Diplomityö: Asuinalueiden viherympäristöjen koetun turvallisuuden kehittäminen – ohjekortisto ja soveltaminen Hakunilaan 

Miltä tuntuu astua ulos kotiovesta alueella, joka tuntuu turvalliselta? Entä kuinka moni meistä valitsee puiston, kadun tai korttelin sen perusteella, miten turvalliseksi se koetaan? Diplomityössäni Asuinalueiden viherympäristöjen koetun turvallisuuden kehittäminen – ohjekortisto ja soveltaminen Hakunilaan, pureudun juuri tähän: kuinka asuinalueiden viherympäristöjen koettua turvallisuutta voi maisema-arkkitehtuurin keinoin vahvistaa. 

Turvallisuuden kokemus on henkilökohtainen ja subjektiivinen. Se ei näy rikostilastoissa eikä sitä voi yksiselitteisesti mitata. Ehkä juuri sen takia sitä on vaikea huomioida suunnittelussa. Koettu turvallisuus voi syntyä tai kadota pienistä yksityiskohdista, kuten varjosta puiston kulmassa, näkyvyyttä estävästä kasvillisuudesta tai siitä, onko paikalla muita ihmisiä. Jos ihmiset kokevat paikan turvattomaksi, he eivät käytä sitä – riippumatta siitä, kuinka hyvin se on teknisesti suunniteltu tai kuinka vähän siellä todellisuudessa tapahtuu rikoksia tai tapaturmia. Koettu turvallisuus voi vaikuttaa suoraan alueen houkuttelevuuteen ja viihtyisyyteen – ja sitä kautta myös asuntojen arvoon. Se, miltä ympäristö tuntuu, ohjaa sitä, missä viihdymme, minne viemme lapsemme leikkimään ja missä tapaamme toisiamme. 

Diplomityössäni tarkastelin viittä keskeistä tekijää, jotka vaikuttavat koettuun turvallisuuteen viherympäristöissä: yhteisön läsnäoloa, valaistusta, kasvillisuutta, rakenteita ja toimintoja sekä ylläpitoa. Koetun turvallisuuden kannalta tärkeintä ei ole yksittäinen ratkaisu, vaan kokonaisuus, joka tukee tilan elävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Maisema-arkkitehtuurilla voidaan luoda puitteet turvalliselle arjelle – ei vain poistamalla riskejä, vaan vahvistamalla tiloja, joissa ihmiset haluavat olla. Suunnittelu, joka huomioi yhteisön, näkyvyyden, valon, hoidon ja tilan selkeyden, voi vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka turvallisena ympäristö koetaan, ja kuinka paljon sitä lopulta käytetään. 

Osana diplomityötäni kehitin ohjekortiston, joka auttaa suunnittelijoita, rakennuttajia ja kiinteistönomistajia ottamaan koetun turvallisuuden huomioon jo suunnittelupöydällä, mutta tarpeen vaatiessa myös alueen kehittämisen yhteydessä. Kortisto tarjoaa käytännönläheisiä ohjeita siihen, miten esimerkiksi valaistusta, kasvillisuutta tai ylläpitoa voidaan toteuttaa ja tukea tavalla, joka vahvistaa turvallisuuden kokemusta.  

Kortisto ei kuitenkaan ole tarkistuslista, joka sellaisenaan toimii joka paikassa samalla tavalla. Se sijaan se toimii työvälineenä, joka kannustaa pohtimaan koetun turvallisuuden roolia kunkin alueen omista lähtökohdista käsin. Kortisto herättää toivon mukaan myös ajatuksia siitä, miten turvallisuuden tunnetta voisi suunnittelussa paremmin huomioida. Ohjekortistoa voi ja tulee soveltaa eri mittakaavoissa, eri suunnitteluvaiheissa ja erilaisissa ympäristöissä. Kaikki kortit tai suunnitteluperiaatteet eivät välttämättä ole relevantteja joka kohteessa, mutta niitä voi muokata ja yhdistellä niin, että ne tukevat juuri kyseisen paikan tarpeita ja erityispiirteitä.   

Toivon, että Raklin jäsenistö löytää tästä työstä käytännön apua: ei vain suunnitteluratkaisujen, vaan myös ajattelutavan osalta. Koetun turvallisuuden huomioiminen ei ole este rakentamiselle vaan päinvastoin se voi olla kilpailuetu. Turvalliseksi koetut asuinalueet vetävät puoleensa, pysyvät kunnossa ja tukevat asukkaiden hyvinvointia. Se näkyy viheralueiden käyttöasteessa, vuokrausasteissa ja asuntokauppojen luvuissa.  

Diplomityöprosessin aikana järjestimme aiheesta kiinnostuneille Raklin jäsenille kolme työpajaa, jotka muodostivat keskeisen osan diplomityön empiiristä aineistonkeruuta ja kehittämistyötä. Työpajojen tavoitteena oli tuottaa syvällistä, käytännönläheistä asiantuntijatietoa viherympäristöjen koettuun turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä, ja samalla testata ja kehittää diplomityön yhteydessä laadittavaa ohjekortistoa. Kiitos vielä kaikille työpajoihin osallistuneille.