• fi
  • en
  • Kirjaudu

    Kauppakeskuksista kaupunkikeskuksia

    Kauppa on aina halunnut sinne, missä asiakaskin on. Perinteisesti tämä on tarkoittanut sijoittumista paikkoihin, missä asiakkaat liikkuvat eli kaupunkien keskustoihin ja kulkuväylien varrelle liikenteen solmukohtiin. Kauppakeskukset ovatkin uusia kaupunkikeskustoja, mihin kauppa ja palvelut sijoittuvat. Tämä näkyy myös luvuissa, sillä kauppakeskusten kokonaismyynti kasvaa erityisesti pääkaupunkiseudulla. Kasvua selittää pääkaupunkiseudun lisääntynyt kauppakeskustarjonta; Eastonin, Redin ja Triplan lisäksi muita uusia tai laajennettavia keskuksia Helsingissä ovat muun muassa Hertsi ja Laajasalon kauppakeskus.

    Jos halutaan pureutua tarkemmin kauppakeskusten tilanteeseen, on hyvä katsoa tilannetta kokonaismyynnin kautta. Suomalaisten kauppakeskusten vertailukelpoinen kokonaismyynti kasvoi 0,9 prosenttia vuoden 2018 heinä-syyskuussa verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kun uudet kauppakeskukset ja olemassa olevien keskusten laajennukset ja remontit otetaan mukaan tarkasteluun, nousee kauppakeskusten kokonaismyynnin kolmannen vuosineljänneksen kasvu 4,4 prosenttiin. Pidemmällä aikajänteellä kauppakeskuskannan kasvun vaikutus on vielä selvästi suurempi: 12 kuukauden tarkastelujaksolla kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi pääkaupunkiseudulla 7 prosenttia ja koko maassa 5,6 prosenttia.

    Myymäläliiketoiminnassa on tuttua, että asiakas pitää saada viihtymään kaupassa. Samaan aikaan verkkokaupan kasvu asettaa paineita kauppakeskusten näkymille ja myymälämyynnin kehitykselle. Kuitenkin verkkokauppa ja kotiinkuljetus ovat kehittyneet Suomessa tähän saakka hitaasti. Taustalla on monia syitä, yleensä on viitattu niin sanottuun viimeisen mailin ongelmaan, jolla tarkoitetaan kuljetuskustannusten kalleutta. Verkkokaupassa nousevana trendinä on ostosten nouto noutopisteestä.

    Verkkokaupan edelläkävijämaassa Englannissa on kehitetty laaja tilaa ja nouda -pisteiden verkosto. Tilausten noutaminen onkin siellä jatkuvasti voimakkaassa kasvussa. Suomessakin klikkaa ja nouda -malli yleistyy koko ajan. Pakettilähetysten määrien nähdään kasvavan edelleen voimakkaasti, mistä kertoo muun muassa Postin ennätyksellinen pakettivolyymi, 1,3 miljoonaa pakettia viikossa jo ennen varsinaista joulusesonkia. Verkkokaupan ostoryntäys käynnistyi marraskuun lopussa Black Friday -päivänä ja jatkui Cyber Mondayna. Näitä edelsi vielä Suomeenkin rantautunut marraskuun 11. päivän Singles’ Day.

    Vaikka uudet digitaaliset kanavat haastavat toimialaa, niin myymälät pysyvät myös lähitulevaisuudessa merkittävänä kaupan kanavana ja kauppakeskukset yleisesti viihtymispaikkoina. Tästä kertoo myös kauppakeskusten tarjonnan painottuminen yhä enemmän viihde – ja vapaa-ajan palveluihin. Lisäksi kahviloiden ja ravintoloiden nähdään kasvattavan tilankäyttöä (lähde: Suomen Kauppakeskusyhdistys Kauppakeskusbarometri 2018). Onko siis syntymässä murros kauppakeskuksista kaupunkikeskuksiksi?