• fi
  • en
  • Kirjaudu

    Nuorten asumistaso nousussa – näkyykö asumiskeskustelussa?

    Nuorten asuminen 2020 -tutkimus julkaistiin 2.3.2021. Tutkimus jatkaa sarjaa, jossa nuorten asumistilannetta on kartoitettu 1990-luvulta lähtien, mikä antaa oivan mahdollisuuden tarkastella nuorten asuinolojen kehitystä. 

    Tulokset ovat monelta osin yllätyksettömiä. Nuoret kaipaavat asuinalueeltaan luonnonläheisyyttä, hyvää henkeä ja palveluita. Asunnonvalinnassa painavat turvallisuus, rauhallisuus, terveellisyys ja hyvät kävely- ja pyöräily-yhteydet. Tulokset ovat samansuuntaisia kuin monella muullakin väestöryhmällä. Näistä kannattaa kuitenkin välttää tekemästä pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, kuten toin ilmi puheenvuorossani Nuorten asumisen ajankohtaispäivässä

    Myös talotyypin ja hallintamuodon suhteen toiveet olivat konservatiivisia – minkä ei pitäisi tulla yllätyksenä. Monella on haaveena omistettu omakotitalo. Silti vuokra-asuminen on yleistynyt ja yhä useampi asuu kerrostalossa. Tulosten perusteella kuilu toteutuneen asumisen ja asumiskulttuurista juontuvien haaveiden välillä kasvaa; ehkäpä asumiskulttuurin olisi aika päivittyä muuttuvan asumisen mukana

    Tutkimuksen mielenkiintoisimpaan antiin pääsee käsiksi vertailemalla tuloksia aiempiin. Vuonna 1995 30 prosenttia asui vanhempien kanssa, vuonna 2005 enää 18 prosenttia ja nyt 15 prosenttia. Tutkimusten kohderyhmänä ovat 18–29-vuotiaat. Vanhempien luona asuminen painottuu luonnollisesti nuorimpiin vastaajiin. Moni asuu toisen asteen opintojen ajan vanhempien kanssa ja myös asevelvollisuus lykkää muuttoa. Tyypillisesti omilleen muutetaan 18–20-vuotiaina. Siksi vanhempien luona asuvien osuus tuskin enää laskee merkittävästi. 

    Suomessa voidaan olla perustellusti ylpeitä siitä, että nuoret onnistuvat muuttamaan omilleen. Asumiskulttuurimme kannustaa itsenäistymään varhain, ja asuntotarjonta sekä hyvinvointivaltion tuki ovat sen useimmille mahdollistaneet. Tuoreimmassa tutkimuksessa aiempaa harvempi mainitsi syyksi vanhempien luona asumiseen, ettei ole löytänyt vuokra-asuntoa. Nuorten kannalta asuntotarjontakin näyttäisi siis menneen oikeaan suuntaan. 

    Nuorten asumistaso on kehittynyt suotuisasti. Neljä viidestä on tyytyväinen asumiseensa. Asumisväljyys on kasvanut, mikä johtuu pitkälti yksinasumisen yleistymisestä. Vuonna 1991 vain 24 prosenttia asui yksin, nyt jo 47 prosenttia vastaajista. Perheen perustaminen ja muutto yhteen kumppanin kanssa ovat lykkääntyneet, tai eivät enää ole itsestään selviä elämänkaaren ja asumisuran askelmerkkejä.  

    Myös yksiössä asuminen on yleistynyt. Vielä 2005 17 prosenttia asui yksiössä ja 22 prosenttia vuonna 2015. Uusimmassa tutkimuksessa osuus oli jo 30 prosenttia. Vastaavasti yhä harvempi haluaa jakaa asunnon kämppiksen kanssa. Suomalaisnuorten asumistason kehityspolku vaikuttaisi kulkeneen vanhempien luota soluasuntojen kautta yksiöön. Se on aikamoinen saavutus maailmassa, missä monen nuoren itsenäistyminen takkuaa ja työssäkäyvien nuorten asuntolat paikkaavat vuokra-asuntojen puutetta. 

    Kehityksen taustalla on useita syitä. Opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin vuonna 2017. Suuri osa viime vuosien asuntotuotannosta on ollut vuokra-asunnoiksi päätyneitä pienasuntoja. Tämä yhdessä laadukkaan opiskelija- ja nuorisoasuntotarjonnan kanssa laventaa erityisesti nuorten asumismahdollisuuksia, sillä vuokrayksiössä asuu tilastokeskuksen mukaan tyypillisesti nuori aikuinen.  

    Pienasuntopainotteinen asuntotuotanto vaikuttaisi parantaneen nuorten asumismahdollisuuksia, mikä ei ole hillinnyt pienasuntorakentamiseen kohdistuvaa kritiikkiä. Yksiöiden rakentamista on jopa toivottu kiellettäväksi. Hiljattaisessa ympäristöministeriön Uusi kaava -podcastissa arveltiin, että yksiöön haluavia ei juuri löydy. Riippuu, mitä kysyy. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön toteuttaman Opiskelijabarometrin perusteella 40 prosenttia opiskelijoista valitsisi yksiön – silloinkin kun vuokrat ovat opiskelija-asuntotasolla. Jos taloudellinen ulottuvuus jää kysymysmuotoilussa abstraktimmaksi, väljemmät neliöt siintävät nuortenkin haaveissa. Nuorten asuminen 2020 -tutkimuksessa yksinasuvat pitivät useimmiten itselleen sopivana 40-65 -neliöistä asuntoa.  

    Nuorten asumistaso kapuaa yleisen asumistason vanavedessä. Jos tämä jatkossakin realisoituu nimenomaan asumisväljyyden kasvuna – eikä ympäristötietoisuus käännä suuntaa – joskus yksiön sijaan nuorten asumisen perustaso voikin olla kaksio. Sitä kohti edetessä ei silti kannata nyrpistellä yksiöiden rakentamiselle. Asumistason tikapuita on vaikeampi kavuta, jos ala-askelmat karsitaan. 

    Nuorten paraneva asumistaso ja pienasuntokritiikki pistävät miettimään, kenen näkökulmasta asumiskeskustelua käydään. Soluasunnossa asuvasta tai sieltä yksiöön muuttaneesta asumisen kehitys näyttää kovin erilaiselta kuin omakotitalon kirjastohuoneesta tai maaseudun kakkoskodin ikkunasta.