Ota yhteyttä!
Etusivu » Kaavojen ja lupien läpimenoaikaindeksi
Rakli käynnistää alkuvuodesta 2026 kaavojen ja lupien läpimenoaikoihin keskittyvän projektin, jonka tavoitteena on tuottaa asemakaavojen ja rakentamislupien prosessien läpimenoaikojen indeksi.
Indeksin tavoitteena on parantaa tiedolla johtamisen edellytyksiä, kannustaa kehittämään kokonaisprosessia kaavasta toteutukseen sekä edistää rakentamisen oikeaa ajoittamista ja vuoropuhelua kaupunkien, muiden viranomaisten ja investoijien välillä.
Työ käynnistetään kaikille avoimessa aloitusseminaarissa 20.1.2026 ja jatkuu kevätkauden ajan työpajoin ja tulosseminaarein. Indeksiä valmistelee konsulttiyhtiö Mittaviiva projektiin lähtevien organisaatioiden yhteiskehittämisen pohjalta.
Ilmoittaudu mukaan tammikuun seminaariin >>
Osallistuminen
Osallistujiksi tavoitellaan sekä suuria että pienempiä kaupunkeja. Kaupungeista haetaan osallistujiksi sekä kaavoituksen että rakennusvalvonnan asiantuntijoita. Kaupunkien ohella osallistujiksi tavoitellaan ammattimaisia kiinteistöjen ja infran omistajia, kiinteistöalan järjestöjä sekä rakennusteollisuuden edustajia.
Osallistumismaksuilla katetaan projektin konsulttityökuluja sekä työpajojen fasilitointikuluja.
Tähän mennessä (17.12.) ilmoittautuneita ovat:
Helsinki
Jyväskylä
Lahti
Oulu
Pori
Turku
Vaasa
Vantaa
Kuntaliitto
SYKE
Julius Tallberg-kiinteistöt
SATO
Rakennusteollisuus RT
YH Kodit
Senaatti-kiinteistöt
Hemsö
Kaavojen ja lupien läpimenoaikaindeksi
Projektisuunnitelma