• fi
  • en
  • Liikasääntely on lyhytnäköistä ilmastopolitiikkaa

    Euroopan unionin tavoite on tehdä Euroopasta ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Uusia politiikkatoimia ja sääntelyä on tiedossa runsaasti, jotta tavoitteeseen päästään. Sääntely kohdistuu paljolti kiinteistö- ja rakentamisalaan, joka yksistään Suomessa vastaa 35 prosentista kaikesta energiankulutuksesta. Siksi on tärkeää, että tulevina vuosina Suomen EU-politiikassa korostuu rakennetun ympäristön ilmastotoimien mahdollistaminen ja liikasääntelyn torjuminen.

    Pian pidettävissä eduskuntavaaleissa piirretään myös Suomen EU-politiikan suuntaa. Toistaiseksi EU-keskustelu on jäänyt muotopuolen asemaan, vaikka sen pitäisi olla vaaliohjelmien keskiössä. Pian syntyvä uusi hallitus määrittää Suomen EU-linjan vuosiksi eteenpäin ja mikä oleellisinta, tulevien päätösten vaikutukset vaikuttavat vuosikymmeniksi eteenpäin. Seuraavan hallituksen olisi syytä palata takavuosien linjoille ja todeta selkeästi, että EU-säännösten toimeenpanossa pidättäydytään kansallisesta lisäsääntelystä.

    Taannoinen taistelu EU:n ennallistamisasetuksesta paljasti karulla tavalla, että virallinen Suomi liikkuu jälkijunassa. Juna oli mennä ohitse, mutta julkisen keskustelun seurauksena Suomen kriittinen kanta ennallistamisasetukseen tymäköityi. Metsien ja vesistöjen ennallistamiseen keskittynyt julkinen debatti oli vähällä jättää varjoon samaiseen asetukseen sisältyneen kaupunkiympäristöjen ennallistamisen. Toteutuessaan asetus tarkoittaisi esimerkiksi Rovaniemen kaltaisten kaupunkien metsittämistä kokonaan.

    Parhaillaan maakuntaliitot, edunvalvontajärjestöt ja muut vaikuttavat asetuksen järkevöittämisen hyväksi. Nähtäväksi jää, annetaanko kymmenille suomalaiskaupungeille mahdollisuus parantaa luontoympäristöään käytännönläheisesti ja kunnianhimoisesti vai arjelle vieraalla tavalla ja lyhytnäköisesti.

    Ilmastoneutraaliuden tueksi rakennettu vihreän kehityksen ohjelma ja tähänastiset EU:n komission asetus- ja direktiiviehdotukset ovat vasta pieni otos tulevasta. Vuoden päästä käytävien Euroopan parlamentin vaalien jälkeen muodostettava komissio tulee jatkamaan ilmastotavoitteeseen pyrkimistä nykyistäkin voimakkaammin. Tiedossa on lisää jokaiseen EU-kansalaiseen vaikuttavia asetuksia ja direktiivejä, joilla kaikilla on hintalappunsa.

    Suomessa on syytä olla hereillä ajoissa. Puolueiden tulisi EU-poliittisissa linjoissaan peräänkuuluttaa mahdollistavaa sääntelyä aiempaa selkeämmin, jotta yrityksiä ja omistajia ei liikasäännellä toimintakyvyttömiksi. Vihreä siirtymä aikaansaa taloudellista kasvua vain, mikäli sitä toteuttaville yrityksille annetaan sellaiseen mahdollisuus.

    Kuoliaaksi sääntely ei kannusta ja oikeassa paikassa vaikenemalla jää varjoon muiden hiljaisten kanssa. Pystymme halutessamme parempaan.

    Lue lisää blogejamme