• fi
  • en
  • Anssi Koskenvesa: Paremman laadun puolesta

    Rakennusalaan liittyvissä keskusteluissa on noussut jo melkoisen pitkään keskiöön alan pirstaleisuuden mukanaan tuomat erilaiset toimintatavat, oman edun tavoitteluun ohjaavat ansaintalogiikat sekä epävarmuudesta johtuva ylimitoitettu riskeihin varautuminen. Kun edellä mainittuihin yhdistyy puutteet projektin, suunnittelun ja tuotannon johtamisen käytännöissä, on seurauksena valtaisa tarve uudistaa toimintatapoja parantaaksemme rakentamisen tuottavuutta, turvallisuutta ja laatua.

    Rakennusalan etujärjestöt lähtivät pari vuotta sitten liikkeelle huolesta rakennusalan laatua kohtaan. Paremman laadun puolesta -hankkeessa päätettiin painottaa käytännön tekemistä, katsoa mitä rakennushankkeissa oikeasti tapahtuu. Laadun parantamisessa päätettiin ottaa pieniä askelia suuren tavoitteen sijaan. Suunta ja visio – se iso tavoite – on meille kaikille selvä: Haluamme parempaa laatua rakentamiseen. Keinot sen saavuttamiseen ovat kuitenkin arjen pieniä asioita, joita meidän on opittava toinen toisiltamme.

    Rakennusalan toiminta ja sen kehittäminen ovat ihmisten välistä inhimillistä toimintaa. Paljon puhutaan yhteistyön merkityksestä paremman laadun aikaansaamiseksi rakentamisessa. Aitoa, todellista yhteistyötä kuitenkin syntyy vain, kun ihmiset tekevät työtä yhdessä. Liian usein ja liian paljon projektitoimintamme muistuttaa tilannetta, missä ihmiset toimivat omissa suljetuissa siiloissaan savumerkkejä eli sähköposteja lähetellen. Savumerkki on niin helppo ymmärtää väärin tai se liikkuu tuulessa oudoksi muuntuneena väärään suuntaan. Voi kunpa me luottaisimme enemmän ihmisten kohtaamiseen ja yhdessä tekemiseen sopimuspykäliin tuijottamisen sijaan.

    Yksi keskeisimmistä laatuun vaikuttavista tekijöistä on monen tutkimuksen ja kyselyn mukaan hankkeen realistinen aikataulu. Myös hankkeen yhteishenki koetaan tekijäksi, jolla on suuri merkitys itse kunkin töiden sujumisen ja laadukkaan lopputuloksen tuottamiseen. Olennaista onkin, että aikataulu on aidosti hankkeen johtamisen läpinäkyvä väline, jolloin kaikki toimivat yhteistyössä vetäen köyttä samaan suuntaan.

    Laatu ei ole yksittäisiä tekoja, vaan tapa toimia. Paremman laadun puolesta -toimijat jakoivat aktiivisesti kokemuksiaan hankkeiden arjessa ja oppivat hakemaan apua toinen toisiltaan. Meidän jokaisen on omissa hankkeissamme hyvä ottaa tästä mallia ja luoda yhteisiä hetkiä, missä voimme yhdessä katsoa, miten me oikein toimimme. Tavataan kasvokkain ja jaetaan tietoa, pohditaan hyviä, meille sopivia käytäntöjä ja ratkotaan esiin nousseita ongelmia – yhdessä.

    Anssi Koskenvesa
    Mittaviiva Oy