Oulun kiinteistömarkkinoiden näkymät kääntymässä valoisammiksi

14.03.18

Oulun kiinteistösijoitusmarkkinoilla on viime vuosina käyty vähemmän kauppaa kuin muissa suurissa kaupungeissa. Toimitilavuokramarkkinoita on puolestaan painanut keskustan tyhjien liiketilojen suuri määrä. Vuokramarkkinoiden ja tilakysynnän näkymät alkavat kuitenkin kääntyä valoisampaan suuntaan ja uusia ulkomaisiakin kiinteistösijoittajia on saapunut Oulun kiinteistösijoitusmarkkinoille.

Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoiden kaupankäyntivolyymi on ollut pari viime vuotta ennätyksellisen korkea, ja muiden kasvukeskusten tavoin myös Oulussa kaupankäynti piristyi 2010-luvun puolivälissä. Vuosina 2015 ja 2016 KTI tilastoi Oulun seudulla noin 160 miljoonan euron vuotuiset kauppavolyymit. Viime vuonna Oulun seudun kiinteistökauppavolyymi jäi kuitenkin edellisiä vuosia matalammaksi, noin 130 miljoonaan euroon, joka oli selvästi Tampereen, Turun ja Jyväskylän seutuja matalampi lukema. Vuoden 2017 kaupankäyntivolyymista merkittävä osa muodostui suurista salkkukaupoista, joihin kuului kiinteistöjä Oulun seudun lisäksi myös muista kaupungeista.

Joulukuussa tehdyssä alueellisessa kiinteistöbarometrikyselyssä vastaajien odotukset kiinteistökauppavolyymin kehityksestä olivat kuitenkin optimistisia. Yli puolet Oulun seudun asiantuntijoista odotti sekä toimisto- että liikekiinteistöjen kauppavolyymin kasvavan seudulla tulevan vuoden aikana, ja tuotannollisissa kiinteistöissä vastaava osuus oli noin 35 prosenttia.

Toimitilavuokrien ja tilakysynnän kehitysodotukset kääntymässä positiivisemmiksi

Oulun keskustan liiketilamarkkinoilla tyhjän tilan määrä kasvoi selvästi parin viime vuoden aikana, ja myös toimistokiinteistöjen käyttöaste on laskenut. Liiketilojen haasteet ovat näkyneet myös vuokratasojen kehityksessä, sillä keskusta-alueen liiketilojen mediaanivuokra on hieman laskenut KTI:n vuokratietokannan mukaan kahtena edellisenä vuonna.

Tilanne on kuitenkin nyt kohentumassa. Keskustassa on saatu useita tyhjillään olleita liiketiloja vuokrattua, ja liike- ja toimistotilojen tilakysynnän odotetaan kasvavan vuoden 2018 aikana. Alueelliseen barometriin joulukuussa 2017 vastanneista paikallisista asiantuntijoista noin neljännes uskoi keskustan liiketilavuokrien nousevan vuoden 2018 aikana, ja vastaavasti yhtä moni arvioi vuokrien laskevan. Näkemyksissä on tapahtunut huomattava muutos edellisen syksyn barometrikyselyyn, sillä tuolloin jopa 77 prosenttia vastaajista arvioi keskustan liiketilavuokrien laskevan. Oulun keskustan toimistovuokrien odotetaan hieman nousevan tulevan vuoden aikana, ja muilla toimisto-osamarkkinoilla vuokratasojen odotetaan pysyvän pääsääntöisesti ennallaan.

Useita uusia liike- ja toimistorakennuksia rakennettu viime vuosina

Uusien liike- ja toimistokiinteistöjen rakentaminen on ollut viime vuosina Oulun seudulla suhteellisen aktiivista. Keskustaan valmistui vuonna 2016 20 000 neliön kauppakeskus Valkea, ja lisäksi uutta liiketilaa on noussut esimerkiksi Limingantulliin. Uusia toimistorakennuksia on rakennettu esimerkiksi Peltolan, Linnanmaan ja Taka-Löytyn alueille. Tällä hetkellä toimitilarakentamisessa on tosin hiljaisempi vaihe meneillään useiden hankkeiden valmistuttua vuosien 2016 ja 2017 aikana. Asuinrakentaminen vilkastui viime vuonna selvästi muutaman hieman hiljaisemman vuoden jälkeen.

Oulun seudun kiinteistömarkkinat -katsaus

Lisätietoja:
Mikko Soutamo, johtava asiantuntija, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 050 5480 480
Juho Kess, projektipäällikkö, RAKLI ry, puh. 050 534 3955

Tiedote perustuu KTI Kiinteistötieto Oy:n RAKLIn toimeksiannosta toteuttamaan katsaukseen Oulun seudun kiinteistömarkkinoista. Tietojen lähteinä on käytetty mm. KTI:n tietokantoja ja kiinteistöalan ammattilaisille suunnattuja barometrikyselyjä.