Tilaa elämälle

Marika Latvala: Maailma muuttuu Eskoseni!

02.06.15 / Latvala Marika

“Seuraavaksi Tampere, nästa Tammerfors, next Tampere.” On toukokuun loppu ja olen matkalla CEO2015-konferenssiin. Kyseessä ei ole toimitusjohtajien tapaaminen, vaan kansainvälinen rakentamistalouteen ja organisaatioihin liittyvä konferenssi (Nordic Conference on Construction Economics and Organization), jossa aiheena on muutosjohtaminen. En ole ensimmäistä kertaa menossa kansainväliseen konferenssiin, mutta vatsassani kipristää silti. Olenhan ensimmäistä kertaa edustamassa yksin RAKLIa sekä mukana tilaisuudessa tutkijan roolissakin. Tällä kertaa riippuu minusta, millaisen mielikuvan ruotsalaiset, norjalaiset, tanskalaiset, belgialaiset, britannialaiset, virolaiset, australialaiset, brasilialaiset ja muut suomalaiset tutkijat ja innovaattorit saavat RAKLista ja sen jäsenistä sekä miten oma tutkimukseni otetaan vastaan. Saan imeä tietoa muutosjohtamisesta muilta, mutta onneksi en sentään joudu vielä itse framille. Jonain päivänä ehkä, mutta en vielä.

Konferenssi on ohi ja jännitykseni palkittiin. Esillä oli paljon erilaista tutkimusta ja monta uutta ideaa. Harmikseni itse muutosjohtaminen tai edes muutos mainittiin vain harvassa esityksessä suoraan. Esityksistä oli kuitenkin nähtävissä, että kaikkialla tutkitaan ja kohdataan samoja haasteita kuin meillä, ja tarve tehdä asioita toisin on laajemminkin olemassa. Kahdenkeskisissä keskusteluissa käytiin onneksi läpi muutosjohtamistakin ja sen tärkeyttä sekä tietenkin verkostoiduttiin samanhenkisten kanssa. Kokonaisuudessaan konferenssi ei mennyt lainkaan hukkaan. Oikeamminkin se rohkaisi minua entisestään viemään muutosta ja siihen liittyvää johtamisen ideologiaa eteenpäin. Huomasin myös, ettei RAKLI jäsenineen ole yksin klinikoidensa kautta miettimässä uusia ideoita paremman maailman hyväksi. Nyt saatoin osua hermoosi ja sanot ehkä hiukan ärtyneenä, että kyllä mekin ja kyllä minäkin. Hyvä!

Ei ole suuri uutinen, että alamme on muutoksen tarpeessa. Eikä ole tarvetta vain ravistella pölyjä vaan pöyhiä kaikkea oikein kunnolla. Tiedossa oleva totuus on myös, että emme selviä, ellemme tee jotain toisin, muuta jotakin. Tämän totesimme esimerkiksi Kerrostalojen korjaaminen -klinikalla: kun rahaa on vähän, mutta korjata pitää, niin ei auta kuin ideoida uutta ja muuttua. Väitän, ettei kukaan kuitenkaan pysty yksin ratkaisua keksimään tai ainakin toteutus tuottaa ongelmia, eikä valitettavasti ole tulossa sitä jotakuta, joka hoitaa asian kuntoon ja me voimme vain herätä uuteen maailmaan. Olemme tällä hetkellä tokikin hassussa tilanteessa, sillä esimerkiksi Toyota on ryhtynyt ratkaisemaan asumiseen liittyviä ongelmia. Emme me minusta kuitenkaan voi antaa muiden ratkaista tätä, olemmehan me sentään ylpeitä alastamme ja osaamisestamme ja meillä on mahdollisuus toimia.

Muutos on nyt täällä, mutta ilman hyvää johtamista, muutoksen ymmärrystä ja sitoutumista siihen päädymme katastrofiin. Muutos vaatii oikeasti johtamista ja taitoa viedä muutos oikein läpi, jotta jotain todella tapahtuu. Ei kannata vain juosta tulta päin tai antaa hyvien aloitusten valua hiekkaan. On siis tullut aika lukea tai vähintäänkin kerrata muutosjohtamisen gurujen opit, laatia suunnitelma ja hoitaa homma kotiin. Jos tässä vaiheessa ärsyynnyit jälleen tai muuten vain tunsit jotakin, niin hyvä. Ole rohkea ja ilmaise itsesi! Oikein yhteistyössä tehty muutos odottaa hyödyntäjäänsä.

Marika Latvala,
projekti-insinööri