• fi
  • en
  • Rakennuttaminen 2021: Miltä näyttää rakentamisen vuosi 2021 ekonomistin silmin?

    14.01.2021

    Rakentamisen ala, kuten moni muukin sektori, ei säästynyt koronapandemian vaikutuksilta viime vuonna. Vuosi oli talouden näkökulmasta todella haasteellinen ja korona tulee hallitsemaan myös lähikuukausia. Iso kysymys tälle vuodelle on muun muassa rokottamisen onnistuminen. Elinkeinoelämän keskusliiton johtavan ekonomistin Sami Pakarisen mukaan korona on näkynyt eri tavoin eri toimialoilla, mutta rakentamisessa merkkejä näkyi jo ennen pandemian alkua. Pakarinen puhui rakennuttamisen ammattilaisille suunnatussa Rakennuttaminen 2021 -tapahtumassa.

    ”Rakentaminen ja rakentamisen työllisyys alkoivat hiipua jo ennen koronaa. Tällä hetkellä kaikissa rakennustyypeissä luvat tulevat alaspäin ja esimerkiksi uudistalorakentaminen hiljenee laajasti. Asuntotuotannon puolella määrät tasaantuvat ja huomattavissa on, että koronakriisin myötä asuntojen keskikoko on lähtenyt kasvuun. Pääkaupunkiseutu vetää edelleen, kuten Tampere ja Turkukin”, Pakarinen sanoo.

    Kaupunkien vetovoima ei ole siis häviämässä, mutta ihmiset ovat heränneet useammille vaihtoehdoille sijaintien suhteen. Esimerkiksi kaupunkiseutujen sisällä voi tulla liikehdintää.

    Talouden näkymät tälle vuodelle ovat viime vuotta positiivisemmat ja vuoden 2021 on ennakoitu olevan edeltäjäänsä parempi. Koronan myötä liikehdintää taloudessa tapahtuu varmasti enemmän.

    ”Rakentamisesta ei ole tulossa vetoapua koko talouteen, kuten esimerkiksi vuosina 2015–2018. Suomen todelliset ongelmat eivät kuitenkaan riipu suhdanteista vaan iso haasteemme on julkisen talouden oikaiseminen 10 miljardin kestävyysvajeesta. Esimerkiksi verrattuna muihin Pohjoismaihin ikääntyneiden osuus on Suomessa suurempi ja samoin työllisyyslukumme ovat pienemmät kuin muissa pohjoismaissa”, totesi Pakarinen.