiden houkuttelemina. Tuulensuojaa virkistystaukoamme varten haimme Särkkäniemen luonnonsuojelualueelta. Taivalluksen päätteeksi kipusimme vielä ihailemaan jylhiä merimaisemia Skatanniemen kärjestä.

Retken lopuksi koko iltapäivän ajan niskassamme roikkuneet ukkospilvet pääsivät meidät yllättämään, ja Aurinkorannassa kuikuilimme huvittuneina kolmea koppiinsa sulkeutunutta uimavalvojaa, joilla taisi olla melko hiljainen työvuoro. Urheina jatkoimme kuitenkin kierrostamme vielä Kahvikortteliin, jossa omistuksia on myös useilla jäsenillämme. Kotiin lähdimme märin sukin, mutta hyvillä mielin. Paljon uutta näimme ja tämän retki-idean saa vapaasti varastaa oman virkistyspäivän anniksi.

Ota kantaa. Lähetä oma kommenttisi.

Nimi/nimimerkki:
Otsikko:
Kommentti:
 Lähetä