• fi
  • en
  • Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL on valinnut vuoden rakennuttajakonsultiksi 2019 projektinjohtaja Erkki Pekkasen Ramboll CM Oy:stä

    Pekkanen on kokenut kiinteistöalan ja rakennuttamisen ammattilainen, joka yli kolmikymmentävuotisen uransa aikana on johtanut merkittäviä uudisrakennus- ja korjaushankkeita. Pekkasen vahvuus on hänen laaja-alainen kokemuksensa erilaisista kohteista kaupan alan liikehuoneistoista toimistojen, hotellien ja isojen julkisten tilojen rakennuttamiseen.

    Yksi Pekkasen uran näkyvimpiä hankkeita on ollut kansainvälisestikin palkittu keskustakirjasto Oodi, joka oli niin sijainniltaan kuin rakenteiltaan vaativa kohde suunnitella ja toteuttaa. Projektin suunnittelu- ja rakentamistyön aikana korostuivat hyvät ja monipuoliset yhteistyötaidot, rakennuttamis- ja ohjausmenettelyt sekä useiden yllättävienkin tilanteiden hallinta lukuisten hankeosapuolien kanssa.

    Oodin lisäksi Pekkanen on toiminut projektinjohtotehtävissä muun muassa Allas Sea Pool-hankkeessa ja Sokos Hotel Tornin peruskorjaushankkeessa. Tällä hetkellä Pekkanen on mukana ensimmäisessä PPP-hankintamallilla (Public Private Partnership) toteutettavassa kumppanuuskoulu-hankkeessa Espoossa.

    Vuoden rakennuttajakonsultin on vuodesta 2010 alkaen valinnut Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL, jonka tavoitteena on parantaa rakennuttajakonsulttien profiloitumista hankkeenjohtamisen osaajina. Valinnan tekee RAKLIn Rakennuttaminen -toimikuntaan kuuluvista tilaajista koottu raati. RTL parantaa rakennuttajakonsulttien toimintaympäristöä sekä ennakoi, seuraa ja auttaa hallitsemaan toimintaympäristön muutoksia.

    Lisätietoja:
    Juhani Karhu, hallituksen puheenjohtaja, Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL ry, puh. +358 40 593 3783 
    Erkki Pekkanen, projektinjohtaja, Ramboll CM Oy, puh. 050 3883126

    Kuva: Olli-Pekka Latvala