• fi
  • en
  • Vuoden rakennuttaja 2016: Pirjo Honkaniemi on rakennuttamisen kehittäjä

    27.01.2017

    Vuoden 2016 rakennuttajaksi on valittu Pirjo Honkaniemi, joka on vuosien varrella tehnyt pitkään työtä rakennuttamisen kehittämiseksi. Pirjo Honkaniemi on innostanut uransa aikana koulutusten kautta lukemattomia alan ammattilaisia, levittänyt tietoa rakennuttamisesta ja elänyt myös ajassa tuoden verkostojensa kautta esille uusia kehittämisen menetelmiä ja osaajia.

    Pirjo Honkaniemi on edistänyt rakennuttamisen koulutusta pitkällä urallaan erityisesti RAP- ja RAPS-koulutusten kautta. Rakennuttamisen keskeisimmän tapahtuman, Rakennuttajapäivien, järjestämisessä hän oli mukana 25 kertaa.

    Kehittäminen, tuki osaajille ja tiedon välitys

    Honkaniemellä on ollut erinomaisen aktiivinen ja aikaansaava ote rakennuttamisen osaamisen varmistamisessa ja kehittämisessä. Hänestä on näkynyt aito kiinnostus rakennuttamisen kehittämistä ja koulutettavia kohtaan. Pirjo Honkaniemen toimintatavassa keskeistä on ollut muiden saaminen innostumaan laajasti eri asioista. Hän on myös osannut hyödyntää hyvin alan osaajien panosta, jotta asioita on saatu vietyä analyyttisen lähestymistavan kautta eteenpäin.

    Honkaniemi on tukenut osaamisellaan alan uusia tekijöitä ja levittänyt tietoa rakennuttamisesta todella suurelle joukolle.

    Uudet menetelmät, osaaja ja kansainväliset verkostot

    Pirjo Honkaniemi on elänyt ajassa ja tuonut jatkuvasti esiin uusia asioita. Näistä mainittakoon Suomeen tuodut työympäristön kehittämisen menetelmät ja osaajat. Tämä työ on osaltaan tuonut työympäristöjen kehittämisen yhdeksi tärkeäksi osaksi rakennuttamista.

    Pirjo Honkaniemi on luonut itselleen laajan kotimaisen ja kansainvälisen verkoston alan toimijoista, joka on edistänyt suomalaista rakennuttamista ja osaamista.

    Lisätietoja:
    Pirjo Honkaniemi, 3L Education, puh. 0500 703 884
    Mikko Somersalmi, tekninen johtaja, RAKLI ry, puh. 040 551 9404

    Vuoden rakennuttaja -palkinto

    Rakennuttaja toimii rakennushankkeessa tilaajana, jonka asettamiin vaatimuksiin ja ammattitaitoon valmiin rakennuksen toimivuus pitkälti perustuu. Vuoden rakennuttajapalkinnon valintakriteereissä painotetaan esimerkillistä toimintaa ja hyvän rakennuttamistavan noudattamista. Palkinnon saadakseen rakennuttajan tulee hallita kestävän kehityksen vaatimukset ja erilaisten rakennuttamismenettelyjen soveltaminen. Valinnassa annetaan arvoa myös alan kehitys- ja koulutustoimintaan osallistumiselle sekä asiakastarpeiden hyvälle täyttymiselle.

    Vuoden rakennuttajan valitsee RAKLI ry. Palkinto on jaettu vuodesta 2007 alkaen. Vuoden rakennuttajiksi on aikaisemmin valittu Finavia, Etera, SOK, Järvenpään Mestariasunnot, Liikennevirasto, Helsingin Yliopisto, Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT, Lahden kaupunki sekä Sponda Oyj.