• fi
  • en
  • Kirjaudu

    Yksinasuminen, yksinäisyys ja yksiöt – onko asiakas sittenkään aina oikeassa?

    Yksinasuminen yleistyy ja merkittävä osa uudistuotannosta on yksiöitä. Samalla yksinäisyys on kasvava yhteiskunnallinen ongelma. Lauri Lehtoruusu pohtii, yksiöiden, yksinasumisen ja yksinäisyyden suhdetta. Onko yhteisöllisyys ratkaisu ongelmaan ja onko yhteisöllinen asumistapa mahdollinen yksiöissä?

    Todellinen kansantautimme on yksinäisyys, professori Juho Saari on sanonut. Tämä näkyy myös opiskelijoilla, joista 7 prosentti koki usein yksinäisyyttä korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan (Kunttu et al. 2016). Koska asumisen ja hyvinvoinnin välillä on monimutkainen ristiinkytkentä, yhdeksi ratkaisuksi tähän on tarjottu yhteisöllisempää asumiskulttuuria, viimeksi hiljattain Helsingin Sanomien julkaisemassa mielipidekirjoituksessa (HS 6.12.2018).  

    Asumisen vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on kansainvälisen opiskelija-asuntokeskustelun keskiössä. Etenkin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa yhteisöllinen opiskelija-asuminen ja erilaiset asukkaita tukevat Residence Life -ohjelmat ovat kuuma trendi. Asuntokohteissa on runsaat yhteistilat sekä 24/7 vastaanottopalvelut, ja asunnontarjoajat järjestävät asukkailleen erilaisia vapaa-ajanaktiviteetteja.   

    Samaan aikaan Suomen opiskelija-asuntorakentamisessa valtaosa uusista valmistuvista asunnoista on yksiöitä. Miksi Suomessa näytetään kulkevan kansainvälisten trendien vastavirtaan? 

    Ensinnäkin, yhteisöllisyyden, yksinäisyyden ja yksinasumisen suhde on monimutkainen. Valtioneuvoston teettämä Yksin osana elinkaarta -raportissa todetaan, että vaikka yksinasuvat kärsivät yksinäisyydestä muita useammin, moni yksinasuva on sosiaalisesti hyvin aktiivinen – jopa ei-yksinasuvia aktiivisempi (Terämä et al, 2018, s. 78). Toisaalta, jaetut asunnot eivät takaa yhteisöllisyyttä, mikä käy selvästi ilmi Elina Eskelän kansainvälisten opiskelijoiden asumiskokemuksia käsittelevästä artikkelista (2014).  Yksinasuminen ei välttämättä tarkoita yksinäisyyttä, eikä yhdessä asuminen ihmiskontaktia, mutta toki asuinyhteisö voi parhaimmillaan tuoda yhden lisäkerroksen yksilöä tukeviin turvaverkkoihin. 

    Toiseksi, opiskelija-asumisen rooli vaihtelee maiden välillä. Suomessa opiskelija-asunto on varsinainen asunto, johon muuttaa itsenäinen opiskelija. Esimerkiksi Iso-Britannissa opiskelija-asunto on asteittainen välivaihe vanhempien luona asumisen ja varsinaisen itsenäistymisen välissä (Rugg, Ford & Burrows, 2006): asunto, jossa majoitutaan lukukausien ajaksi, mutta niiden ulkopuolella palataan vanhempien helmoihin. Toinen ero on opiskelija-asumisen yhteiskunnallisessa tehtävässä: Suomessa opiskelija-asuminen on edullinen asumismuoto, jonka osaltaan tukee kaikkien yhtäläisiä mahdollisuuksia opiskella. Monessa muussa maassa opiskelija-asunnot ovat opintoja tukeva etuoikeus, joihin lukukausimaksuja kustantava opiskelija-asiakas majoitetaan – kenties vanhempien rahoilla. Erilaisten roolien myötä opiskelija-asuntoja ei välttämättä kaikkialla suunnitella vain asukkaan toiveita silmällä pitäen, vaan myös opintoja ja asumista rahoittavien vanhempien toiveet saattavat vaikuttaa. Tällöin erilaiset tukipalvelut ja pehmeä huolenpito saattavat nousta kilpailuvaltiksi.  

    Osittain kyse on myös rakenteista. Jos oppilaitoksella on kokonaisvaltaisempi vastuu opiskelijan hyvinvoinnista, myös erilaisten tukipalveluiden rakentaminen voi olla helpompaa. Suomessa asunto tulee yhdeltä, terveyspalvelut toiselta ja vapaa-ajan aktiviteetit kolmannelta. Tällöin koordinointi on vaikeampaa – mutta ehdottomasti tärkeä kehityskohde. 

    Viime kädessä kyse on kuitenkin siitä, että opiskelija-asuntoyhteisöt tarjoavat asukkailleen sitä, mitä asukkaat toivovat. Mutta tietävätkö asuntoa etsivät välttämättä itsekään, mikä heille on parasta – onko asiakas sittenkään aina oikeassa?  

    Asuminen ja etenkin nuorten itsenäistyminen on hyvin kulttuurisidonnaista. Suomessa muutetaan vanhempien luota tyypillisesti varhain (Kilpeläinen, Kostiainen & Laakso, 2014, s. 16), mikä näkyy esimerkiksi siinä, että Suomessa vanhempien luona asuvien opiskelijoiden osuus on Euroopan alhaisin (Hauschildt et al. 2018, s. 203). Tällaisessa kontekstissa on luontevaa, että itsenäisyyttä ilmentävät asumismuodot houkuttavat – vaikkeivat lähiyhteisö ja pieni tuki olisikaan välttämättä pahitteeksi itsenäistyvälle. Brittiesimerkkien mukaiset Residence Life -ohjelmat voisivat Suomessa näyttäytyä pikemminkin asukkaiden karsastamana holhoamisena. 

    Mitä opiskelija-asuntoyhteisöt sitten voivat tehdä tukeakseen asukkaiden itsenäistymistä ja hyvinvointia? Ratkaisuna tuskin voi olla kulku kysyntää vastavirtaan. Kysynnän vastaisilla asunnoilla ei ratkaista yksinäisyyttä, vaan ainoastaan kasvatetaan vajaakäyttöä.  

    Mutta kenties on keinoja pehmeästi tuupata yksiöasukkaita yhteisöllisempään suuntaan. Esimerkiksi Kuopion opiskelija-asunnot Oy:n uusi kohde yhdistää pieniä yksiöitä ja runsaita ja monipuolisia yhteistiloja. Vastaavalla konseptilla on toteutettu opiskelija-asuntoja esimerkiksi Linköpingissä ja muita samantyyppisiä kohteita on suunnitteilla Suomessa. Tätä osaltaan helpottavat tällä vaalikaudella päätetyt asetusmuutokset, jotka sallivat aiempaa kompaktimmat opiskelija-asuntoyksiöt ja lieventävät opiskelija-asuntojen esteettömyysmääräyksiä. Näiden helpotusten sekä erilaisten parviratkaisujen avulla on mahdollista suunnitella toimivia pieniä yksiöitä. Kun asunnoista saadaan tehokkaampia, voidaan panostaa yhteistiloihin ilman, että omakustannusvuokra nousee liian korkeaksi opiskelijan kukkarolle. Tämä yhdistettynä asumisen palveluihin, kuten yhteisömanagereihin, voi helpottaa yksiöiden ja yhteisöllisyyden yhteensovittamista. 

    Yksinasumisen ja yksiöiden ei tarvitse poissulkea yhteisöllisyyttä – päinvastoin! 

    Lähteet: 

    Eskelä, E. (2014). Asuminen ja paikalliset sosiaaliset suhteet: kansainvälisten opiskelijoiden näkökulma. Terra 126 (2014): 2.  

    Hauschildt, K., Vögtle, E. M., Gwosc, C. (2018). Social and Economic Conditions of Student Life in Europe. Eurostudent VI 2016-2018 Synopsis of Indicators. German Centre for Higher Educations Research and Science Studies. Saatavissa: http://www.eurostudent.eu/download_files/documents/EUROSTUDENT_VI_Synopsis_of_Indicators.pdf  

    Rugg, J., Ford, J., & Burrows, R. (2004). Housing advantage? The role of student renting in the constitution of housing biographies in the United Kingdom. Journal of Youth Studies, 7(1), 19-34. Saatavilla: https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/1367626042000209930  

    Kilpeläinen, P., Kostiainen, E., & Laakso, S. (2015). Toiveet ja todellisuus. Nuorten asuminen 2014. Suomen ympäristö, 2, 2015. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/153037/SY_2_2015.pdf?sequence=4&isAllowed=y  

    Kunttu, K., Pesonen, T., & Saari, J. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 48. Saatavissa: http://www.yths.fi/filebank/4300-KOTT_uusin_2016.pdf  

    Terämä, E., Tiitu, M., Paavola, J. M., Vainio, A., Määttänen, N., Miettinen, A., … & Hiilamo, H. (2018). Yksin osana elinkaarta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja. Saatavissa: https://tietokayttoon.fi/julkaisut/raportti?pubid=URN:ISBN:%20978-952-287-617-1