Kiertotalouden seuraava askel onkin taaksepäin?

On hienoa, että kiertotalous on noussut vahvasti rakennuttajienkin tavoitteeksi. Senaatti-kiinteistöissä on laadittu selkeä ja sitova ohjeistus kiertotalouden edistämiseksi ja purkukartoitus on omaksuttu kaikkiin korjaushankkeisiin.

Säästäväinen ihminen ei heitä roskiin mitään, mitä voisi käyttää uudelleen. Olen itse kierrättänyt jo viisi vuotta sitten ihan ilman ohjeistuksiakin muun muassa Luumäellä sijaitsevan Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemen betoniset kattotiilet. Ne saivat uuden kodin lähiseudulta ahkeran Facebook-ilmoittelun ansiosta. Kansallismuseon keittiöremontissa jäi yli 1990-luvun puisia väliovia ja nekin kelpasivat jatkokäyttöön.

Suuremman mittaluokan kierrätys on onnistunut Kiasman työmaalta, jossa lähes kaikelle purkumateriaalille löytyi ottaja: mineraalivilloille, bitumihuovalle, kipsilevylle ja lasille. Näiden kierrättämisen hoiti urakoitsija. Itse etsiskelin aika pitkään ottajaa yli 2000 m2 titaanisinkkipeltiä, joka oli pakko purkaa, että pääsimme alla oleviin rakenteisiin käsiksi. Jätemetalliksi myymisen sijaan ehjänä purettuja peltejä on mahdollista käyttää uusiin pellityksiin, koska titaanisinkkipeltiä ei ole maalattu millään. Tässä projektissa parhaaksi metodiksi osoittautui asiasta puhuminen kaikissa sopivissa yhteyksissä. Sana levisi ja ottajat löytyivät sekä Ruotsista että Helsingin seudulta.

Toinen käynnissä oleva työmaakohteeni eli Tieteiden talo on rakennettu 1920-luvulla ja kuvittelin, että sen perinteiset materiaalit olisi helppo kierrättää. Kävi kuitenkin selväksi, että tuohon aikaan käytetyt haitta-aineet, lähinnä kresoottipiki, estävät uudelleenkäytön tehokkaasti. Purettavat rakenteet ovat juuri niitä rakenteita, joiden haitta-aineista halutaan eroon. Muuten Tieteiden talolla puretaan mahdollisimman vähän. Kyseessä on hieno suojeltu rakennus, joka on taiten restauroitu 1990-luvulla.

Tämä onkin mielestäni turhan vähän esillä ollut asia: Parasta kiertotaloutta on säilyttää rakenteet ja rakennusosat paikoillaan, kun tilojen käyttötarpeet ja rakennus kohtaavat tai kun rakennus toimii käyttötarkoituksessaan. Varmuuden tai jonkin periaatteen vuoksi purkamista pitäisi kaikin keinoin välttää ja analysoida purkamisen tarve tapauskohtaisesti, rakennus ja rakenne kerrallaan.

Säilyttävällä korjaamisella on monta perustetta. Materiaaleihin ja rakenteisiin sisältyy tietoa historiasta, aikaisemmista rakennustavoista ja joskus jopa konkreettisia muistoja. Tieteiden talolla olemme löytäneet jo muun muassa alkuperäisten rakentajien hatun, kengän ja tupakka-askin. Melkein jo pystyy kuvittelemaan hepun sinne työmaalle.

Tärkeä peruste säilyttää myös rakenteet sellaisenaan on se, että niiden rakennusfysikaalinen ja -tekninen periaate poikkeaa nykyrakentamisesta ratkaisevasti. Vaihtamalla tilalle nykymateriaaleja harkitsemattomasti voidaan vaarantaa koko rakenteen toiminta. Purkutöillä saatetaan vaurioittaa myös viereisiä rakenteita.

Etenkin julkisilla rakentajilla on mielestäni myös velvollisuus säästää julkisia varoja. Turha ylikorjaaminen maksaa paljon ja hyöty on olematon. Varmuuden vuoksi esimerkiksi välipohjien tyhjentäminen orgaanisista materiaaleista ei ole perusteltua millään edellä mainituilla perusteilla, elleivät ne ole jo vaurioituneita.

Annetaan rakennusten säilyttää ominaispiirteensä, rakenteensa ja rakennusosansa aina kun se on mahdollista.