• fi
  • en
  • RAKLIn vuokra-asuntobarometri: Asuntojen saatavuus paranee, vuokrat kehittyvät maltillisesti

    26.04.2017

    Vuokra-asuntojen kysyntä on edelleen suurta ja etenkin vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta jatkaa kasvuaan. Asuntovuokrien odotetaan tarjonnan kasvusta huolimatta nousevan maltillisesti. Vilkas rakentaminen näkyy nyt markkinoilla rakennuskustannusten nousuna ja työvoiman saatavuuden heikentymisenä, mikä haittaa asuntorakentamista.

    RAKLIn vuokra-asuntobarometriin vastanneista vuokra-asuntomarkkinoiden asiantuntijoista 95 prosenttia arvioi, että vuokra-asuntotarjonta lisääntyy seuraavan vuoden aikana. Erityisesti lisääntyy vapaarahoitteisten asuntojen tarjonta, mutta yli 60 prosenttia vuokra-asuntobarometrin vastaajista arvioi myös valtion tukeman tuotannon kasvavan. Eniten omistuksiaan lisäävät vastaajien mukaan instituutiosijoittajat sekä kotimaiset kiinteistösijoitusrahastot ja -yhtiöt. Myös yksityisten sijoittajien arvellaan lisäävän vuokra-asuntosijoituksiaan edelleen. Viime syksyn tapaan yli 60 prosenttia vastaajista odottaa myös ulkomaisten sijoitusten lisääntyvän.

    Vuokrakehitys vaihtelee kasvukeskuksissa

    Merkittävä enemmistö, noin 80 prosenttia barometrin vastaajista ennakoi pienten asuntojen vuokrien nousevan pääkaupunkiseudulla seuraavien 12 kuukauden aikana. Suurtenkin asuntojen vuokranäkymät ovat kääntyneet jonkin verran viime syksyä positiivisemmiksi. Pääkaupunkiseudun suurten asuntojen vuokrien nousuun uskoo nyt vajaa kolmannes vastaajista. Noin puolet vastaajista ennakoi isojen asuntojen vuokrien pysyvän ennallaan ja vuokrien laskua ennakoi noin viidennes vastaajista.

    Muissa kasvukeskuksissa vuokrannousuodotukset vaihtelevat. Tampereen ja Turun seudulla pienten asuntojen vuokrien nousuvauhdin odotetaan olevan samaa luokkaa kuin pääkaupunkiseudulla. Jyväskylässä ja Kuopiossa noin puolet ja Oulussa ja Lahdessa noin 40 prosenttia vastaajista uskoo yksiöiden ja kaksioiden vuokrien maltilliseen nousuun.

    Suurten asuntojen vuokrien nousuun uskoo Turussa reilu kolmannes, Tampereella viidennes ja muissa kaupungeissa 10-20 prosenttia vastaajista. Tampereella suurten asuntojen vuokrien laskua ennustaa yhtä moni vastaaja kuin nousuakin. Turussa vuokrien laskua ennakoivien vastaajien osuus on vähentynyt selkeästi viime syksystä, ja vuokraodotusten saldoluku on kääntynyt selkeästi positiiviseksi. Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa ja Oulussa laskuun uskovia on nousua ennakoivia hieman enemmän.

    Rakennus- ja rahoituskustannukset nousuun

    Rakentamisen volyymien kasvu näkyy myös rakennuskustannuksissa. Rakentamisen kokonaiskustannuksia kuvaavien odotusten saldoluku on korkein sitten kevään 2011, ja lähes 90 prosenttia barometrin vastaajista ennakoi rakentamisen kokonaiskustannusten nousevan seuraavien 12 kuukauden kuluessa. Erityisesti nousua odotetaan tarvikkeiden ja materiaalien kustannuksiin. Selkein muutos näkyy rahoituskustannusodotuksissa: vielä vuosi sitten rahoituskustannusten laskuun uskoi yhtä moni vastaaja kuin nousuunkin, mutta nyt niiden nousua ennakoivien vastaajien osuus on noussut lähes 50 prosenttiin, ja laskuun uskoi vain yksi vastaaja.

    Työvoiman saatavuus ja rakennuskustannusten nousu ovat nyt nousseet tonttien saatavuuden rinnalle asuntorakentamisen pullonkauloiksi. Noin 60 prosenttia vastaajista arvioi näiden tekijöiden vaikeuttavan rakennusinvestointien tekemistä seuraavan vuoden aikana. Erityisesti työvoiman saatavuuden arvioidaan nyt haittaavan rakentamista merkittävästi aiempaa enemmän: vuosi sitten vain reilu kymmenes ja puoli vuotta sitten noin 40 prosenttia vastaajista arvioi työvoiman saatavuuden vaikeuttavan vuokra-asuntojen rakentamista.

    Lisätietoja:
    Aija Tasa, johtaja, RAKLI, puh. 050 327 2077
    Hanna Kaleva, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto, 040 555 5269

    Graafit

    Tiedote perustuu maaliskuussa toteutettuun RAKLIn Vuokra-asuntobarometrikyselyyn, johon vastasi tällä kertaa 67 vuokra-asuntomarkkinoiden asiantuntijaa. Vastaajista 40 prosenttia edustaa yksityisen sektorin ammattimaisia vuokranantajia, ja 22 prosenttia kunnallisia vuokrataloyhteisöjä tai opiskelija-asuntoyhteisöjä. Yhteensä barometrivastaajien edustamat organisaatiot omistavat tai hallinnoivat 240 000 vuokra-asuntoa. Kyselyä on tehty vuodesta 2009 lähtien. Barometrin toteuttaa KTI Kiinteistötieto Oy.