• fi
  • en
  • ERA17-ohjelman avulla luotu rakennetun ympäristön alalle uusi toimintamalli

    31.10.2017

    Rakennetun ympäristön energiaviisauden edistämiseksi käynnistetyn ERA17-toimintaohjelman päätösseminaari pidettiin Säätytalolla perjantaina 27.10.2017. Ohjelman starttasi vuonna 2010 Jan Vapaavuori, joka toimi tuolloin asuntoministerinä. Vapaavuoren mukaan alkusysäyksenä ERA17-ohjelmalle oli se, ettei rakennetulla ympäristöllä ollut sen ansaitsemaa painoarvoa julkisessa energia- ja ilmastokeskustelussa.

    ERA17 päätösseminaarissa puhuivat muun muassa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori, Sitran Hiilineutraali kiertotalous -teeman johtaja Mari Pantsar, ylijohtaja Helena Säteri ympäristöministeriöstä sekä Gaia Consultingin toimitusjohtaja Juha Vanhanen. Kaikki toivat esille sen, että kehitystä on tapahtunut seitsemän vuoden aikana rakennetun ympäristön energiaviisauden saralla, mutta vielä on tehtävää.

    Päätöseminaarissa esiteltiin myös esimerkkejä energiaviisaasta Suomesta, joita olivat kertomassa Oulun rakennusvalvonnan johtaja Pekka Seppälä, Porvoon kaupunkisuunnittelupäällikkö Eero Löytönensekä Petri Pylsy Kiinteistöliitosta. Esimerkiksi Porvoossa on kaavoituksen osalta pyöräytetty toimintamallit ympäri eli ensimmäisenä on suunniteltu pyörä- ja kävelyreitit, sen jälkeen julkinen liikenne ja viimeisenä henkilöautoverkosto. Yhteistyön tärkeyttä korostettiin kaikissa esimerkeissä.

    Seminaariväki sai myös mahdollisuuden tutustua vuoden 2020 asuntomessualueeseen, Tuusulan Rykmentinpuistoon sekä uuteen, yhteisölliseen Energialoikka.fi-verkkopalveluun, joka mahdollistaa rakennusten energiaremonttien hyvien käytäntöjen jakamisen.

    Näiden seitsemän vuoden aikana rakennetun ympäristön energiankulutus on laskenut ja uusiutuvien energialähteiden osuus energiantuotannosta on lisääntynyt. Lisäksi ympäristömerkittyjen rakennuskohteiden ja paikallisten energiaviisaiden ratkaisujen määrä kasvanut. ERA17-ohjelman avulla on luotu rakennetun ympäristön alalle uusi toimintamalli, joka on vahvistanut julkisten ja yksityisten toimijoiden väistä yhteistyötä ja edistänyt toimia energiatehokkuuden saralla.

    Tänä aikana on myös solmittu kiinteistöalalle energiatehokkuussopimus, jonka ensimmäinen sopimuskausi kattoi vuodet 2010-2016 ja uusi kausi solmittiin vuosille 2017-2025. Energiatehokkuussopimusten kautta osoitetaan tehdyiksi vapaaehtoisia toimia, joiden avulla Suomi saavuttaa sille asetetut EU-tasoiset energiasäästötavoitteet. Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa energia- ja ilmastostrategian toteutusta ja ensisijainen keino edistää energian tehokasta käyttöä Suomessa.

    ERA17-ohjelmaa on toteutettu lukuisten rakennusalan toimijoiden, kuntien, kaupunkien ja viranomaistahojen yhteistyönä. RAKLIn lisäksi mukana ovat olleet Rakennusteollisuus RT ry, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Kuntaliitto ry, Innovaatiorahoituskeskus Tekes ja ympäristöministeriö. Ohjelmatyön koordinoinnista on vastannut Green Building Council Finland.