• fi
  • en
  • Kirjaudu

    Rakennuttajat vähähiilisyyden tiellä

    Olemme RAKLIssa tehneet jo useamman vuoden ajan työtä vähähiilisen rakennuttamisen eteen. Yhdessä jäsentemme kanssa olemme laatineet vähähiilisyyden tiekartan ja nyt on sen esille nostamien toimenpiteiden aika. Tämän lisäksi haemme edelleen mukaan organisaatioita noin vuosi sitten alkaneeseen purkamisen Green Dealiin ja kehitämme yhdessä ympäristöministeriön kanssa sen sisältöä entistä toimivammaksi. 

    Yksi lähes tajunnan räjäyttäneistä toimenpiteistämme oli syksynä yhteistyössä A-Insinöörien kanssa aloitettu ja nyt tulosseminaarinsa tammikuussa saanut Vähähiilinen rakennuttaminen -klinikka. Mukana oli 25 organisaatiota ja lähes jokainen heistä lähetti klinikkatyöskentelyyn mukaan aikaisemmista poiketen klinikoiden maksimimäärän 4 henkeä. Tämä kertoo, että rakennuttajat ovat uuden äärellä ja halukkaita oppimaan, kuinka heidän tulisi edetä vähähiilisyyden tiellä. 

    Mitä me sitten saimme aikaan? 

    Klinikkatyöskentely osoitti, että vähähiilisyydenkin teemassa rakennuttajan rooli korostuu päätöksiä tehtäessä erityisesti hankkeen alkuvaiheessa, jolloin vaikutetaan eniten koko hankkeen kulkuun ja lopputulokseen. Vähähiilisyys ei näin ollen ole erillinen osa hanketta vaan osa hankkeen kokonaisohjausta. Siihen vain tarvitaan nyt hiukan enemmän ponnistuksia, jotta se tulee paremmin osaksi tuota kokonaisuutta ja on arkipäivää. 

    Kuten klinikassa huomasimme, monella on vielä tilanne ottamatta kunnolla haltuun, ja asia askarruttaa. Tosin on niitäkin, jotka ovat perehtyneet aiheeseen syvemmin. Uskon, että kaikki pääsevät kuitenkin maaliin, kun näihin asioihin pureudutaan entisestään ja uskalletaan ottaa vaikeiltakin kuulostavia askelia osittain jopa yhdessä. Klinikan hienous onkin mahdollisuus verkostoitua (etänäkin) ja huomata, ettei kukaan ole yksin näiden asioiden kanssa, vaan aina voi rohkeasti kilauttaa kaverille tai kysyä asiantuntija-apua. 

    Itse tulokset jakautuivat neljään eri kategoriaan, jotka korostuivat klinikan työpajoissa ja organisaatioiden omissa kehityshankkeissa:
    1) Mitä on vähähiilinen rakennuttaminen,
    2) Hiilijalanjäljen laskenta ja tavoitteiden asetanta, 
    3) Suurimmat päästölähteet ja niihin vaikuttaminen ja
    4) Rakennuttajaorganisaation kehittyminen vähähiilisen rakennuttamisen osaajaksi. 
    Näiden otsikoiden alle kätkeytyy paljon kysymyksiä, vastauksia ja kehitettävää, joihin kannattaa tutustua klinikan kotisivuilla

    Kun on matkaan päästy, ei kannata heti lyödä jarruja päälle 

    Työ jatkuu, ja taomme nyt kun rauta on kuuma. 

    1. Vaikka pidimme jo tulosseminaarin, ovat edessä vielä organisaatiokohtaiset sparraustilaisuudet A-Insinöörien johdolla. 
    2. Tulosseminaarissa julkaisimme myös ”Vuoden vähähiilisyyspompun” eli pienen kisan vuoden vähähiilisyyskehittyjän ja -muutoksentekijän löytämiseksi. Kisan voittaja valitaan syksyn Vähähiilisen rakennuttamisen – tilaisuudessa (29.9.) yleisöäänestyksellä. 
    3. Vaikutamme säädösympäristön kehittymiseen. 
    4. Pohdimme konkreettisia vähähiilisyyden ohjauskeinoja yhteistyössä Bionovan kanssa. 
    5. Vauhditamme mahdollisuuksien mukaan puurakentamista yhteistyössä ympäristöministeriön ja muiden tahojen kanssa. 

    Vauhti on kova, joten pidähän laidoista kiinni. Nyt jos koskaan on syytä pysyä kyydissä! 

    Tutustu Vähähiilinen rakennuttaminen -klinikan loppuraporttiin