• fi
  • en
  • Kirjaudu

    Kimmo Kurunmäki: Oikea aika kaavoitusjärjestelmän uudistamiselle

    Kaavoitusjärjestelmämme on valtakunnallisesti yhdenmukainen: kasvavien kaupunkiseutujen ja väestöltään supistuvien alueiden suunnitteluun sovelletaan samanlaista, hierarkialtaan raskasta, kaavoitusjärjestelmää. Maan hallitus purkaa normeja ja haluaa sujuvoittaa kaavoitusta, mutta varsinainen sujuvoittaminen saataisiin paremmin aikaan järjestelmän keventämisellä kuin pienillä yksittäisillä lakikorjauksilla.

    Maakuntauudistus on käynnissä. Juuri nyt on oikea aika käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luoda nykyiseen ja tulevaan yhteiskuntaan sovitettu kaavoitusjärjestelmä.

    Meillä on tällä hetkellä kolme varsinaista kaavatasoa: maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Näiden lisäksi palettiin kuuluvat vaihemaakuntakaava, osayleiskaava ja hallituksen tuoreen esityksen mukainen vaiheasemakaava. Vaikka järjestelmämme on monikaavainen, se ei vastaa vaatimukseen sujuvasta kokonaisuudesta.

    Tutkija Vesa Kanninen Aalto-yliopistosta on todennut, että maankäytön lakisääteisen suunnittelujärjestelmän rinnalle on muodostunut joukko uusia suunnitteluinstrumentteja, kuten seudullisia rakennemalleja ja valtion kanssa solmittavia MAL-sopimuksia. Nämä ovat sekä ottaneet osia vanhan järjestelmän tehtävistä että luoneet kokonaan uusia palasia alueidenkäytön suunnitteluun. Muutos on johtanut ”institutionaalisen epäselvyyteen”.

    Kaksitasoinen kaavajärjestelmä kirkastaisi tilanteen. Otettaisiin seudullinen (toiminnallisen alueen) strateginen kaava uudeksi oikeusvaikutteiseksi yleiskaavaksi. Se korvaisi maakuntakaavan ja yksittäisissä kunnissa tehtävät yleiskaavat. Tehtäisiin asemakaavasta nykyistä yleispiirteisempi. Annettaisiin toteuttamisen eri tavoille, kuten kumppanuuksille, alliansseille, maankäyttösopimuksille ja luoville tontinluovutusprosesseille kunnolla tilaa, eikä pakattaisi kaikkea yksityiskohtaiseksi asemakaavaksi. Nostettaisiin MAL-sopimukset laissa tunnistetuksi ja lainsäädäntöä täydentäväksi suurten kaupunkiseutujen ohjausvälineeksi.

    Näin saisimme strategisen kaavan juuri sille tasolle, joka on maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisen sekä yhdyskuntarakenteen näkökulmasta tärkein. Se olisi vahvempi kuin nykymuotoinen, todella vähän käytetty kuntien yhteinen yleiskaava, koska yhden kunnan tai kunnanosan yleiskaavat poistuisivat. Maakunnan keskeisin maankäytön ohjaamisen tehtävä olisi valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden jalkauttaminen maakunnassa, ylimaakunnallinen yhteistyö sekä kansallisesti merkittävien hankkeiden edistäminen ja kuntien maankäytön tukeminen.

    Saisimme myös vaihtoehtoisuutta ja tapauskohtaisuutta toteutukseen. Nykyään asemakaavalla on taipumus ottaa haltuun pienimmätkin toteuttamisen yksityiskohdat, mikä tarkoittaa muun muassa kaavan ja maankäyttösopimuksen sotkeutumista samaan prosessiin. Väljennetty kaava olisi kunnan innovatiivisen maankäytön pääväline ja edistäisi yhteistyötä yksityisen sektorin ja asukkaiden kanssa. Kuten olen aiemmin yhdessä professori Panu Lehtovuoren kanssa kirjoittanut, maankäytön suunnittelun merkityksellisyys ei uudessa järjestelmässä kärsisi yhtään, mutta kustannusten ja laadun suhde todennäköisesti paranisi.

    Saisimme selvemmät roolit eri kaavatasojen välille. Kuntaliiton vuonna 2012 tekemän selvityksen mukaan kaavaprosesseja on määrätietoisesti kevennettävä, jos halutaan parantaa eri kaavatasojen keskinäistä toimivuutta. ”Eri kaavatasojen tulee nykyistä paremmin pysyä omassa tehtävässään”. Kaksitasoinen kaavajärjestelmä olisi toimiva ratkaisu. Pompottelu sen suhteen, vaatiiko alemman tason kaavan laadinta ylemmän tason kaavan uudistamista, tehdäänkö välissä vaihekaavoja ja miten nämä kaikki aikataulutetaan, jäisi vähemmälle. Järjestelmän sujuvoittaminen, prosessien keventäminen ja yhteistyö parantaisivat laatua, kohentaisivat suunnittelun ammatillista houkuttelevuutta ja lisäisivät tuloksellisuutta.

    Hierarkioilla on taipumus sulkea mahdollisuuksia, ei avata uusia. Kevennetään siis hierarkkisuutta, levennetään horisontaalisuutta. Tätä peräänkuuluttavat rakennetun ympäristön kehittäjät.

    Teksti on julkaistu Locus-lehden Vieraskynä-palstalla 16.2.2017