• fi
  • en
  • Kojamon Jani Nieminen RAKLIn hallituksen puheenjohtajaksi

    27.02.2019

    Kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuullisia ammattilaisia edustava RAKLI on saanut uuden hallituksen puheenjohtajan tulevalle kaksivuotiskaudelle. RAKLIn vuosikokous valitsi 27.2.2019 hallituksen puheenjohtajaksi Kojamon toimitusjohtajan Jani Niemisen.

    Pitkän kiinteistöalan kokemuksen omaava Nieminen on toiminut Kojamon toimitusjohtajana vuodesta 2011. Aikaisemmin Nieminen on työskennellyt Realia Group Oy:n liiketoiminnanjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena vuosina 2006–2011 sekä Sato Oyj:n yksikköjohtajana vuosina 1997–2006. RAKLIn toiminnassa Nieminen on ollut aktiivisesti mukana vuosien ajan.

    ”RAKLI on johtava kiinteistö- ja rakentamisalan järjestö, joka edustaa merkittävää määrää rakennetun ympäristön toimijoita. RAKLIn toiminta näkyy laaja-alaisesti niin vaikuttamisen, alan kehittämisen kuin ennakoinnin saralla. Alaamme, kuten niin montaa muutakin, ravistelee muutokset ja uudet mahdollisuudet esimerkiksi digitalisaation myötä, joihin meidän tulee rohkeasti tarttua. Olen motivoitunut viemään alaa eteenpäin yhdessä RAKLIn jäsenistön kanssa ja haluan kiittää tästä luottamuksenosoituksesta”, kertoo Jani Nieminen.

    RAKLIn hallituksen jäsenet 27.2.2019 alkaen (suluissa varajäsenet):

    Toimitusjohtaja Jani Nieminen, Kojamo Oyj, puheenjohtaja

    Maajohtaja Jarkko Leinonen, Hemsö Samhällsfastigheter Finland Oy
    (Toimitusjohtaja Reima Södervall, Trevian Asset Management Oy)

    Lakiasiainjohtaja Outi Raekivi, Technopolis Oyj
    (Toimitusjohtaja Kai Aejmelaeus, Sponda Oyj)

    Sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
    (Kiinteistösijoitusjohtaja Kati Kniivilä, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo)

    Toimitusjohtaja Mika Savolainen, Avara Oy
    (Toimitusjohtaja Marja Kokko, Tyvene Oy)

    Toimitusjohtaja Saku Sipola, SATO Oyj
    (Kehitysjohtaja Teemu Suila, Kojamo Oyj)

    Toimitusjohtaja Timo Hyttinen, Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy
    (Toimitusjohtaja Hannu Sormunen, Mikalo Oy)

    Real Estate Asset Manager Mikko Tavastila, Fortum Oyj
    (Toimitilajohtaja Jari Salo, Elisa Oyj)

    Toimitusjohtaja Mauno Sievänen, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
    (Toimialajohtaja Tuomas Pusa, Senaatti-kiinteistöt)

    Kiinteistöjohtaja Pasi Suutari, SOK 
    (Director of Properties and Development Virpi Kaikkonen, Lidl Suomi Ky)

    Toimialajohtaja Mirja Noukka, Väylävirasto
    (Johtaja Henri Hansson, Finavia Oyj)

    Johtaja Teppo Rantanen, Tampereen kaupunki 
    (Toimialajohtaja Mikko Aho, Helsingin kaupunki)

    Toimitusjohtaja Sirpa Ojala, Colliers International Finland Group Oy
    (Toimitusjohtaja Matti Kruus, Indepro Oy)

    Lisätietoja: 
    Jani Nieminen
    Kojamo Oyj, toimitusjohtaja
    RAKLIn hallituksen puheenjohtaja
    puh. 020 508 3201

    RAKLIn neuvottelukunnan kokoonpano
    RAKLIn vaalitoimikunnan kokoonpano

    RAKLIn toimintasuunnitelma ja keskeiset teemat 2019
    RAKLIn vuosi 2018
    RAKLIn vuosi 2018 videona