• fi
  • en
  • Kirjaudu

    Jäsenten tyytyväisyys RAKLIn toimintaan kasvanut

    RAKLIn jäsenten tyytyväisyys RAKLIn toimintaan kasvoi vuoden 2020 aikana. Erityisen korkealle vastaajat arvostivat RAKLIn toimiston palveluasennetta, osaamista ja tavoitettavuutta. Myös tyytyväisyys vaikuttamiseen, kehittämiseen, verkottamiseen, muutosten ennakointiin ja viestintään on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana. Vastaukset käyvät ilmi RAKLIn jäsenkyselystä, joka toteutetaan vuosittain.  

    Lähes jokainen jäsenistä näkee RAKLIn toiminnan tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Tyytyväisyys RAKLIn toimintaan on kasvanut sitten vuoden 2019 samoin kuin jäsenten suositteluaste. Yli 90 prosenttia vastanneista on tyytyväisiä tai hyvin tyytyväisiä RAKLIn toimintaan. 

    RAKLIn palveluista tärkeimpinä nähdään tällä hetkellä vaikuttaminen sekä muutosten ennakointi ja tiedon kerääminen. Tyytyväisyys RAKLIn palveluihin on kasvanut kautta linjan. Erityisen tyytyväisiä jäsenet ovat vaikuttamiseen sekä RAKLIn tilaisuuksiin. 

    Jäsenet näkevät myös niin mielikuvan RAKLIsta kuin RAKLIn näkyvyyden kehittyneen positiivisesti kolmen viime vuoden aikana.  

    ”Jäsenten palaute on meille arvokasta, ja tulokset ilahduttavat kovasti. Poikkeusvuonnakin pystyimme tarjoamaan jäsenkunnalle ajankohtaista tietoa ja monipuolisesti toimintaa. Kiitosta viime vuonna saivat erityisesti pandemiatilanteeseen laaditut ohjeistukset. Suuri kiitos jäsenistöllemme, joka on erittäin aktiivisesti osallistunut toimintaamme monin eri tavoin vuoden aikana”, toteaa RAKLIn toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen. 

    Arvonta jäsenkyselyyn vastanneiden kesken on toteutettu ja voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.