• fi
  • en
  • Jäsenten tyytyväisyys Raklin toimintaan kasvanut

    Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin jäsenistön tyytyväisyys Raklin toimintaan on korkealla tasolla ja kasvanut viimeisen vuoden aikana. Jäsenistä 95 prosenttia näkee Raklin toiminnan erittäin tärkeänä tai tärkeänä. Näin kertoo vuosittain toteuttava Raklin jäsenkysely.

    Jäsenten suositteluaste Raklin toiminnasta on erinomaisella tasolla ja mielikuva Raklista jäsenten keskuudessa on positiivinen. Samoin toimiston palvelukyky osaamisen, tavoitettavuuden ja palveluasenteen osalta on jäsenistön mielestä hyvällä tasolla.

    ”Jäsenkyselystä saatu palaute toimii peilinä meille toiminnastamme, ja on ilo nähdä tällaisia tuloksia. Se, että luomme edellytyksiä jäsentemme menestykselle – oli kyse sitten vaikuttamisesta tai kehittämistä – on meille tärkein asia. Iso kiitos laajalle jäsenjoukollemme myös aktiivisuudesta vuoden aikana; on se sitten ollut tapahtumiin osallistumista, kehittämistä eri työryhmissä tai hankkeissa tai näkemyksen jakamista ruohonjuuritasolta siitä, mitä alalla juuri tapahtuu”, toteaa Raklin toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen.

    Raklin palveluista vaikuttaminen nähdään tärkeimpänä. Tyytyväisyys vaikuttamiseen on myös jäsenistössä hyvällä tasolla. Tulevaisuuden ennakoinnin jäsenistö näkee aiempiin vuosiin verrattuna entistä keskeisempänä palveluna.  

    ”Sääntelyn lisääntyminen, niin EU:sta kuin kansalliselta tasolta, haastaa toimijoita toimialasta riippumatta. Tällöin vaikuttamistyön merkitys kasvaa, ja tähän työhön tulemme jatkossakin panostamaan rintamalla, oli kyse sitten veropolitiikasta tai vihreästä siirtymästä”, jatkaa Laurikainen.

    Jäsenkyselyyn vastanneiden kesken järjestetty arvonta on toteutettu ja voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

    Kiitokset kaikille vastaajille!

    Lue lisää uutisiamme