
Etusivu » Blogit » Blogi » Vinkkilista tilaajalle rakennusosien uudelleenkäyttöön
« Takaisin blogiarkistoonKiertotalous on yksi rakennusalan puhutuimmista aiheista tällä hetkellä. Ilmastokriisi ja luonnonmonimuotoisuuden heikentyminen ovat saaneet alalla työskentelevät pohtimaan, miten käytettyjä rakennusosia voidaan hyödyntää uusissa kohteissa.
Kysymys ei kuitenkaan ole yksinkertainen, sillä rakennusosien uudelleenkäyttöön liittyy monia haasteita. Vaatimustenmukaisuus ja rakennustarpeiden kelpoisuuden osoittaminen käytetyille rakennusosille on haastava kokonaisuus. Uudelleen hyödynnettävien rakennustuotteiden tulee täyttää käyttötarkoituksesta riippuvat tekniset vaatimukset, jotka on tarpeen vaatiessa myös pystyttävä osoittamaan. Rakennustuotteen valmistajan vakuutus tuotteen ominaisuuksista, esimerkiksi tuotteen CE-merkintä, ei kuitenkaan ole enää voimassa, kun osat puretaan vanhasta kohteesta.
Raklilla järjestettiin alkusyksystä kaksi kiertotalouteen keskittyvää työpajaa. Työpajoissa käsiteltiin muun muassa rakennuspaikkakohtaista varmentamista. Tämän lisäksi työpajoissa käyneet jäsenet jakoivat kokemuksiaan uudelleen hyödynnettävien rakennustuotteiden käyttämisestä käytännön tasolla.
Työpajoissa käytyjen keskusteluiden pohjalta luotiin vinkkilista, jota tilaajat voivat hyödyntää kiertotaloustoimintansa kehittämiseksi:
Kiertotalouden edistäminen vaatii ajattelutavan muutosta kaikilla rakennusalan toimijoilla
Kiertotalouden työpajat ovat osoittaneet, että uudelleen käytettävien rakennusosien hyödyntäminen vaatii tilaajalta periksiantamattomuutta ja sinnikkyyttä. Kiertotalous on ilmiönä vielä uusi, eivätkä sen vaatimat työskentelytavat ole vakiintuneet alantoimijoiden keskuudessa.
Rakennetussa ympäristössä tärkeää on taata turvallisuus ja terveellisyys. Uudelleen käytettävillä rakennusosilla se voi olla vaikeammin tavoitettavissa tai taloudellisesti hankalaa. Kiertotaloudesta voi kuitenkin tehdä myös pidemmän aikavälin tavoitteen. Merkittävä askel on jo se, jos uudistuotteet suunnitellaan lähtökohtaisesti helposti rakennuksesta purettaviksi ja uudelleen hyödynnettäviksi.
Tälläkin hetkellä meillä on monta hyvää esimerkkiä kiertotalouden hyödyntämisestä rakentamisessa. Uuden toimintamallin oppiminen ja omaksuminen vaativat kuitenkin laajempaa muutosta ajattelutavassa kaikilla rakennusalan toimijoilla. Muutos on välttämätöntä, jotta rakennusala voi kehittyä kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseksi.
Työ aiheen ympärillä jatkuu ja täydennämme tilaajien kiertotaloustoimintaa tukevaa vinkkilistaa.
Raklin työpajat
Kohti rakennusosien kiertotaloutta: digitaalinen tiedonjako ja alustat
Raklin kohdevierailu:
Closing Loops – kiertotalousvarasto