• fi
  • en
  • Älä tee viestinnästä pakkopullaa ja pikkupuuhastelua

    Oletko ollut mukana hankkeessa tai projektissa, jossa viestintä ja viestien kulkeminen olisi kulkenut ilman ärräpäitä? Harva tähän kysymykseen pystyy päätään nyökyttelemään, mutta tällaisiakin projekteja on – enenevissä määrin.

    Ja miksi näin? Yksinkertaisesti siksi, että viestintä on nostettu keskiöön. On pystytty päästämään irti vanhakantaisista toimintamalleista, joissa viestintä nähdään vain pikkupuuhasteluna tai pakkopullana. Tai pelkkänä somekanavien päivittämisenä, jolloin viestinnälle ei anneta sen ansaitsemaa paikkaa strategisena kumppanina luotsaamassa niin tyvenessä kuin myrskyssä.

    ”Johtaminen on viestintää”. Tätä korosti Länsimetron Ville Saksi Rakennuttaminen 2018 -seminaarissa, kun aiheena oli projektiviestinnän onnistuminen. Länsimetron kaltaisessa projektissa tämä oppi on omaksuttu kantapään kautta. Toisinaan se onkin välttämätöntä. Tänä nopeiden viestien ja voimakkaiden mielipiteiden aikana viestinnän tukevan pohjan luominen – johdosta lähtien – on kaiken keskiössä. Eikä viestintää voi ikinä täysin valmiiksi suunnitella, se jos mikä elää ajassa.

    Miksi sitten panostaa viestintään? Siksi, että sisäisesti viestit on saatava kulkemaan, jotta paras lopputulos on mahdollinen. Ulkoisesti taas siksi, että harva hanke tai projekti elää tyhjiössä, joka ei kosketa ketään ulkopuolisia tahoja, kuten asukkaita tai lähialueen toimijoita, mahdollisesta mediakiinnostuksesta puhumattakaan.

    Onkin ollut ilahduttavaa huomata, että kiinteistö- ja rakentamisalalla viestinnän tärkeydestä ei vain puhuta vaan myös toimitaan. Hankkeissa viestintä otetaan mukaan heti alkumetreillä eivätkä ne viestinnän tyypit ole se välttämätön paha projektikokouksissa – joita kutsutaan paikalle vain kun kriisin poikasta pukkaa tai kun pitäisi keksiä jotain sanottavaa.

    Viestintä voi toimia ensilaastarina hankalissa tilanteissa, mutta perustavanlaatuisia ongelmia se ei ratkaise yksinään. Projektiviestinnässä kun avoimuutta ei luoda tyhjillä tai sisällöttömillä viesteillä. Siihen tarvitaan vuorovaikutteisia ja oikein kohdistettuja viestinnän toimia, joiden lähtökohtana on ymmärrys siitä, miten avoimen kommunikaation maailma oikein pyöriikään.