Kiertotalouden lainsäädäntö ja toimintatavat kehittyvät rinnakkain 

Kiertotalous on aiheena ollut jo vuosia poliittisen keskustelun kohteena, mutta konkreettiset askeleet ovat olleet pieniä, kun raaka-aineiden lineaarisesta käytöstä on yritetty siirtyä materiaalien aitoon kiertoon. Toisaalta pienetkin askeleet ovat tärkeitä, ja vaikka isossa mittakaavassa muutos ei vielä olisi käsinkosketeltava, yksittäiset toimijat näyttävät tietä. 

Lainsäädäntökin on kehittynyt koko ajan. Uusiomateriaalien tuotteistamista helpottava jätelain muutos eteni muutama viikko sitten eduskuntaan. Samaan aikaan työryhmä työstää jätelaista kiertotalouslakia, ja myös EU-komissio valmistelee kiertotaloutta edistävää säädäntöä.  

Rakentaminen on yksi merkittävistä aloista, kun kiertotaloutta halutaan edistää. Uusien toimintamallien pilotointi käytännön hankkeissa on osoittautunut tehokkaimmaksi tavaksi saada aikaan systeemisiä muutoksia rakentamisalalla, ja tämä pätee varmasti myös kiertotalouteen. Tukea tulisikin kohdistaa matalan kynnyksen pilottihankkeisiin rakentamisen kiertotalouden vauhdittamiseksi.  

Materiaali-intensiivisillä aloilla tukitoimilla saavutettavat hyödyt ovat usein suurimmat suhteessa annetun tuen määrään. Esimerkiksi betonielementit, liimapuurakenteet ja tiili ovat rakennusosia, joissa on vaikuttavuuden näkökulmasta paljon kiertotalouspotentiaalia. Rakennuksen runkoon kuuluvina rakennusosina ne muodostavat ison osan rakennuksen massasta.  

Rakentamisen kiertotalouden kontekstissa esimerkiksi erilaiset verhoilumateriaalit ja kalusteet ovat merkitykseltään vähäisempiä, mutta mitä enemmän niitäkin saadaan kiertoon, sen parempi. Tässäkin tarvitaan ajattelun muutosta, kuten HS taannoin kertoi.  Toisaalta tällaisia materiaaleja on helpompi kierrättää, sillä niihin ei kohdistu niin vakavia turvallisuuteen ja terveellisyyteen liittyviä näkökohtia kuin rakenteisiin.  

Selkeiden pelisääntöjen ja kiertotaloutta tukevien standardien puuttuessa monet vastuukysymykset käytettyjen rakennusosien hyödyntämisestä lankeavat rakennushankkeeseen ryhtyvälle. Aivan olennaista olisikin muodostaa yhteisiä standardeja ja tuotekelpoisuuden pelisääntöjä, miten puretut rakennusosat muuttuvat uudelleenkäytettäviksi tuotteiksi. Tämä madaltaisi kynnystä käyttää rakennushankkeissa uusiomateriaaleja ja edistäisi käytettyjen rakennusosien markkinoiden syntymistä. Standardointi on keskeinen väline EU:n toimivien sisämarkkinoiden luomisessa. 

Toisaalta ammattimaiset kiinteistönomistajat ja rakennuttajat tekevät toimenpiteitä kiertotalouden edistämiseksi tälläkin hetkellä. On esimerkiksi omia käytettyjen rakennusosien ja materiaalien varastoja, joista korjausten yhteydessä käydään katsastamassa sopivia materiaaleja uusiokäyttöön. Tarvitaan myös parhaiden käytäntöjen ja vinkkien jakamista, jotta ajattelu- ja toimintatavat muuttuvat. 

Haasteet liittyvät myös rakennushankkeiden eri osapuolten väliseen yhteistoimintaan ja yhteisten prosessien kehittämiseen. Rakentamisen osalta keskeistä olisi alan ammattilaisten, kuten suunnittelijoiden, rakentajien ja projektinjohtajien sekä alan viranomaisten kiertotalousosaamisen kehittäminen. Tällä hetkellä olisi olennaista tukea kiertotalousmarkkinan syntymistä. Pakottava sääntely voi johtaa kohtuuttomiin vaatimuksiin, joita ei pystytä vielä toteuttamaan. Tämän takia olisikin toivottavaa ottaa käyttöön kannusteisiin perustuvia ohjauskeinoja, joilla edistetään uusien toimintatapojen ja innovaatioiden syntymistä.