• fi
  • en
  • RAKLIn klinikassa pohdittiin uusia teknologiratkaisuja tulevaisuuden sairaalaan

    07.09.2018

    RAKLI toteutti kevään aikana yhdessä Oulun yliopistollisen sairaalan -projektitoimiston ja OYS-TTR (Turvallinen ja Terveellinen Rakentaminen) -projektin kanssa klinikkakokonaisuuden, jonka tavoitteena oli parantaa sekä rakentamisen aikaisen sairaalatoiminnan laatua että terveellisen ja turvallisen rakentamisen edellytyksiä.

    Klinikkakokonaisuuteen kuului aloitus- ja lopetustyöpajan lisäksi viisi teematyöpajaa, joissa käsiteltiin muun muassa sensoritiedon hyödyntämistä, ihmisten paikannusta ja sairaalarakennuksen käytön ohjausta. Klinikka oli suunnattu erityisesti sairaalan rakennuttajille, käyttäjille, suunnittelijoille sekä urakoitsijoille.

    Klinikka oli osa OYSin Tulevaisuuden sairaala 2030 -uudistamisohjelmaa, jonka tarkoituksena on uudistaa Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sairaaloiden toimintaa sekä rakentaa ja perusparantaa kiinteistöjä vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja tulevaisuuden haasteita. Klinikan avulla halutaan myös tukea yrityskumppanuuksien syntymistä, jotka tarjoaisivat uutta teknologiaa ja sitä hyödyntäviä palveluja sairaalaan kehittämiseen.

    OYSin TestLab tarjoaa tilan uusimpien teknologiaratkaisujen testaamiseen

    Klinikan tulosseminaari pidettiin syyskuun alussa OYSin TestLabissa, joka tarjoaa tilat uusimpien teknologiratkaisujen testaamiseen sekä mahdollistaa ratkaisujen yhteistestauksen ennen käyttöönottoa. Klinikan tulosseminaarissa esittäytyi myös kaksi palveluntarjoajaa, joiden tuotteet ovat olleet testikäytössä TestLabissa. Toinen heistä, Valfi Human Analytics, hyödyntää turvakameratekniikkaa ja kasvojen tunnistuksella pystyy laskemaan ihmisvirtoja ja jopa tiloissa vallitsevia tunnetiloja.

    Lisäksi tilaisuudessa kuultiin Air0 -yrityksen tekemästä sisäilmatutkimuksesta TestLabissa, joka osoitti eroavaisuuksia sisäilmassa muun muassa eri huoneiden kesken. Yrityksen ratkaisu smAIRt® -teknologia analysoi ja puhdistaa ilmaa samanaikaisesti. Valfi Human Analyticsin ja Air0:n lisäksi klinikka on tarjonnut mahdollisuuden isolle joukolle startupeja päästä kertomaan palveluistaan tilaajapuolelle.

    Klinikan suosituksista eväitä kehittää maailman parasta sairaalaa

    ”Klinikkatyöskentelyn pohjalta nousi useita suosituksia, joita voidaan hyödyntää uuden sairaalan rakentamisessa. Yksi keskeisimmistä oli se, että tietoalustan määrittely on tehtävä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta tiedon yhdistäminen ja analysointi eri ratkaisujen välillä on helpompaa. Oleellisena nähtiin myös tiedon tallentaminen tulevaisuutta varten, jotta dataa voidaan hyödyntää myöhemminkin. Osallistujat korostivat myös mahdollisuutta testata digitaalisia ratkaisuja TestLabissa ”, totesi klinikan vetäjänä toiminut Juho Kess RAKLIsta.

    Klinikasta koostetaan syksyn aikana tulosraportti, joka jaetaan klinikan osallistujille ja se on myös nähtävillä RAKLIn nettisivuilla. Klinikkaan liittyviä materiaalia löydät täältä.