• fi
  • en
  • Rakennuttaminen 2022 -tapahtuma keräsi ennätysyleisön

    16.06.2022

    Rakennuttamisen ammattilaisille vuosittain järjestettävä Rakennuttaminen-tapahtuma keräsi tänä vuonna ennätyksellisen osallistujamäärän. Lähes 400 osallistujaa kokoontui kesäkuun puolessa välissä Tampere-taloon kuulemaan alan ajankohtaisista teemoista sekä verkostoitumaan.

    Tänä vuonna keskustelua viriteltiin talousrikollisuuden torjunnasta, tilahankinnan malleista, hiilineutraalisuudesta sekä uusista digiratkaisuista rakentamisessa. Tuttuun tapaan ääneen pääsivät juristit, sillä osallistujia kiinnostivat päivänpolttavat kysymykset juridiikan saralla. Alan toimijat kertoivat myös näkemyksistään uudesta rakentamislaista, joka on etenemässä eduskuntaan syksyllä.

    Kaksipäiväinen tapahtuma käynnistyi Hans Thomas Holmin puheenvuorolla, joka kannusti osallistujia ottamaan lean-opit käyttöön rakennushankkeissa. Holmin mukaan tämä vaatii niin yksilöiden kuin koko organisaation ajattelunmuutosta. Tärkeää on, että jokainen hankkeessa ottaa vastuun omasta työstään, ja hankkeen aikana osallisilla on ymmärrys siitä, mihin hänen työnsä vaikuttaa ja missä hankkeessa mennään. Holmilla on kokemusta useista isoista hankkeista, joista viimeisimpänä mittavasta koulutus-, tutkimus- ja sairaalahankkeesta.

    Stop talousrikollisuudelle

    Vastuullisuus ilmenee alan toimissa laajalti, ja tänä vuonna vastuullisuutta lähestyttiin Rakennuttaminen 2022 -tapahtumassa talousrikollisuuden torjunnan kautta. Puheenvuoroissa tuotiin esille, että vastuullinen rakennuttaja huolehtii omat prosessit kuntoon, reagoi nopeasti puutteisiin ja laiminlyönteihin, huolehtii osaamisesta, vastuuttamisesta ja perehdyttämisestä sekä valvoo, vaatii ja jalkauttaa. Lisäksi rakennuttajalle on tärkeää tietää, kuka työn tekee ja keitä työmaalla toimii.

    Tapahtuman osallistujat pääsivät myös kuulemaan Built to Suit -vuokramallista, jossa julkinen tai yksityinen toimija vuokralaisen roolissa tekee rakennuttajan tai kiinteistösijoittajan eli vuokranantajan kanssa sopimuksen joko kokonaan uuden tai peruskorjattavan kohteen rakentamisesta tai korjaamisesta vuokraamista varten. Toimikunnan valmistelemat Built to Suit -sopimusmallit ovat tulossa kesän aikana lausuttaviksi.

    Rakennuttaminen 2022 -tapahtumassa julkistettiin myös Vuoden rakennuttaja ja Vuoden rakennuttajakonsultti. Vuoden rakennuttaja on Tampereen kaupunki ja Vuoden rakennuttajakonsultti Mari Lautala Sitowisesta. Lämpimät onnittelut!