• fi
  • en
  • Vuoden rakennuttajaksi 2017 valittu kampuskehittäjänä tunnettu Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

    18.01.2018

    Vuoden 2017 rakennuttajaksi on valittu Suomen Yliopistokiinteistöt Oy, joka monipuolisesti kehittää kampusalueistaan yrityselämän, tutkimuksen ja oppimisen kohtaamispaikkoja. Suomen Yliopistokiinteistöjen toiminnan ja rakennuttamisen ytimessä näkyvät vahvasti innovatiivisuus, käyttäjien muuttuvat tarpeet sekä vastuullisuus.

    Vuoden rakennuttajan valinnut raati nosti esille valintaperusteluissaan erityisesti Suomen Yliopistokiinteistöjen halun kehittää rakennuttamista ja kiinteistöalaa niin kokeiluhankkeiden kuin kaupunkistrategiaa ja kiinteistöjohtamista yhdistävän kampuskehittämisen kautta.

    Kehittämistä käyttäjät ja uudet työskentelemisen tavat huomioiden

    Tampereen teknillisen yliopiston Hervannan-kampuksen ytimessä sijaitsevan Kampusareenan toteutuksen tausta-ajatuksena on ollut, että kohtaamisista versoo uutta liiketoimintaa. Kampusareenalla kohtaavat eri alojen yritykset, tutkijat, opiskelijat ja alumnit. Samanlaista innovatiivista otetta Suomen Yliopistokiinteistöt soveltaa myös muuhun toimintaansa ja erityisesti käyttäjälähtöisyys sekä sen ilmentyminen luottamuksen rakentamisen kautta on ollut keskeisenä tekijänä kaikissa viimeaikaisissa hankkeissa. Kampusareena kohtaamispaikkana on nostettu esille myös eurooppalaisella tasolla muun muassa Interreg Europen ohjelmissa.

    Suomen Yliopistokiinteistöt on tehnyt pitkään työtä rakennuttamisen uudistamiseksi käyttäjälähtöisyyden näkökulmasta ottaen esimerkiksi omassa toimintaympäristössään yliopistomaailman kehittymisen ja murroksen. He keräävät tietoa tilojen tulevilta käyttäjiltä erilaisilla metodeilla, kuten kyselyillä, työpajoilla ja tutustumiskierroksilla, ja integroivat käyttäjiltä saatua tietoa rakennuttamisen prosessiin.

    Yliopistokiinteistöjen tilojen käytön kehittämistä ja rakennuttamista voi kutsua rakennusalan palvelumuotoiluksi, jossa jatkuvasti haetaan tilankäyttäjien kannalta parasta mahdollista käytön kombinaatiota ottamalla huomioon digitaalisuuden kehitys ja uudet työn tekemisen tavat.

    Vastuullisuus keskeisessä roolissa

    Suomen Yliopistokiinteistöt vastaa tilankäyttäjien muuttuviin tarpeisiin perusparantamalla ja ajanmukaistamalla käytössä olevia tiloja, kohentamalla rakennusten energiatehokkuutta ja pienentämällä kiinteistöjen aiheuttamaa hiilijalanjälkeä systemaattisilla tekemisellä. Yhtiön kahdelle hankkeelle myönnettiin myös vuonna 2017 kansainvälinen BREEAM-ympäristösertifikaatti. Lisäksi Suomen Yliopistokiinteistöt palkittiin kesäkuussa työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Motiva Oy:n myöntämällä palkinnolla esimerkillisestä energiatehokkuustyöstä vuosina 2010–2016.

    Lisätietoja:
    Aki Havia, johtaja, rakennuttaminen, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy, puh. 040 527 7511
    Mikko Somersalmi, tekninen johtaja, RAKLI ry, puh. 040 720 7645

    Vuoden rakennuttaja -palkinto

    Vuoden rakennuttajan valitsee RAKLI ry ja palkinto on jaettu vuodesta 2007 alkaen. Vuoden rakennuttajia ovat aiemmin olleet Finavia, Etera, SOK, Järvenpään Mestariasunnot, Liikennevirasto, Helsingin Yliopisto, Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT, Lahden kaupunki, Sponda Oyj sekä Pirjo Honkaniemi.

    Rakennuttaja toimii rakennushankkeessa tilaajana, jonka asettamiin vaatimuksiin ja ammattitaitoon valmiin rakennuksen toimivuus pitkälti perustuu. Vuoden rakennuttajapalkinnon valintakriteereissä painotetaan esimerkillistä toimintaa ja hyvän rakennuttamistavan noudattamista. Palkinnon saadakseen rakennuttajan tulee hallita kestävän kehityksen vaatimukset ja erilaisten rakennuttamismenettelyjen soveltaminen. Valinnassa annetaan arvoa myös alan kehitys- ja koulutustoimintaan osallistumiselle sekä asiakastarpeiden hyvälle täyttymiselle.